Montalcinossa viettämiemme rauhallisten päivien jälkeen oli aika palata tien päälle. Vuorossa oli reissun tiivistahtisin osuus, jossa kaksi matkapäivää seurasivat toisiaan. Tosin matka Arezzoon ei ollut kuin noin puolentoista tunnin pituinen ja seuraavankin päivän ajomatka rannikolle taittui alle kolmen tunnin. Reittimme kulki Montalcinosta jälleen pikkuteitä pitkin ensin tuttua tietä kohti Pienzaa ja siitä edelleen halki Toscanan maaseudun. Matkalla ihastelimme niin auringonkukkapeltoja kuin ruosteisia kukkuloitakin.

Navigoimme perille majapaikkaamme Graziella Patio Hoteliin sähköpostitse saamiemme ajo-ohjeiden mukaisesti. Historiallisen keskustan kapeilla kaduilla sai ajella kieli keskellä suuta, mutta pääsimme kuin pääsimmekin perille ehjin nahoin vieläpä juuri sopivasti lounasaikaan. Eikä yhtään jalankulkijaa edes vahingoitettu matkan aikana. Nopeasti taloksi asetuttuamme jätimme auton hotellin huomaan ja siirryimme respan meille suositteleman lähiravintolan ulkopöytään tilaamaan evästä. Emme ilman suositusta olisi ikinä valinneet ravintolaa nimeltä Dirty Rat, sillä Italiassa yleensä saa parasta ruokaa italiaksi nimetyistä ravintoloista. Valinta oli silti onnistunut, modernin oloiset pastaruoat olivat maukkaita.

Ei lainkaan maailmanperintökohdetta?

Arezzo oli reissumme kohteista ainoa, johon ei osunut yhtään Unescon maailmanperintökohdetta. Tätä ei kuitenkaan ole syytä laskea Arezzon tappioksi vaan pikemminkin muiden kohteiden voitoksi. Ei Arezzokaan mikään eilisen teeren kaupunki ole, sillä se oli jo reilut parituhatta vuotta sitten yksi etruskien tärkeimmistä taajamista. Kaupungin keskiaikainen keskusaukio Piazza Grande oli varsin kuvauksellinen ja 1500-luvulla valmistunut katedraali upein koko reissulla näkemistämme kirkoista. Jos olisimme italialaisen elokuvan ystäviä, olisimme saattaneet tunnistaa Arezzon vuoden 1997 draamakomedian La vita è bella keskeiseksi tapahtumapaikaksi.

Noin sadantuhannen asukkaan Arezzo on asukasmäärässä Toscanan viiden suurimman kaupungin joukossa. Kaupunki on levittäytynyt laajalle alueelle, mutta sen historiallinen keskusta on edelleen onnistunut säilyttämään kukkulakaupunkimaisen tunnelmansa. Noita kapeita kujia pitkin ylöspäin kivutessa saattoi helposti unohtaa kaupungin todellisen koon. Korkeimmalta kohdalta Del Praton puiston laidalta avautui tyypillisen kiva maisema yli alapuolisen tienoon. Sieltä saatoimme myös nähdä kaupungin oman suurmiehen Giorgio Vasarin suunnitteleman akveduktin, joka kuljetti 1600-luvun alusta alkaen vettä kaupunkilaisten käyttöön.

Urku auki

Mielenkiintoisimmaksi Arezzon nähtävyyksistä osoittautui kaupungin katedraali eli duomo. Tämä 1200-1500-luvuilla rakennettu kirkko oli varsin vaikuttavan kokoinen ja pääosasta aiemmin reissulla näkemiämme kirkkoja poiketen se oli varsin upeasti koristeltu sisäpuoleltaan. Julkisivussakaan ei ollut moitteita, vaikka se olikin tuoreempaa tekoa. Kirkko kun oli säilynyt ulkoapäin viimeistelemättömänä aina 1900-luvun alkuun asti.

Katedraalissa oli paljon hienoja yksityiskohtia, mutta kaikista hienoimmiksi osoittautuivat korkeat lasimaalaukset aivan kirkon etuosassa. Myös sisäänkäynnin jälkeen vasemmalla avautuva sivukappeli oli hulppeasti koristeltu. Se oli valokuvattavaksi turhan hämyinen, mutta onneksi pappi sytytti paikalle saapuessaan valot. Hämärässäkin jo kauniilta näyttänyt kappeli suorastaan heräsi eloon valaistuksen myötä.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana saimme seurata uusien urkupillien asennuspuuhia. Homma oli vielä alkutekijöissään, sillä pillejä vasta purettiin laatikoistaan ja puhdistettiin. Ajattelin ensin remontin liittyvän kaupungilla mainostettuun urkumusiikkitapahtuma Arezzo Organ Festivaliin, mutta sen aikatauluun nähden työ oli auttamattomasti myöhässä. Festivaalin ohjelmaa tarkemmin netistä katsoessani totesinkin konserttien keskittyvän kaupungin muihin kirkkoihin. Italialaisissa kaupungeissa niitä tunnetusti riittää.

Autiolla aukiolla

Kaupunkin keskiaikaista pääaukiota Piazza Grandea saimme ihailla ihan keskenämme. Jokunen paikallinen riensi aukion poikki silloin tällöin, mutta muutoin ainoa ihmiset näkyivät aukiota reunustavilla ravintoloiden terasseilla. Niissäkin suurin osa ihmisistä oli henkilökuntaa. Kaupungin huomattavasti suuremmasta koosta huolimatta Arezzossa oli siis iltapäivän tunteina aivan yhtä hiljaista kuin piskuisessa Montalcinossakin.

Piazza Grande toi hieman mieleen Sienan keskusaukio Piazza del Campon, joka sekin on samaan tapaan kalteva. Tosin Arezzon aukio oli nimestään huolimatta pienemmän tuntuinen. Aukion tunnetuin maamerkki, Vasarin suunnittelema Palazzo delle Logge, löytyi aukion korkeimmalta kohdalta. Se oli helppo tunnistaa pylväskäytävän perusteella. Aukion alareunassa sijaitseva kaivo oli myös selkeästi tunnistettava maamerkki.

Keskusaukiolta matkamme jatkui pitkin Corso Italiaa kohti kaupungin modernimpaa osaa. Katu oli aluksi yhtä autio kuin aukiokin. Parin korttelin päästä se kuitenkin muuttui levetessään suosituksi ostoskaduksi. Katselimme jo sivukujille sopivan ravintolan toivossa, mutta ajankohdan ollessa vielä liian aikainen illalliselle painoimme lähinnä muutaman mielenkiintoisen oloisen paikan nimet mieleen. Aikamme päämäärättömästi haahuiltuamme päädyimme puistoon, jonka laidalta avautui näkymä aidan takana piilottelevan roomalaisen amfiteatterin suuntaan. Näihin raunioihin olisi ollut mahdollista tutustua tarkemmin osana viereisen arkeologisen museon kokoelmaa, mutta museo oli jo sulkenut ovensa päivän osalta. Tämä museo vaikutti mielenkiintoiselta tutustumiskohteelta, mikäli vielä joskus tulevaisuudessa osumme Arezzoon uudemman kerran.

Illalliseksi söimme lopulta reissun ensimmäisen pizzan. Napolilaistyylisiä lättyjä tarjoillut ’O Scugnizzo osasi hommansa. Maukkaiden pizzojen lisäksi heidän valikoimissaan oli mainioita paikallisia artesaanioluita.

Tatuoituja veistoksia

Löysimme aivan hotellin läheltä Piazza San Francescon kulmalta mainion gelaton lähteen, Gelateria Sunflowerin. Vaikka tämä paikka oli rottaravintolan tapaan nimetty englanniksi, ei se heidän gelatoaan pahentanut. Mustikkagelato ei ollut ehkä niin mustikkaista kuin olisimme toivoneet, mutta pistaasi oli erinomaista niin maultaan kuin koostumukseltaankin. Pistaasinmurusia oli mukana juuri sopivasti. Siinä gelatosta nauttiessamme katselimme aukiolle nimensä antaneen Pyhän Fransiskuksen basilikan suuntaan, jossa silmä väkisinkin tarttui kirkon edessä seisovaan marmoriveistokseen. Aihe oli varsin klassisen oloinen, mutta erityispiirteenä tällä käärmettä vastaan kamppailevalla miehellä oli käsivarsissaan ja hartioillaan huomattavan suurikokoiset tatuoinnit. Piti ihan hierasta silmiä, sillä en muista koskaan ennen nähneeni tatuoituja veistoksia.

Kun vastaavia teoksia löytyi duomonkin nurkalta, oli pakko jo vähän tutustua aiheeseen nettilähteiden avulla. Teokset paljastuivat osaksi torinolaisen taiteilijan Fabio Vialen syyskuun loppuun asti Arezzossa nähtävillä olevaa näyttelyä. Herra on kunnostautunut muun muassa veistämällä kelluvan ja ihmisiä kantavan veneen marmorista. Tatuoidut veistokset ovat siis vain yksi teema hänen repertuaarissaan. Näitä teoksia oli nähtävillä eri puolilla Arezzon historiallista keskustaa sekä lisäksi ainakin kaupungin nykytaiteen museossa Galleria Comunale d’Arte Moderna e Contemporaneassa.


Löysimme lopulta siis varsin kivasti nähtävää Arezzosta köykäisistä ennakko-odotuksistamme huolimatta. Ehdimme kuitenkin tutkia kaupunkia riittämiin yhden iltapäivän aikana ja olimme jo seuraavana aamuna valmiita jatkamaan matkaa. Siispä käväisimme lähikahvilassa aamiaisella, pakkasimme matkatavaramme autoon ja lähdimme ajelemaan kohti rannikkoa. Oikein tarkasti katsoen voin jo nähdä meren ja matkakertomuksen seuraavan osan siintävän horisontissa.

Joitain hintoja:

  • Pieni gelatokippo Gelateria Sunflowerissa: 3,50€ / henkilö
  • Pastalounas Dirty Ratissa: 15€ / henkilö
  • Pizzaillallinen ’O Scugnizzossa: 19,45€ / henkilö
  • Aamiainen Cafe del Teatrossa: 9,60€ / henkilö

2 kommenttia

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 4.8.2022 at 19:59

    Enpä muista itsekään ikinä nähneeni tatuoituja patsaita, tai itse asiassa olen varma siitä, että en ole. Kuvassa oleva patsas on kyllä aika veikeän näköinen. Näyttävä tuo kaupungin duomo, mutta niinhän ne tuolla päin kieltämättä yleensä ovat.

    Vastaa
    1. Aron 4.8.2022 at 21:31

      Nuo patsaat olivat kyllä erikoinen ilmestys. Ne olivat siis varsin tuoretta tekoa, mutta tehty vanhan näköisiksi. Kuten nyt tuokin kuvassa näkyvä, siitähän puuttuu käärmeestä selvästi palanen.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Aron Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.