Viime kesälomamme ensimmäisiin päiviin sijoittunut Kotkan reissumme sisälsi myös vierailun Langinkoskella, josta löytyy Venäjän keisarin kalastusmaja. Tämä historiallisesti harvinainen paikka on ollut Suomen valtion omistuksessa maamme itsenäistymisestä lähtien. Vuonna 1933 se avattiin museona ja vuodesta 2018 alkaen se on toiminut Kansallismuseon alaisuudessa. Suomessa on kalastusmajan lisäksi vain yksi toinen keisarilliselle perheelle pystytetty rakennus, nykyinen Presidentinlinna Helsingissä. Langinkosken keisarillinen kalastusmaja on Museokorttikohde.

Keisarillinen kalastusmaja valmistui vuonna 1889. Sen rakennutti Venäjän keisari Aleksanteri III, joka oli jo kruununprinssinä ollessaan käynyt tutustumassa Langinkoskella ja todennut kosken olevan mainio kalastuspaikka. Itse rakennuksen suunnittelijaksi valittiin Magnus Schjerfbeck ja sisustuksen sai vastuulleen Johan Jacob Ahrenberg.

Alkuperäisessä suunnitelmassa kalastusmajassa oli vain yksi kerros. Työmaalla tutustumiskäynnillä ollut keisari toivoi kuitenkin, että majan ullakko varustettaisiin majoitustilaksi. Suunnitelmia oli siis muutettava lennosta, eihän keisarille vastaankaan voinut väittää. Keisarin seurue ei kuitenkaan koskaan näitä majoitustiloja hyödyntänyt, sillä vierailunsa aikana he majoittuivat Kymijoen suulle ankkuroidussa laivassa.

Keisari Aleksanteri III kuitenkin viihtyi Langinkoskella. Hän kävi kalastusmajallaan joka kesä kalastamassa. Valitettavasti niitä kesiä ei montaa enää siunaantunut, sillä keisari kuoli jo vuonna 1894. Aleksanterin jälkeen valtaan noussut keisari Nikolai II ei ollut yhtä suuri kalastuksen ystävä. Hän piipahti Langinkoskella tasan kerran ohikulkumatkallaan ja viipyi paikalla parin tunnin verran.

Langinkoskelle on Kotkan keskustasta matkaa reilut seitsemän kilometriä, mikä tarkoittaa vajaan vartin automatkaa. Kalastusmajaan pääsee tutustumaan paitsi Museokortilla myös maksamalla 8€ pääsymaksun. Vierailumme aikana tarjolla oli lisäksi ilmainen opastus. Kalastusmajan yhteydessä on pieni museokauppa sekä kahvila Dagmar. Viimeksi mainitun valikoimiin emme ehtineet tutustua myöhäisestä saapumisestamme johtuen. Huom! Keisarillinen kalastusmaja on avoinna vain toukokuusta syyskuulle.

Vierailija pääsee tutustumaan Kalastusmajan päärakennuksen molempiin kerroksiin. Majoitustilojen lisäksi voi kurkistaa myös keittiöön. Vaikka mukavuustaso ei ehkä olekaan ihan nykyaikaisen ihmisen odotuksia vastaava, löytyy Kalastusmajan keisarillisista majoitustiloista jopa sisävessa.

Päärakennuksen lisäksi alueella on muutakin nähtävää. Erityisesti suosittelen rantakallioita, joilta käsin voi ihailla kauniisti kuohuvaa Langinkoskea. Alueella on useita rakennuksia, jotka rakennettiin alunperin viidelle pienelle saarelle. Nykyisin veden pinta on matalammalla ja nämä saaret ovat yhdistyneet.

Rakennuksista vanhin on jo ennen kalastusmajan rakentamista paikalla ollut pieni kappeli. Sen rakensivat 1700-luvun lopulla Valamon luostarin munkit, joilla oli kalastusoikeus Kymijoen lohikoskissa.

Keisarillinen kalastusmaja on paitsi historiallisesti merkittävä kohde myös kiva paikka viettää kaunista kesäpäivää. Sijainti kosken rannalla on niin upea, että keisarin ihastumisen siihen voi helposti ymmärtää. Onneksi näistä maisemista nauttiminen on nykyisin mahdollista meille rahvaan edustajillekin.

Kesarillisesta kalastusmajasta on kirjoittanut myös Lähtöselvitetty-blogin Katja.

Muut kirjoitukset aiheesta Kotka:

16 kommenttia

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 24.1.2021 at 23:36

    Jos tulee Kotkassa käytyä tai vaikka Valkmusan kansallispuistossa täytyykin pitää myös tämä kohde mielessä. Varmasti kiva tapa viettää kaunista kesäpäivää. Tuli muuten kiinnitettyä huomiota myös laadukkaisiin kuviin!

    Vastaa
    1. Aron 25.1.2021 at 08:59

      Kiitos. Minulle tämä kalastusmaja oli ihan uusi tuttavuus, mutta vaimo oli paikalla käynyt ennenkin ja tiesi sitä ehdottaa Kotkan kierrosta suunnitellessamme. Olihan tuo kyllä ehdottomasti vierailemisen arvoinen paikka.

      Vastaa
  2. Merja / Merjan matkassa 29.1.2021 at 16:19

    Kiitos vinkistä! Mietin jo viime kesänä Kotkan reissua, mutta jäi tekemättä. Josko ensi kesänä kävisi siellä pyörähtämässä. En ollut tästä kalastusmajasta ennen kuullutkaan, mutta näyttää mielenkiintoiselle. Suomesta löytyy muuten yllättävän paljon tällaisia kohteita, joista ei ole mitään tietoa. Huomasin sen viime kesänä kun tuli kierreltyä lähiympäristössä. Huovilan puisto Kärkölässä oli yksi näistä lähialueen helmistä.

    Vastaa
    1. Aron 29.1.2021 at 17:10

      Viime kesä oli kyllä varsinainen opintomatka Suomen kohteisiin. Kovin monessa emme vielä ehtineet käydä, mutta kartalle niitä tuli merkittyä melkoisesti. Tuo Huovilan puisto vielä puuttui kokoelmasta, kiitos siitä. Täytyy laittaa tärppinä korvan taakse tulevan kesän varalle.

      Vastaa
  3. Martta / Martan matkassa 30.1.2021 at 13:40

    Ihania kesäisiä kuvia! Tämä kohde on ollut pitkään mielessä, osaatko sanoa mahtaako lähistöllä olla ”opastettuja” patikointireittejä? Langinkosken tuntumassa?

    Vastaa
    1. Aron 30.1.2021 at 14:50

      Kiitos. Tuo on kyllä upea kohde, suosittelen. Meillä ei kalastusmajan alueen kiertämisen lisäksi ollut enempää aikaa, joten patikkareiteistä ei tullut otettua tarkemmin selvää. Ilmeisesti Langinkoskella on kuitenkin parin kilometrin verran polkuja.

      Vastaa
  4. Asko Leppilampi 30.1.2021 at 14:39

    Kiitokset perusteellisesta, mielenkiintoisesta esittelystä. Enpä ole moisesta kuullut mitään. Myös Kotka on jäänyt toistaiseksi melko tuntemattomaksi paikaksi. Ehkä olisi syytä ottaa se kohteeksi, kaikessa rauhassa kesäaikaan.

    Vastaa
    1. Aron 30.1.2021 at 14:51

      Suositten vierailua niin Kotkaan kuin Langinkoskellekin. Meilläkin on uusi vierailu mietinnässä ensi kesälle. Sen verran paljon jäi kuitenkin vielä näkemättä.

      Vastaa
  5. Aila ja Juha 30.1.2021 at 15:35

    Kiitos vinkistä, taustoista ja upeista kuvistasi jälleen kerran. Luin myös muuta tekstiäsi Kotkasta, koska se vain jäi ja jäi viime kesänä ja ensi kesälle se on kyllä muistilistallani, vaikkakin vielä vain ideana. Mutta vaikuttaa käymisen arvoiselta kohteelta.

    Vastaa
    1. Aron 30.1.2021 at 16:57

      Kotkalla on tarjottavanaan paljon enemmän kuin mitä etukäteen arvasin. Meillä oli vain nämä kaksi kohdetta tiedusteltuna, mutta totesimme pian nähtävää jääneen myös seuraavaa vierailua varten.

      Vastaa
  6. Anna | Tämä matka -blogi 30.1.2021 at 18:57

    Noh, kyllähän tuolla kalastelisi! 😀

    Hieno kohde. Kotkassa tässä syksyllä kävin, mutta tämä ei ollut silloin enää auki. Olen siinä toivossa, että ensi kesänä tulisi uusi vierailu kaupunkiin, jolloin tämänkin voisi katsastaa.

    Vastaa
    1. Aron 1.2.2021 at 20:58

      Kalastusmaja onkin yllättävän lyhyen ajan avoinna. Ilmeisesti kohde on sen verran sivussa Kotkan keskustasta, ettei sitä kannata pitää auki keväällä ja syksyllä. Onneksi olimme itse liikkeellä kesällä, sillä minulle selvisi tämä rajoite vasta tätä postausta varten lippujen hintoja tarkistaessani.

      Vastaa
  7. Paula - Viinilaakson viemää 31.1.2021 at 06:39

    Oho, no nyt on taas kerran todettava, että en ole ikinä tällaisesta kuullutkaan. Kyllä Suomi osaa yllättää. Aina löytyy hienoja uusia paikkoja. Joskus mietin, että mitähän olen silloin nuoruudessa oikein koheltanut kun kaikki kotimaan kohteet on jääneet näkemättä. Aika hieno kalastusmajaksi kyllä tämä mökki. Ainakin oman perheeni kesämökkiin verrattuna.. ha ha. Mielenkiintoista oli lukea tästä!

    Vastaa
    1. Aron 1.2.2021 at 21:00

      Kiitos. Tunnustaudun itsekin todella surkeaksi Suomituntijaksi. Näitä yllätyskohteita löytyi todella paljon viime kesän reissua suunnitellessani. Sattuneesta syystä aika moni muukin bloggaajak kierteli Suomea kesällä ja sitäkin kautta tärppejä kertyi listalle paljon.

      Vastaa
  8. Heli/ Näkymiä vihreältä kukkulalta 31.1.2021 at 12:00

    Liikuttavan vaatimattomalta näyttää keisarin kalamaja Rooman keisareiden (tai Venäjän nykyisen päämiehen) mökkeihin verrattuna! Saakohan tuolla vielä kalastaa? Ei tarvitse vastata, googlaan itse 🙂

    Vastaa
    1. Aron 1.2.2021 at 21:05

      Se näkyy tuo pitkä oleskelu Italiassa johtavan berlusconimaiseen ajatteluun. 😉 Minä en taidakaan olla nähnyt Rooman keisareille rakennetuista pytingeistä muuta kuin raunioita. Vakavasti ottaen onhan tämmöinen puinen mökki aika vaatimaton isoon palatsiin verrattuna. Ehkä se kelpasi peräkylän kalastusmajaksi, kyllä tuolla Venäjän keisarillakin taisi olla ihan asiallisia kämppiä kotipuolessa.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Aron Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *