USA:n luoteisnurkassa Washingtonin osavaltiossa sijaitsevan Seattlen nosti aikoinaan maailmankartalle siellä järjestetty vuoden 1962 maailmannäyttely. Näyttelyn teemana oli seuraava vuosisata (siis tämä nykyinen vuosisata) ja alueelle olikin kyhätty kaikenlaista futuristista, kuten näköalatorni Space Needle. Sinne pääsi myös ajamaan kaupungin keskustasta varsin futuristisella ilmaratajunalla. Nämä kummajaiset ovat pääosin vielä tallella alueella, joka nykyään tunnetaan nimellä Seattle Center.

Seattle center toimii nykyään puistona ja taide- sekä viihdekeskuksena. Alue onkin varsin vehreää ja puistomaista. Osa alueen rakennuksista on ilmeisesti tätä nykyä vailla käyttöä. Mukana on kuitenkin myös kiinnostaviakin kohteita. Onpa mukaan eksynyt palanen Berliinin muuriakin.

Emme yleisen alueella kiertelyn lisäksi käyneet sisällä kuin kahdessa kohteessa Seattle Centerissä. Näistä ensimmäinen oli lasitaidemuseo Chihuly Garden & Glass, jossa lasinpuhaltaja Dale Chihulyn pääosin valtavan suuria teoksia on esillä sekä hämärissä, strategisesti valaistuissa, sisätiloissa että ulkona istutusten lomassa. Teokset ovat upeita ja mielikuvitusta ruokkivia. Keskeisiä Chihulyn inspiraation lähteitä ovat Seattlessa kaikkialla läsnä oleva meri ja sen eläimet.

Jos osattiin 1960-luvulla tehdä futuristisen näköisiä rakennuksia, niin kyllä osataan nykyisinkin. Vuonna 2000 avattu modernille popkulttuurille omistettu EMP Museum ei taatusti jää keneltäkään alueelle saapuavalta huomaamatta. Kiiltävän metallipintaisen museon on suunnitellut arkkitehti Frank Gehry, jonka muita luomuksia ovat mm. Guggenheimin museo Bilbaossa. Jos Seattlessa osan elämästään viettänyt kitaristilegenda Jimi Hendrix sattuu kiinnostamaan, on EMP oikea paikka. Museossa on nimittäin esillä maailman suurin kokoelma herran soittimia, käsin kirjoitettuja lyriikoita, valokuvia ja ties mitä muuta sälää.

Toinen vierailemamme kohde oli tiedemuseo Pacific Science Center. Paikassa on tarjolla kaikenlaista tekemistä perheen pienemmille. Vaan meillä kun ei sellaisia ollut mukana, kävimme vain katsomassa perhosia museoon kuuluvassa perhospuutarhassa. Paikka ei ollut kovin suuri, mutta erilaisia perhosia oli kuitenkin ihan kiitettävä määrä nähtävillä.

Samassa yhteydessä näytillä olleessa ötökkänäyttelyssä oli ihmeteltävänä mm. kohtalaisen omituinen vesieläin aksolotli. Aksolotli on erittäin uhanalainen meksikolainen salamanterilaji. Hämmentävän lajin kaikki edustajat eivät jaksa kasvaa aikuisiksi, vaan jäävät toukkavaiheeseen. Tämä ei kuitenkaan estä niitä lisääntymästä. Enpä ole mokomaa aiemmin nähnytkään muuta kuin kuvassa.

Alueella on kaikenlaista tekemistä tarjolla. Siellä sijaitsee useampikin teatteri, konferenssikeskus, skeittipuisto ja parikin IMAX-elokuvateatteria. Kauniilla säällä pelkkä kävely alueella on oikein mukavaa ajanvietettä.

Seattle Centeriin on edelleen mahdollista saapua käyttäen samaa ilmaratajunaa kuin maailmannäyttelyn vieraat aikoinaan. Juna on iloisen oranssi ja se kulkee kahden pääteasemansa väliä edes takaisin pysähtelemättä välillä. Lipun voi ostaa vain jommalta kummalta asemalta ja maksuvälineenä käy vain käteinen. Lippu maksaa $2,25 per suunta. Meno-paluun voi ostaa kerralla, mutta silloin saa vain yksinkertaisesti kaksi lippua, eikä hinta ole yhtään edullisempi.

Space Needlesta lienee hienot näkymät yli kaupungin, mutta itse tornia ei sieltä ylhäältä näe. Space Needlen ollessa kaupungin tunnistettavin maamerkki, on siluetti ilman sitä vähän orvon näköinen. Siksi suosittelenkin vaikkapa Kerry Parkia näköalapaikkana.

Muita kirjoituksia aiheesta Seattle:

Linkkejä:

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *