Nizzan paras näköalapaikka on linnakukkula Colline du Château vanhankaupungin ja sataman välissä. Kukkulalla sijaitsi aikoinaan 1000-luvulla rakennettu puolustuslinna, josta on nykyisin enää rauniot jäljellä. Linnaa piiritettiin lukuisia kertoja eri sotien yhteydessä, kunnes lopulta 1700-luvun alussa aurinkokuningas Ludwig XIV määräsi koko hökötyksen tuhottavaksi.

Vaikka linnaa ei kukkulalla enää olekaan, on paikka silti edelleen suosittu turistikohde. Kukkulan huippu on nykyään puistona, josta löytyy niin penkkejä kuin lasten leikkipuistokin. Parasta kukkulassa ovat ehdottomasti niin satamaan kuin kävelykatu Promenade des Anglaisille avautuvat maisemat. Päivällä aurinko paistaa meren suunnalta, joten valokuvatkin onnistuvat niin satamaan kuin rantakadullekin päin ilman vahvaa vastavaloa. Aurinko nousee sataman takaa ja laskee kävelykadun suunnalle.

Kukkulalle pääsee joko jalkaisin Promenade des Anglaisin itäpäästä lähteviä portaita pitkin tai sitten konevoiman turvin. Autoilla ei kukkulalle ole asiaa, mutta turisteja kuljettava ilmainen pikkujuna on poikkeus tähän sääntöön. Puolen tunnin ajelu lähtee Hotel le Meridienin edustalta rannan kävelykadulta. Juna pysähtyy kukkulalla jonkin aikaa. Matkustajat voivat joko jäädä kyydistä kokonaan tai palata samalla tai vaikka seuraavalla junalla takaisin alas. Kokeilimme tätä junaa ensimmäisellä Nizzan vierailullamme kesällä 2002. Yhä edelleenkin tämä laite näkyy olevan liikenteessä.

Toinen jalkoja säästävä vaihtoehto linnakukkulalle kiipeämiseen on aivan kukkulalle johtavien portaiden läheltä löytyvä hissi. Hissikyyti ylös kukkulalle on joskus aikoinaan ollut maksullinen, mutta nykyään matkasta ei tarvitse maksaa mitään. Hissejä on kaksi ja ne ovat todella hitaita. Jonoja voi siis helposti syntyä. Me kokeilimme hissiä viime syyskuussa Nizzassa vieraillessamme. Flunssan vuoksi hieman puolikuntoisina emme olleet kovin innokkaita kiipeämään portaita.

Ensimmäinen näköalapaikka löytyy aivan hissin läheltä. Siitä avautuu hieno näkymä kohti kaupunki ja rantakatua. Toinen mainio tähän suuntaan antava näköalapaikka löytyy kukkulan ainokaisen ravintolan katolta. Sataman suuntaan on tarjolla ainakin kaksi näköalapaikkaa. Ensimmäinen näistä on heti leikkipuiston takana ja toinen löytyy helposti kukkulan satamanpuoleista reunaa myötäilevää tietä pitkin kävellessä. Kukkulalla on kuvissa hienolta näyttänyt vesiputous, keinotekoinen sellainen tosin, mutta se jäi meiltä näkemättä.

Alla olevaan karttaan olen merkinnyt tekstissä mainitsemani paikat.

Muut kirjoitukset aiheesta Nizza:

6 kommenttia

  1. Martina 3.2.2019 at 11:46

    Tuo on kyllä upea paikka ihailla maisemia kauniiseen Nizzaan. Kiva yksityiskohta tuo valon mainitseminen, sillä yhä useampaa varmasti kiinnostaa nykyään myös kuvausolosuhteet. 🙂 Nizza on kummitellut mielessäni viime aikoina todella paljon. Haluaisin palata sinne, sillä tuntuu että paljon jäi vielä näkemättä pari yötä kestäneellä reissullani. Ranskan rivieralla voisi viettää aikaa vaikka kuinka kauan enkä usko että kyllästyisin ihan heti.

    Vastaa
    1. Aron 6.2.2019 at 20:00

      Hehe, minä jotenkin osun aina kamerani kanssa väärään aikaan paikalle. Vastavalo on siis käynyt tutuksi. 🙂 Siksi ajattelin tämänkin detaljin kirjata ylös.

      Ranskan Riviera on kyllä mainiota aluetta. Taas jäi paljon kivoja paikkoja näkemättä, mutta onneksi voi mennä sitten taas joskus uudestaan. 🙂

      Vastaa
  2. Unknown 6.2.2019 at 18:03

    Mikä siinä on, että vieraissa kaupungeissa on kiva kiivetä yläilmoista katselemaan kaupunkinäkymiä. Ihanan aurinkoiselta näyttää.

    Vastaa
    1. Aron 6.2.2019 at 20:02

      Lintuperspektiivissä on jotain maagista. Minulla on paha korkeanpaikankammo, mutta silti noihin paikkoihin pitää aina kivuta maisemia katsomaan. 🙂

      Vastaa
  3. Outi / Maa Quzuu 9.2.2019 at 20:38

    Tämä juttu oli juuri sitä mitä kaipasinkin kolmen viikon kuluttua starttavalle Nizzan pikavisiitille. Näköalapaikat on ihan parhautta, joten tämä täytyy ehdottomasti käydä katsastamassa.

    Vastaa
    1. Aron 9.2.2019 at 21:06

      Loistavaa, suosittelen kyllä vahvasti kipuamista kukkulalle. Oikeastaan tämä postaus tuli ulos juuri nyt osin siksi, että sinä kyselit Nizzan näköalapaikoista. 🙂 Minun oli kyllä tarkoituskin julkaista jokin Nizza-aiheinen postaus, mutta helpotit valintaa. Näitä on luonnoksina odottamassa monia muitakin.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Unknown Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *