Puistomaisen vehreä Haagan kaupunginosa Helsingissä on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka ihan itsessäänkin. Alue on kätevästi saavutettavissa keskustasta käsin junalla tai bussilla. Haagan todellinen helmi löytyy kuitenkin lyhyen kävelymatkan päästä Huopalahden asemalta. Kyseessä on kaikille avoin kaupungin puisto, joka tunnetaan nimillä Alppiruusupuisto ja Rodopuisto. Puiston lukuisien alppiruusujen ja atsaleoiden paras kukinta alkoi viikko sitten ja kukintaa jatkuu vielä arviolta viikon verran. Paras hetki puistossa vierailemiseen kesän 2020 osalta on siis juuri nyt.

Minä kuulin Haagan Alppiruusupuistosta ensimmäisen kerran vasta pari vuotta sitten, kun puistosta alkoi näkyä kuvia somessa. Tai kenties kuvia on näkynyt jo aiemmin, mutta minä en vain ole niitä huomannut. Helsingissä ikänsä asunut vaimoni oli puistosta tietoinen, mutta hänkään ei ollut koskaan sattunut siellä käymään. Puisto näytti kuvissa toki hienolta, mutta pelkät lähikuvat kukista eivät mielestäni tee paikalle oikeutta.

Kävimme nyt viikolla ensimmäisen kerran itse tutustumassa Rodopuistoon ja ihastuimme molemmat siihen välittömästi. Saavuimme paikalle omalla autolla, vaikka puiston viime vuosina saavuttaman suosion vuoksi lähijuna (Huopalahdessa pysähtyvät lähijunat A, E, I, L, U ja Y, paras reitti löytyy Reittioppaasta) tai vaikka kaupunkipyörä olisi ehkä ollut helpompi ratkaisu. Onneksi kuitenkin pysäköintipaikka löytyi ilman arpomista. Päätin suosiolla suunnata Huopalahden aseman pysäköintialueelle (osoitteessa Haagan pappilantie 3), jossa olikin alkuillasta mainiosti tilaa. Alueella saa pysäköidä pysäköintikiekolla ilmaiseksi 12 tuntia. Lähempänä puistoa oli tarjolla vain kadunvarsipaikkoja, jotka olivat ilmeisen tiukassa. Puiston toisella reunalla Aino Acktén tien suunnassa voi paikkoja olla herkemmässä. Siellä on myös jonkinlainen teollisuusalue, jossa voi etenkin virka-ajan ulkopuolella olla asuinkatuja helpompaa löytää auton mentävä kolo.

Alppiruusupuiston ensimmäiset alppiruusut on istutettu jo vuonna 1975. Siinä mielessä puisto on todella hyvin varjeltu salaisuus. Nyt jo korkeiksi kasvaneet pensasmaiset alppiruusut ovat todella valtavia ja kukkaloisto huiman hieno. Olin erittäin positiivisesti yllättynyt nähtyäni paikan nyt ensimmäisen kerran omin silmin.

Haagan Alppiruusupuisto on ainutlaatuinen ihan maailman mittakaavassakin. Se on nimittäin paitsi kaikille avoin kaupungin puisto myös Helsingin yliopiston kasvinjalostusohjelman koealue. Nykyisen puiston paikalla oli vielä 1970-luvulla luonnontilainen suo, jonka hapan maaperä oli ihanteellinen kasvualusta alppiruusuille. Alueelle istutettiin alkuvaiheessa kaikkiaan 3000 eri alppiruusuristeymää. Tavoitteena oli jalostaa Suomen ilmastoon sopivia lajikkeita.

Puistoa halkoo leveiden käytävien lisäksi useita pitkospuuväyliä. Osa väylistä on leveämpiä ja osa kapeampia. Etenkin noilla kapeammilla väylillä on mahdollista päästä todella lähelle kukkia. Nämä väylät vaikuttivat olevan erityisen suosittuja selfie-paikkoja, ken nyt sellaisesta toiminnasta sattuu tykkäämään. Atsaleoiden puolella puistoa on myös hieman korkeammalla sijaitseva lava, jolta kukkia voi ihailla kertasilmäyksellä vähän laajemmin.

Innostuimme puistosta niin paljon, että piipahdimme siellä jo heti seuraavana päivänä uudemman kerran. Nyt valitsimme rauhallisemman ajankohdan juuri ennen auringonlaskua. Tuolloin alkoi jo puiden siimeksessä vähän hämärtää, mutta kukkien ihailuun valoa riitti vielä hyvin. Kännykällä ei noin myöhään kannata haaveilla enää täydellisistä valokuvista, mutta hyvällä kameralla ja kärsivällisyydellä varustettu kuvaaja voi edelleen onnistua.

Ihmisiä oli auringonlaskun aikaan paikalla vain kourallinen. Suosittelenkin ilta- tai aamuaikaa etenkin niille, jotka pyrkivät näin korona-aikana edelleen huolehtimaan turvaväleistä. Iltapäivän ja alkuillan tungoksessa turvaväleistä ei ole tietoakaan.

Tällä toisella kierroksella keskityimme kiertämään puiston atsaleapuolta, joka löytyy leveän keskikäytävän pohjoispuolelta. Muutamia atsaleioita on jo nähtävillä aukealla alueella puiston keskellä, mutta suurimmat lymyilevät puiden varjossa. Kauempaa katsottuna atsaleat näyttivät alppiruusuja pienemmiltä, mutta lähempi tarkastelu osoitti niiden olevan vähintään yhtä suuria korkeita pensaita.

Jos olet yhtä huono kasvien tunnistaja kuin minä, voit kenties huomata atsaleapuolelle saapumisen helpoiten nenäsi avulla. Tällainen suuri määrä samaan aikaan kukkivia atsaleoita nimittäin täyttää ilman todella voimakkaalla tuoksulla. Se ei ole missään määrin epämiellyttävä, mutta voimakkuudessaan helposti ärsyttävä. Herkkänenäisiä on varoitettu.

Puiston kasveista alppiruusut ovat selviä voittajia kukkien koossa. Toisaalta varsinainen väri-iloittelu löytyy atsaleoista. Onkin selvästi makuasia, kummasta tykkää enemmän. Minulle puiston parasta antia oli kävely pitkospuilla alppiruusujen lomassa. Joka puolella korkealle kohoavat pensaat tekevät paikasta ensikertalaisen silmin jopa hieman epätodellisen tuntuisen, kuin kävelisi keskellä satumaisemaa. Eihän tällaista voi olla, ei ainakaan Suomessa!

En todellakaan ole mikään hortonomi, enkä varmaan tunnistaisi alppiruusuakaan, jos sen jossain muualla näkisin. Siksi kehotan puistosta enemmän kiinnostunutta lukemaan tarkemmat faktat Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan Vihreät sylit -sivustolta. Sivustolta löytyvät pdf-muodossa myös puiston opastaulut, joista löytyy tietoa puiston alppiruusualueesta, atsalea-alueesta sekä puistossa jalostetuista kotimaisista alppiruusulajikkeista. Tauluihin jo etukäteen tutustumalla voi puistovierailusta saada enemmän irti.

Ainakin meidät alppiruusupuisto vakuutti niin vahvasti, että palaamme ihailemaan näitä kukkia tulevinakin vuosina. Tänä vuonna paikalle vielä halajavan kannattaa pitää kiirettä, sillä paras kukkaloisto ei kestä kauaa. Etenkin atsaleoista osa oli jo selvästi kukintansa loppusuoralla.

Muut kirjoitukset aiheesta Helsinki: