Käväisimme viettämässä viikonlopun Tampereella kulttuuririentojen merkeissä. Nokia Arenalla esiintyi mainio livebändi Iron Maiden, jonka keikoilla olemme vierailleet useammankin kerran Helsingin eri jäähalleissa. Tämän kertainen keikkapaikka oli meille kuitenkin uusi tuttavuus. Päätimme samalla kokeilla paikan erikoisuutta eli areenan kanssa samassa kompleksissa sijaitsevaa Lapland Hotels Arenaa.
Liput keikalle tulivat myyntiin jo hyvän matkaa edellisen vuoden puolella. Tein varmuudeksi kahden yön hotellivarauksen välittömästi kuultuani uutisen keikan ajankohdasta. Hinnat kun tuppaavat kohoamaan tapahtuman myötä. Varauksella oli perumisoikeus ilman kuluja, mikä oli hyvä lisävakuutus. Varaushan olisi ollut turha, mikäli lippukaupassa ei olisi lykästänyt. Onneksi kuitenkin lykästi. Saimme hankittua liput istumakatsomoon sille ensiksi myyntiin tulleelle lauantain keikalle.
Saavuimme Tampereelle perjantaina iltapäivällä hotellin ilmoittaman sisäänkirjautumisajan klo 15 jälkeen. Huoneemme olikin jo valmiina ja sisäänkirjautumisen yhteydessä saimme kuulla ilouutisen hotellin ravintola Saivon pidennetystä aukioloajasta keikkaillalle. Olin kysellyt hotellilta asiasta alkuviikosta sähköpostilla ja silloin aukioloajan pidennyksestä ei vielä osattu sanoa mitään. Onneksi asia oli otettu harkintaan ja päädytty aukioloa jatkamaan. Lopulta ravintola oli lauantaina auki normaalin klo 22 sijaan klo 02 asti. Teimme saman tien pöytävarauksen. Olin liittynyt hotellivarausta tehdessäni Lapland Hotelsin kanta-asiakkaaksi ja tästä meidät palkittiin ylimmän 11. kerroksen huoneella.
Keikan ollessa lauantai-iltana, oli meillä koko lauantaipäivä aikaa Tampereella vietettäväksi. Sää ei ollut ihan optimaalinen kesäinen ulkoilusää, mutta onneksi päivällä ei sentään satanut vettä. Ihan pienen hetken ajan sää näytti olevan lämpenemässä ja ehdin jo harkita yhden paitakerroksen vähentämistä, mutta tämä lämpöaalto osoittautui hyvin lyhytkestoiseksi. Kävimme tutustumassa Vapriikin museokompleksiin, jossa olisi ollut nähtävää varsin paljonkin. Aloitimme Pelimuseosta, joka osoittautui yllättävän mielenkiintoiseksi. Vietimme siellä lopulta niin kauan aikaa, että päädyimme jättämään muut Vapriikin museot seuraavaan kertaan.
Vapriikilta jatkoimme vielä matkaa siinä ihan lähellä sijaitsevan Tallipihan alueelle. Istahdimme kahvilaan, jossa hörppäsimme hyvät kahvit ja haukkasimme maittavat kakkupalat. Vilkaisimme myös alueen vanhat rakennukset läpi ennen kuin lähdimme kävelemään takaisin hotellia kohti. Matkalla söimme lounasta ja testasimme yhden pysäkinvälin verran kaupungin melko uutta raitiovaunua. Matka ei siitä erityisesti nopeutunut, mutta kivahan tuotakin laitetta oli kokeilla. Lippu oli todella kätevä ostaa lähimaksulla, kun vain ensin katsoi ohjeen tarkasti. Lyhyemmällä ohjeella ostos meni pieleen, eikä laite edes kertonut maksutapahtuman jääneen kesken. Toisella yrittämällä meni paremmin. Tosin maksuja verratessamme minulta oli veloitettu vain 1€, kun vaimon kortti oli vastaavasti keventynyt 2,70€ verran. Tässä kohdassa siis naisen euro oli 2,70 miehen euroa. Näillä meriiteillä Nysse-ratikka saa siis minulta käytettävyydestään kukkasen. Tosin myönnettäköön, että tuo minunkin lippuveloitukseni päivittyi parin päivän kuluttua 2,70 euron suuruiseksi.
Palasimme majapaikkaamme Nokia Arenan sisäänkäynnin kautta. Jännästi emme nähneet koko viikonlopun aikana hotellin varsinaista pääovea kertaakaan. Areenan ovelta pääsi suoraan Sorinsillalle, josta käsin kaupungille oli paljon kätevämpi jalkautua. Palatessamme takaisin kaupunkikävelyltä Nokia Arenan ovilla oli jo tunkua. Virallinen ovien avaamishetki oli vasta puolen tunnin päässä, mutta jotain vip-sakkia päästettiin sisälle etuajassa. Me menimme hotellin avainkortilla viereisestä ovesta suoraan vip-jononkin ohi. Myyntitiskillä paitakauppa oli jo käynnissä. Kun jonoja ei ollut vielä ehtinyt muodostua, kävin lunastamassa itselleni konserttipukimeksi ajantasaisen kiertuepaidan bändin kauniilla maskottihirviö Eddiellä koristettuna. Paidan valinnan olin tehnyt jo aiemmin päivällä kaupungille lähtiessämme, sillä myyntiartikkelit olivat jo silloin tiskin takana näkyvissä.
Ennen illan konserttia ehdimme vielä käydä huoneessa siistiytymässä ja pukemassa asianmukaiset vetimet päälle. Minulla oli mukana illan esiintyjän aiemmalta kiertueelta hankkimani paita, mutta se sai jäädä nyt laukkuun uuden hankinnan päästessä heti tuoreeltaan käyttöön. Lähdimme areenalle lopulta noin puoli tuntia ennen illan lämmittelijän Lord of the Lostin ilmoitettua aloitusajankohtaa. Tämä kevään Euroviisuissa Saksaa edustanut yhtye vaikutti ihan mielenkiintoiselta, joten päätimme heidänkin esityksensä vilkaista. Käynti hotellin puolelta areenalle kävi todella näppärästi. Välissä oli vain pikainen turvatarkastus ja sen jälkeen olimme jo perillä. Nykyaikaiseen tapaan pääsylipun lukeminen tapahtui sähköisesti automaattiportilla. Kännykän näytöllä näkyvän lipun viivakoodin asettaminen lukijan haluamaan paikkaan oli hieman haasteellista, mutta lopulta vanha kikka eli näytön kirkkauden vääntäminen täpöille auttoi ja portti avautui.
Illan esitykset alkoivat melko lailla minuutilleen ajallaan ja bändit hoitivat hommansa mallikkaasti. Lord of the Lost oli ihan viihdyttävää seurattavaa, vaikka materiaali ei ollutkaan tuttua ja tyylisuuntakin meni pikkuisen ohi oman maun. Bändihän oli tehnyt oman versionsa myös Käärijän Cha Cha Cha -rallista, mutta sitä ei sentään keikalla esitetty. Illan pääesiintyjä oli vahva, kuten aina. Joskin parin päivää keikan jälkeen 71 vuotta täyttänyt rumpali naputteli bassorummullaan vähän sääteliäämmin kuin vielä jokunen vuosi sitten. Kolmimetrinen Eddie-hirviö temmelsi lavalla useamman kappaleen aikana ja sitä vuoroin ammuttiin raketeilla ja vuoroin ihan vain tökittiin kitaroilla. Bändi ammensi kahden tunnin esityksensä mittaan kappaleita laajasta repertuaaristaan pääpainon ollessa kuitenkin viimeisimmän albumin sekä vuoden 1986 legendaarisen Somewhere in Time -levyn materiaalissa. Näistä ensin mainittu oli jäänyt minulta yhden kuuntelun varaan, mutta jälkimmäistä on tullut aikoinaan soitettua melkoisesti. Tällaisista aineksista se hyvä keikka rakentuu.
Pääesiintyjän poistuttua lavalta, valojen sytyttyä ja Monty Pythonin iloisen rallin Always Look on the Bright Side of Life soidessa ämyreistä lähdimme askeltamaan takaisin hotellille. Tähän suuntaan matka oli jo pikkuisen hankalampi, koska jouduimme osittain kulkemaan ulko-oville vyöryvän ihmismassan läpi. Seuraava haaste oli edessä hotellin omituisten hissien kohdalla. Näissä kuljettimissa on selvästi päädytty suunnittelussa laatikon ulkopuoliseen ajatteluun, sillä kerroksen valinta tehtiin normaalisti hissien sisällä oleven nappien sijaan jo hissiä tilatessa kosketusnäyttöä tökkien. Näyttö kertoi saman tien, mikä kolmesta hissistä tulee valita. Tämä toimii varmasti hyvin silloin, kun hissiä odottaa kourallinen ihmisiä. Kun paikalla on iso joukko sekalaisia seurueita, ei oikean hissin valinta enää välttämättä onnistukaan. Ihmiset tunkevat sisälle kohdalle osuvaan hissiin heti sen oven avauduttua ja sen jälkeen hissi lähtee liikkeelle. Kyytiin nousseet ihmiset eivät enää voi valita haluamaansa kerrosta, koska hississä ei ole nappeja. Hissi pysähtyy vain niissä kerroksissa, jotka sen reitille on ohjelmoitu ihmisten etukäteen klikkailemien kerrosten mukaisesti, ja tungoksessa hissiin rynnineet eivät välttämättä ole ollenkaan samoja kuin ne hissin tilanneet ihmiset. Osa ihmisistä arvatenkin päätyy tällöin vääriin kerroksiin. Edesmenneen brittikirjailija Terry Pratchettin tavoin minäkin olisin innokkaampi suosittelemaan ajattelemista laatikon ulkopuolella vasta sen jälkeen, kun laatikon sisällä tapahtuvasta ajattelusta on saatu edes jonkinlaisia merkkejä.
Suuntasimme suoraan respan vieressä sijaitsevaan Saivo-ravintolaan, jossa oli tarjolla lyhyt mutta ihan asiallinen ruokalista. Eväät olivat maukkaita ja palvelu ystävällistä. Kanta-asiakkaina olimme saaneet sisäänkirjautumisen yhteydessä molemmille 10€ alennuskupongit hotellin ravintolassa käytettäväksi. Niiden jälkeen ruoasta ei jäänyt kovin paljoa maksettavaa. Joko tahallisesti tai vahingossa kuplavesi ei maksanut mitään. Huomasin tämän seikan vasta kotona kuittia tarkemmin katsoessani. Vatsat täysinä siirryimme höyhensaarille.
Loppujen lopuksi Tampereen vierailumme oli varsin onnistunut. Areenan kyljessä sijaitseva hotelli oli juuri niin näppärä kuin olimme arvelleetkin. Järjestelyt keikan suhteen toimivat mainiosti ja hotelli oli oikein asiallinen ja siisti. Palvelunkaan suhteen ei jäänyt moitittavaa. Erityisesti kiinnitimme huomiota henkilökunnan esimerkilliseen toimintaan aamiaisella. Paikat pidettiin tehokkaasti puhtaina ja siisteinä, eivätkä tarjottavat päässeet loppumaan kesken. Tämä päti niin rauhallisena lauantaiaamuna kuin ruuhkaisena sunnuntaiaamunakin Ravintolan tarjonnassa olivat vahvasti esillä kotimaiset raaka-aineet ja Lapin eksotiikka. Jogurtin kanssa oli tarjolla kotimaisia marjoja ja perinteinen croissant oli korvattu karjalanpiirakalla. Kahvin ystävinä arvostimme kovasti pöytään termoskannussa tuotua kahvia nykyisin hyvin yleisen itsepalveluautomaattihärvelin sijaan.
Hotellin osalta ainoana pienenä miinuksena voisin mainita pikkuisen omalle selälleni turhan kovan patjan. Kaksi yötä sillä vielä nukkui, mutta pidemmällä vierailulla selkä saattaisi kipeytyä. Tämä on tietysti hyvin henkilökohtaista, monelle tuollainen sänky on varmasti juuri täydellinen. Voisin kuitenkin kuvitella yöpyväni samassa paikassa toistekin. Ainakin sopivan Nokia Arenalla järjestettävän konsertin osuessa kohdalle valitsen ehdottomasti Lapland Hotels Arenan majapaikakseni.