Firenzen läpi virtaavan Arno-joen ylittävä Ponte Vecchio (suom. Vanha silta) on ainoa kaupungissa jäljellä oleva keskiaikainen silta. Firenzen kaikki muut sillat tuhoutuivat toisen maailmansodan tuoksinassa. Sillalle kävellessään ei välttämättä heti edes huomaa olevansa sillalla, sillä keskellä kulkevan kävelyväylän molemmin puolin kohoaa rakennuksia. Nykyään tällainen rakennuksin koristeltu silta on omituisuus, mutta aikoinaan moinen rakennustapa oli yleinen käytäntö.

Ponte Vecchio ylittää Arnon sen kapeimmasta kohdasta. Paikalla on arvioiden mukaan ollut silta jo roomalaisista ajoista alkaen, jolloin merkittävä Via Cassia kulki Arnon yli Firenzessä juuri tällä kohdalla. Ensimmäinen merkintä Ponte Vecchion kohdalla olevasta sillasta löytyy historiankirjoista vuodelta 996. Tämä puinen silta kuitenkin tuhoutui vuonna 1117 Arnon tulviessa ja sen paikalle rakennettiin uusi kivisilta. Nykyisen nimensä silta sai, kun sen lähelle rakennettiin vuonna 1218 uusi puinen silta, joka sai nimekseen Ponte Nuovo eli Uusi silta. Tällöin oli loogista nimetä samalla kaupungin vanhin silta Vanhaksi sillaksi. Tämä ensimmäinen Ponte Vecchio kesti vuoteen 1333 asti, jolloin tulva tuhosi sen keskimmäisiä tukipylväitä lukuun ottamatta. Silta rakennettiin uudestaan vuonna 1345 ja tämä versio on se Ponte Vecchio, joka on paikoillaan tänäkin päivänä.

Sillan reunoille rakennetuissa taloissa on aina ollut kauppoja, niissä myytävät tuotteet vain ovat vähän vaihdelleet. Aikoinaan myynnissä oli kaikenlaista elintarvikkeista lähtien. Nykyisin sillan liikkeet ovat keskittyneet koruihin, taiteeseen ja turistikrääsään. Silta on nykyisin puhtaasti kevyenliikenteen käytössä. Koska se sijaitsee mainiolla paikalla Firenzen historiallisessa keskustassa, on se myös turistien suosiossa. Liiketilat lienevät hieman ahtaan puoleisia, mutta silti varmasti suosittuja.

Ponte Vecchion keskikohdalta avautuvat upeat maisemat Arno-joelle molempiin suuntiin. Tällä kohdalla näet ei ole taloja edessä. Itään päin sillalta katsotaan kaarien alta, kun taas länteen päin näkymä on täysin avoin. Sillan keskikohdassa on länsipuolella pieni aukio ja jokimaiseman edessä on vain matala kaide. Aukiolla kohoaa maineikkaan 1500-luvun kultasepän Benvenuto Cellinin rintakuva, joka on ollut sillalla vuodesta 2000 lähtien.

Me emme ole koskaan vierailleet missään Ponte Vecchion kaupoista, mutta tokihan noita kultakauppojen näyteikkunoita on tullut ohi kävellessä vilkuiltua. Näitä liikkeitä mielenkiintoisempi on kuitenkin mielestäni itse silta. Siksi kävelenkin mieluummin Arnon varrella sillan jommalla kummalla puolella kuin itse sillalla. Ponte Vecchio näyttää hienolta oikeastaan kaikkina vuorokaudenaikoina. Aamun ja iltapäivän valo saa värikkäät talot hohtamaan ja upealta se näyttää myös illan tullen katuvalojen loisteessa.


Ponte Vecchiolla liikkuu ihmisiä aina kauppojen ollessa avoinna. Myös pimeän jo laskeuduttua silta on usein täynnä ihmisiä. Mikäli haluaa koko sillan ihan itselleen, on oltava liikkeellä aamuvarhain. Kipaisin itse pienen aamulenkin ennen hotellin aamiaiselle siirtymistä klo 8 aikoihin ja tuolloin onnistuin nappaamaan valokuvan liki autiosta sillasta. Tuolloinkin tosin paikalla oli muutama muu aamuvirkku valokuvaaja sekä jokunen tavaroita kauppoihin kuljettava auto ja kadunlakaisupartio.

4 kommenttia

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 11.4.2024 at 00:10

    Kieltämättä Ponte Vecchio näyttää varsin kuvaukselliselta. Olisi voinut kuvitella, että vanhoja keskiaikaisia siltoja olisi kaupungissa useampia. Kuuluisimmilla silloilla olemme tosiaan olleet itse aina heti auringonnoustessa, esim. Brooklyn-sillalla jopa kello 8 olisi liian myöhään.

    Vastaa
    1. Aron 11.4.2024 at 09:54

      Minun oli tarkoitus lähteä sillalle vielä vähän aikaisemmin, mutta en sitten jatksanutkaan herätä ennen seitsemää. Harrastan muutenkin hyvin harvoin näitä aikaisia liikkeellelähtöjä reissussa, sillä tykkään lomalla nukkua arkiaamuja pidempään. New Yorkissa olemme kuitenkin kerran lähteneet liikkeelle ennen aamukahdeksaa, koska halusimme nähdä Charging Bull -veistoksen ilman ihmisiä. Tuolloin kohdalle sattui kivasti vielä keväinen räntäsade, jonka johdosta saimme liukastella sohjossa kesäkengillämme. Muita hulluja ei vielä siihen ainaan ollut liikenteessä, joten suunnitelmamme onnistui. 🙂

      Vastaa
  2. Jenni / Unelmatrippi 13.4.2024 at 20:10

    Tämä oli hyvä muistutus, sillä olin unohtanut koko Ponte Vecchion olemassaolon. Näyttää tosi hienolta! Firenze on niin sanotusti todo-listalla, vaikka matkaa sinne ei olekaan juuri nyt näköpiirissä. Joskus haluaisin kuitenkin ehdottomasti käydä siellä. Tämä silta pitäisi tietysti nähdä! Näyttää erikoiselta. En tiennyt, että tuolla tavalla rakentaminen on ollut ihan yleistä aikanaan, vaikka olenhan minä Euroopassa muualla kuin Firenzessä kyllä nähnyt rakennuksia sillalla. En vain ollut selvitellyt asiaa sen tarkemmin, vaikka ne ovatkin näyttäneet jänniltä nykyihmisen silmin tarkastellen.

    Vastaa
    1. Aron 16.4.2024 at 18:57

      Eipä näitä tällaisia siltoja ole kovin paljoa vastaan tullut. Ilmeisesti iso osa on joko purettu tai hajonnut itsestään. Vaikka Firenze ei ehkä houkuttelekaan enää kahden vierailun jälkeen välittömästi uudelle visiitille, niin kyllä mekin sinne vielä varmasti palaamme. Vaikka turistien määrä ja örvellys ärsyttävätkin, niin kyllä tuolla on kuitenkin lopulta niin paljon mielenkiintoista nähtävää, että vierailu kannattaa. Edelleen on jokunen mielenkiintoinen kohde näkemättä.

      Vastaa

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *