Kirjoitin taannoin Skansenin ulkoilmamuseosta Tukholmassa ja samassa yhteydessä mainitsin Helsingin Seurasaaren, josta löytyy lähin kotimainen vastine. Tuolloin en ollut Seurasaaren ulkomuseossa kuitenkaan varsinaisesti vieraillut, olin vain nähnyt sen rakennuksia niiden ohi kävellessäni museon aukioloaikojen ulkopuolella. Päätin kuitenkin ottaa aiheesta selvää ja lähdin tutustumaan ulkomuseoon paikan päälle. Saarta kiertäessäni olin toki nähnyt useita vanhoja rakennuksia, mutta en silti ollut oikein ymmärtänyt miten paljon niitä lopulta onkaan. Seurasaaren ulkomuseo on todellakin opaslehtisensä sanoin ”aivan kuin talonpoikainen Suomi pienoiskoossa”.

Lisää aiheesta: Skansen

Ulkomuseon rakennuksia

Seurasaari toimi virkistysalueena jo 1800-luvun lopulla, jolloin saareen kuljettiin laivayhteyden turvin. Syysmyrskyn kaatamista puista rakennettu Seurasaaren silta valmistui vuonna 1892, joskin paloauton kestävä nykyinen silta on paljon myöhempää tekoa. Seurasaaren ulkomuseon perusti filosofian tohtori Axel Olai Heikel, joka halusi siirtää saareen rakennuksia kaikista Suomen maakunnista 1900-luvun alussa ympäri Eurooppaa vallalla olleen ulkomuseoaatteen innoittamana. Ensimmäinen konkreettinen teko oli Niemelän torpan rakennusten siirtäminen Konginkankaalta Seurasaareen vuonna 1909. Tässä hankkeessa olivat mukana myös taiteilija Akseli Gallen-Kallela sekä arkkitehti Yrjö Blomstedt, jotka halusivat pelastaa hävitysuhan alla olleet rakennukset.

Museo oli aluksi yksityinen, mutta siirtyi valtion hallintaan vuonna 1913. Nykyisin Seurasaaren ulkomuseo kuuluu Museoviraston alaisuuteen. Saaressa on 1600-1800-luvuilta peräisin olevia rakennuskokonaisuuksia yli kolmekymmentä ja yksittäisiä rakennuksia liki yhdeksänkymmentä. Näistä vanhin on Karunan vanha kirkko vuodelta 1686. Kaikki rakennukset eivät aina välttämättä ole avoinna yleisölle. Esimerkiksi kirjoitushetkellä Antin talo on korjaustöiden vuoksi suljettu. Museon opas kertoi minulle, että kokoelma laajenee piakkoin ensimmäisellä uudella rakennuksella sitten 1980-luvun. Parin vuoden ajan etsitty kesämökki on löytynyt ja sen olisi tarkoitus avautua pihapiireineen yleisölle vuonna 2026. Seurasaareen siirrettävä mökki on rakennettu 1950-luvulla ja se on ollut käytössä näihin päiviin asti. Mökki saapuu museoon irtaimistoineen kaikkineen esittelemään suomalaista mökkeilykulttuuria.

Museon lippuluukulta saat pääsymaksun maksaessasi kartan sisältävän esitelehtisen, jonka avulla museoalueen hahmottaminen käy helposti. Kukin kartalle merkitty rakennus on kuvailtu lehtisessä lyhyesti. Karttaan on mahdollista tutustua jo etukäteen Museoviraston sivuilla täällä. Rakensin myös kartasta oman versioni, jota voit katsoa tarkemmin alla.

Kartassa näkyvien numeroiden selitykset:

  1. Tervavene
  2. Vesimylly
  3. Vilja-aitta
  4. Kurssin talo
  5. Ivarsin talo
  6. Kirkkotalli
  7. Niemelän torppa
  8. Karunan kirkko
  9. Kahiluodon kartano
  10. Kirkkoveneet
  11. Aleksis Kiven mökki
  12. Länsisuomalaiset aitat
  13. Pertinotsan talo
  14. Kaukolan savutuvat
  15. Jusupoffin talli
  16. Puhelinkioski
  17. Pikku Helsinki
  18. Florinin huvimaja
  19. Leppälän mökki
  20. Maalaiskauppa
  21. Huvimaja
  22. Kartanon puutarha
  23. Sepän paja
  24. Vesisaha
  25. Tuulimylly
  26. Antin talo
  27. Antin mäkiaitat ja riihi
  28. Tuulimylly
  29. Selkämän talo
  30. Savusauna
  31. Hallan talo
  32. Heinätupa ja aitta
  33. Patsasaitta eli nili
  34. Karjamaja
  35. Iisalmen pappila

Rakennusten joukossa on kovin monen kokoista pytinkiä puhelinkopista kartanoon. Osa rakennuksista on sisältä huomattavan hämäriä, joten pieni varovaisuus on niissä könytessä tarpeen. Etenkin kun oviaukotkin ovat nykyihmiselle pikkuisen matalahkoja. Kaikkien rakennusten yksityiskohtiin tutustumiseen menee helposti useampi tunti ja siinä ehtii jo helposti museoähky iskeä. Mikäli käytettävissä on vain yksi päivä museokierrokseen, kannattaa ehkä miettiä mitkä rakennukset haluaa ensisijaisesti nähdä ja aloittaa niistä. Näin ei väsyn iskiessä jää ne tärkeimmät näkemättä. Lippuluukulta saatavaan karttaan on merkittynä kyseisenä päivänä avoinna olevat rakennukset. Näissä kaikissa on paikalla myös tarvittaessa lisätietoja antava opas. Tässä muutama oma suosikkini museon rakennuksista.

Karunan kirkko

Museoalueen vanhin rakennus on Karunan kartanon omana kappelina aluksi toiminut Karunan kirkko. Sen rakennutti kartanon omistaja Arvid Horn af Åminne ja rakennus valmistui vuonna 1685. Projekti tuli sen verran kalliiksi, että kartanonherra joutui lopulta myymään koko kartanon veloista selvitäkseen. Tarkkanäköinen voi bongata kirkon katonharjalta vuosiluvun 1774, joka viittaa tuona vuonna valmistuneisiin muutostöihin. Nykyinen jyrkkä harjakatto valmistui tämän remontin osana.

Saarnastuolin vieressä seinällä on nähtävissä neljä tiimalasia. Pappien jorinoiden venyessä kohtuuttoman pitkiksi, rajoitettiin saarnan maksimipituus lailla yhteen tuntiin. Tiimalasien avulla pystyi seuraamaan tämän aikarajan lähestymistä.

Myös kirkon sisäpuolella on paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia. Jokaisella yhteisön jäsenellä oli kirkossa oma paikkansa ja toisen paikalle istumisesta saattoi saada sakkorangaistuksen. Tarkkasilmäinen voi erottaa paikkaa merkitseviä puumerkkejä, jotka kertoivat minkä talon isännän tai emännän paikasta oli kyse. Miehet istuivat kirkossa takaa katsoen oikealla puolella ja naiset vasemmalla.

Kirkon käydessä ahtaaksi täytyi paikkoja lisätä. Vailla omaa paikkaa olevalle kirkkokansalle varattu lehteri löytyy pääoven yläpuolelta. Näille paikoille istuivat sattumalta kirkon liepeille eksyneet vierailijat, kirkonmenoihin osallistuminen kun oli paikalle sopivasti osuneille pakollista rangaistuksen uhalla. Penkkien päistä löytyy vielä lisäistuimiksi tarpeen tullen esiin käännettävät jakkarat.

Hiukan karmivan näköiset kynttilänjalat, vai pitäisikö sanoa kädet, herättävät välittömästi uteliaisuuden. Näiden alkuperä ei kuitenkaan ole tiedossa. On mahdollista, etteivät ne ole alun perin tätä kirkkoa varten tehtyjä, vaan ovat päätyneet paikoilleen myöhemmin.

Kirkon edustalla on nähtävillä jalkapuu, johon sääntöjen rikkojat laitettin jalastaan kiinni kirkonmenojen ajaksi. Rangaistus ei ollut kivulias, vaikka saattoivathan siinä paikat pikkuisen puutua kirkonmenojen kestäessä noihin aikoin helposti neljäkin tuntia. Rangaistuksen teho perustui kuitenkin erityisesti häpeään, joka siitä aiheutui. Pahantekijät olivat jalkapuussa koko yhteisön nähtävillä.

Kahiluodon kartano

Museoalueen selvästi hienoimman rakennuksen tittelistä yhdessä Karunan kirkon kanssa kamppailee Taivassalosta Seurasaareen saapunut rokokootyylinen Kahiluodon kartano. Rakennus on vuodelta 1790 ja se on paikallisen rakennusmestari Bertil Lustigin käsialaa. Käytetyistä mallipiirustuksista kunnia kuuluu puolestaan Carl Wijnbladille. Kartanon sisäosat ovat osin alkuperäisiä, osin myöhempienkin tyylien mukaan muutettuja. Huoneita on nähtävillä kahdessa kerroksessa ja niitä on varsin monta. Kaikissa on paljon yksityiskohtia ihmeteltäväksi.

Kuisti lisättiin kartanoon vasta myöhemmin ja rakennusta Seurasaareen siirrettäessä se päätettiin jättää pois. Lopulta kartano sai kuitenkin uuden kuistin vuosina 2007-2012 rakennukselle suoritetun konservoinnin yhteydessä. Samassa yhteydessä kartanon puutarha raivattiin avarammaksi ja se sai ympärilleen uuden aidan.

Kartanoon sisään astuttaessa heti eteisen oikealta puolelta löytyy keittiö, jota hallitsee suuri liesi. Keittiössä on esillä paljon hienoja kuparisia keittoastioita. Nämä sekä jokunen vähän eksoottisempi työkalu kielivät isäntäväen vauraudesta. Ihan jokaisessa talossa ei tuohon aikaan ole tainnut olla vohvelirautaa. Kartanossa on siis ollut varaa pelkän ruumiin ravitsemisen lisäksi myös pienen herkutteluun.

Huoneissa on tyylikkäät lautalattiat ja paljon huonekaluja. Pääosin huonekalut ovat muualta hankittuja, sillä kartano on yksi harvoista alueelle ilman irtaimistoa hankituista rakennuksista. Museon oppaalta kuulin, että kesäksi 2023 kartanoon oli saatu joitain sen aikoinaan omistaneelle suvulle kuuluneita alkuperäisiä huonekaluja. Näitä on nähtävillä mm. yläkerran kesähuoneessa.

1700-luvun sisustustyyliin kuului huonekalujen säilyttäminen seinän vierillä. Käytön ajaksi ne siirrettiin keskemmälle, mutta huoneesta poistuttaessa mööbelit palautettiin takaisin seinustalle. Alla olevan kuvan vasemmassa reunassa näkyy kokoon taitettava pöytä, jonka pöytälevy on säilytystilassa pystyasennossa, mutta joka voidaan tarvittaessa kääntää vaaka-asentoon pöydän käytön ajaksi. Jopa sängyt ovat ulosvedettävää mallia, jolloin ne voidaan päivän ajaksi työntää kasaan. Kartanon väki ei siis ollut huomattavan lyhytkasvuista, mikä voisi olla ensimmäinen tulkinta sänkyjä katsoessa. Tästä huonekalujen asemoinnista johtuen isossa osassa kartanon huoneista on keskellä paljon tyhjää tilaa kuin tanssilattia. Myöhempien aikojen tyyliin sisustetuissa huoneissa näkyy jo esimerkiksi sohvaryhmiä, jotka täyttävät koko tilan.

Toinen 1700-luvun erikoisuus ovat salaovet. Huoneista löytyy erikoisia luukkuja, jotka eivät ole ollenkaan oven näköisiä. Osa on pelkkiä komeroita, mutta mukana on myös huoneesta toiseen johtava ihan oikea salaovikin. Tällekin jännittävälle yksityiskohdalle on ihan yksinkertainen selitys, salaovi helpotti palvelusväen liikkumista talossa.

Erityisen kovasti tykkäsin toisen kerroksen oranssiseinäisestä kesähuoneesta, joka on asuinkäyttöön muutettu alkuperäinen ullakkotila. Huoneen katto kohoaa hauskan pyramidimaisesti ja se on jaettu oranssin ja sinisen värisiin lohkoihin. Väritys on melko villi verrattuna talon muihin huoneisiin. Tila on ollut käytössä vain kesäisin ja siksi siinä ei ole talvella oleellista lämmitysuunia.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana myös kartanon kuistin kalustukseen on panostettu. Siellä oli selvästi menossa vierailuni hetkellä lasten teekutsut. Muutama vaatekappale oli myös ripustettu kuivumaan. Museossa vierailevia lapsia varten oli kartanon pihalle rakennettu esterata ja sen testaamista varten löytyi myös kaksi pöntöllistä keppihevosia. Kuistin punavalkoiset verhot on napattu vanhasta akvarellista, joka löytyy toisen kerroksen aulasta. Tämä kuva yhdessä kymmenen muun samassa paikassa esillä olevan akvarellin kanssa tarjoaa ainoan konkreettisen kurkistuksen vuosisatojen takaiseen elämään kartanossa.

Puhelinkioski

Museon rakennuksista pienin lienee tämä vuoden 1912 mallia edustava ruotsalaisvalmisteinen puhelinkioski, jollaisia saattoi Helsingissä nähdä käytössä vielä ainakin 1930-luvulla. Tämä koppero on jotenkin niin kivan näköinen, että en voinut olla nostamatta sitä listalle. Hyvänä puolena pieni rakennus on nopeasti nähty. Samasta polkujen risteyksestä puhelinkioskin kanssa löytyy myös toinen kioski, josta voi ostaa Helsingin Jäätelötehtaan herkkuja.

Pikku Helsinki

Puhelinkioskin risteys ympäristöineen muodostaa Seurasaaren ulkomuseon Pikku Helsingin. Museon perustaja Heikelin yhtenä tavoitteena oli esitellä museossa Helsingin Kaivopuiston 1800-luvun kylpyläelämää. Tämä pieni nurkkaus Helsingistä peräisin olevine rakennuksineen toimii kunnianosoituksena hänen työlleen. Suunnilleen puhelinkioskia vastapäätä sijaitseva Jusupoffin talli edustaa uusgotiikkaa. Ulkoseinät näyttävät kauempaa katsoen tiilistä muuratuilta, mutta todellisuudessa ne on vain maalattu tiilikuviota mukaillen.

Tallin pihapiiristä löytyvä Florinin huvimaja on tallin tapaan uusgoottilainen. Se on sisustettu koivuhuonekaluin ja ranskalaisin maisematapetein. Ilmeisesti sisustusta ei pääse ihailemaan muuta kuin lasin läpi. Kurkistus kuitenkin kannattaa erityisesti hienojen tapettien vuoksi.

Pertinotsa

Pertinotsan talo on peräisin luovutetusta Karjalasta Suojärveltä. Se on rakennettu pohjoisvenäläiseen tyyliin niin, että karjasuojat sijaitsevat samassa rakennuksessa asuinhuoneiden kanssa. Talo on todella hämärä sisältä myös aurinkoisella säällä. Etenkin asuinkäytössä olleeseen toiseen kerrokseen noustessa kannattaa olla tarkkana ja katsella jalkoihinsa. Portaat ovat nimittäin melko jyrkät. Päätään on myös syytä varoa matalahkoissa oviaukoissa.

Yritin saada valokuvissa rakennuksen yksityiskohtia esille, vaikka paikan päällä niitä olikin vähän vaikea vähäisen valon takia nähdä. Todellisuudessa huoneet ovat sisältä nähtyinä paljon näitä valokuviani hämärämpiä.

Niemelän torppa

Konginkankaalta Keski-Suomesta peräisin oleva Niemelän torppa on ensimmäinen Seurasaareen tuotu rakennuskokonaisuus. Tästä siis koko museo on saanut alkunsa. Torpan pihapiiriin kuuluu monia rakennuksia, jotka ovat kaikki samasta paikasta lähtöisin. Jo rakennusten määrästä voi päätellä, että Niemelän väki on ollut varsin hyvin toimeen tulevaa.

Torpan päärakennuksessa on savupirtti, savusauna ja maitokamari. 1770-luvulla rakennettu sauna on rakennuksen vanhin osa. Varsinainen tupa on vuodelta 1884. Tila on keskellä päivääkin varsin hämärä. Valoa tuomassa on kaksi pientä lasista ikkunaa sekä kaksi luukkua, joita käytettiin myös tuomaan sisälle raitista ilmaa. Tämä oli tarpeen erityisesti uunia lämmitettäessä, savupirtin uunissa kun ei savusaunan tapaan ollut savupiippua.

Torpan pihapiirissä on kaikkiaan 13 rakennusta. Näiden joukossa on viisi aittaa, joita käytettiin varastoina ja kesäaikana niissä myös nukuttiin. Pihan perällä sijaitsevan karjapihan reunalta löytyvät navetta ja sikopahna. Rannassa on kalastukseen liittyviä rakennuksia.

Aleksis Kiven mökki

Kirjailija Aleksis Kiven mökki on peräisin Siuntiosta. Kirjailija asui mökissä ainakin kesän ja syksyn 1863 viimeistellen Kullervoa ja Nummisuutareita. Seurasaaressa nähtävä mökki ei kuitenkaan ole alkuperäinen vaan pelkkä jäljennös. Museoon oli tarkoitus saada se ihan alkuperäinen kappale, mutta valitettavasti se paloi siirron yhteydessä. Tästä kopiostakin kyllä saa varmasti hyvän kuvan kirjailijan vaatimattomista työoloista. Harvan suomalaisen omaisuus mahtuisi enää nykyään noihin muutamaan neliöön.

Vierailu Seurasaaressa

Seurasaaren ulkomuseo on avoinna vain kesäkaudella 1.5. – 15.9. Toukokuussa museo on avoinna maanantaista perjantaihin klo 9-15 ja lauantaisin sekä sunnuntaisin klo 11-17. Kesäkuun alusta kauden loppuun asti museo on avoinna päivittäin klo 11-17. Juhannusaattona museo on suljettu, sillä silloin saaressa järjestetään Seurasaaren juhannusvalkeat -tapahtuma. Pääsymaksu on 10€ ja 18€ yhteislipulla on mahdollista vierailla myös viereisessä Tamminiemessä. Sekä Seurasaaren ulkomuseo että Tamminiemi ovat Museokorttikohteita, joten molempiin pääsee sisään keltaista korttia vilauttamalla. Ajantasaiset tiedot aukiolosta ja pääsymaksuista kannattaa tarkistaa museon virallisilta sivuilta täältä.

Lisää aiheesta: Tamminiemi

Paras aika museovierailulle on kesäkuusta elokuuhun, jolloin suurin osa rakennuksista on avoinna. Vierailin itse museossa niin elo- kuin syyskuussakin ja havaitsin selvän eron auki olevien rakennusten määrässä. Tilanne selittynee paikalla olevien oppaiden määrällä, kussakin auki pidettävässä rakennuksessa kun pitää olla opas paikalla. Kävijöitä on eniten keskikesällä, jolloin toki kannattaa pitää vuorossa enemmän työvoimaa kuin hiljaisempina aikoina. Museon oppaat vaikuttivat todella hyvin asiansa osaavilta. He ovatkin ilmeisesti pääosin kulttuuri- ja perinneaineiden opiskelijoita, joille museo on kesätyöpaikka. Kannattaa siis ehdottomasti kysyä oppaalta, mikäli jokin yksityiskohta askarruttaa.

Autot ja polkupyörät on ilman erillistä lupaa jätettävä saaren ulkopuolelle. Autolla saapuville on tarjolla todella rajoitetusti pysäköintipaikkoja, joten suositeltavinta on körötellä paikalle bussilla numero 24, joka lähtee Kampin terminaalista. Jos välttämättä kuitenkin haluat saapua paikalle autolla, sijaitsee saarta lähin pysäköintialue aivan Seurasaarensillan mantereenpuoleisessa päässä. Myrskysäitä lukuun ottamatta tältä alueelta löytyy vapaita paikkoja vain aivan sattumalta. Hieman isommat pysäköintialueet lötyvät vähän etäämpää Heikinniementien eteläpäästä sekä Gallerie Linnan pihalta Tamminiementien varrelta. Näissä saa pysäköidä pysäköintikiekolla neljän tunnin ajan. Seurasaarentien varressa on jonkin verran kadunvarsipaikkoja samoin rajoituksin pysäköintikiekon kanssa. Erityisesti heinäkuussa nämäkin kaikki alueet täyttyvät nopeasti, eikä paikkaa välttämättä löydy.

Museossa järjestetään myös opastettuja kierroksia. Suomeksi ja englanniksi opastuksia on tarjolla 15.6.-31.8. päivittäin klo 13 (suomeksi) ja klo 15 (englanniksi). Saksankielisiä opastuksia tarjotaan klo 12 maanantaisin, keskiviikkoisin, perjantaisin ja sunnuntaisin. Ruotsinkielisiäkään ei ole unohdettu, mutta heille on kierroksi tarjolla vain muutamina päivinä. Nämä noin 45-60 minuuttia kestävät kierrokset kuuluvat pääsylipun hintaan. Tarkemmat tiedot näistä ja erilaisista teemaopastuksista löytyvät Museoviraston sivuilta täältä. Samasta paikasta löytyy myös tietoja tilattavista erillisistä maksullisista ryhmäopastuksista. Isommat ryhmät eivät ole tervetulleita vakio-opastuksille, vaan heidän on varattava erillinen ryhmäopastus.

Saaressa on vierailijoita palvelemassa myös museokauppa ja kahvila. Kauppa sijaitsee Iisalmen pappilassa ja kahvia sekä lounastakin tarjoileva Antin Kaffeliiteri löytyy Antin talon pihapiiristä. Kauppa ja kahvila ovat avoinna museon aukioloaikojen puitteissa. Kannattaa myös huomata, että Antin Kaffeliiteri palvelee yleisöä varsinaisen Antin talon remontinkin aikana. Kahvilan vesipistettä saa käyttää oman vesipullon täyttämiseen.

Seurasaari puistona

Museon lisäksi Seurasaari on myös edelleen kaikille avoin Helsingin kaupungin ulkoilupuisto. Saaren 46 hehtaarin pinta-alasta museo käsittää vain noin kolmasosan sijoittuen saaren itä- ja pohjoisosaan. Saaressa voi liikkua vapaasti museon pääsymaksua maksamatta, kunhan ei astu sisälle erillisillä kylteillä merkityille museoalueille. Museon aukioloaikojen ulkopuolella rakennusten ovet ovat kiinni ja saarella voi liikkua normaalisti.

Seurasaari on kauneimmillaan kesällä, jolloin museon lisäksi myös saaren uimarannat ja kalliot houkuttelevat ihmisiä leppoisaan oleiluun luonnon helmassa. Rannoilla voi tuolloin nähdä monia vesilintuja ja niiden poikasia. Itse olen bongannut niin kanadanhanhi- ja kyhmyjoutsenperheitä kuin poikastaan kaitsevan silkkiuikkuemonkin.

Saari on kuitenkin kaunis myös muina vuodenaikoina. Olemme kävelleet sen poluilla niin syksyllä, keväällä kuin keskellä talveakin. Saari näyttää todella kauniilta aurinkoisena talvipäivänä lumisateen jälkeen. Talvella saaren palvelut eivät ole avoinna, mutta ainahan voi ottaa mukaan omat eväät ja termospullollisen kahvia. Alueella on joitain pöytiä ja penkkejä, jotka ovat käytettävissä myös talvikaudella. Lumisina talvina niitä voi kuitenkin olla vaikea löytää kinosten alta.

Seurasaari on etenkin ulkomaisten turistien keskuudessa erityisen tunnettu puolikesyistä oravistaan. Näitä veikeitä otuksia on ruokittu niin monen sukupolven ajan, että ne ovat tottuneet yhdistämään ihmiset ruokaan. Oli sinulla taskussasi pähkinöitä tai ei, saat luultavasti saarta kiertäessäsi vähintään yhden karvaisen kaverin perääsi. Olen muutaman kerran käynyt Seurasaaressa ihan varta vasten kuvaamassa lintuja ja siinä sivussa olen muutamaa oravaakin seurannut kamerallani. Yleensä luontokuvissa ongelmana on se, että kohteet pysyttelevät turhan etäällä. Seurasaaren oravien kanssa ongelma on käänteinen: kurret tunkevat niin lähelle, ettei tarkennus enää onnistu pitkällä telelinssillä. Kännykkäkamera riittänee näiden vekkuleiden kanssa mainiosti. Jos mukanasi on pähkinöitä, tulevat oravat nappaamaan ne suoraan kädestäsi. Eläinten ruokkiminen ei kuitenkaan ole suositeltavaa ja museon alueella se on jopa kielletty. Oravilla on terävät hampaat ja eläimen kokoon suhteutettuna kovempi puruvoima kuin valkohailla. En itse tunkisi kättäni tällaisen jyrsijän purtavaksi. Oravat voivat myös kantaa ihmisiinkin tarttuvia tauteja, kuten vuonna 2023 uutisoitua ikävää ripulitauti kryptosporidioosia.


Vierailu Seurasaaressa kannattaa ympäri vuoden, mutta ehdottomasti mielenkiintoisimmillaan alue on museorakennusten ollessa avoinna kesäkaudella. Kun tämän helmen olen vihdoin oikeasti löytänyt, aion vierailla tutustumassa sen rakennuksiin aina tilaisuuden tullessa. Näin kaikkea ei tarvitse tutkia kerralla, vaan voin ihmetellä museota pala kerrallaan. Juuri tällaisiin museovierailuihin Museokortti on oiva väline.

2 kommenttia

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 9.5.2024 at 01:14

    Itse en olekaan koskaan käynyt Seurasaaressa, mutta näyttää kyllä todella kiehtovalta paikalta, jossa olisi mukava päästä käymään. Täytyy yrittää ehtiä tulevana kesänä, ja itseäni ilman muuta kiinnostaisi tuollainen opastettu kierros. Oravan puruvoima tulikin itselleni ihan yllätyksenä. Enpä tosin muutenkaan olisi kättäni purtavaksi tarjonnut, aika säikky olen noiden kaikkien tautien kanssa.

    Vastaa
    1. Aron 9.5.2024 at 16:18

      Seurasaari on mainio paikka. Olen käynyt siellä usein, mutta vasta viime kesänä tosiaan kävin itse museoon tutustumassa. Nuo oravat vaikuttavat todella kesyiltä ja tuskin syöttäjäänsä purevat. Silti en menisi kokeilemaan. Oravien lisäksi tiaiset vaikuttavat kesyiltä. Ei tarvitse kuin käsi ojentaa ja johan siihen lintu istuu. Näin ainakin jos kädessä on linnuille maistuvia herkkuja.

      Vastaa

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *