Edellinen osa: osa 2: Monaco, Seuraava osa: Tilinpäätös

Halusimme osana Rivieran syyslomaamme käydä tutustumassa Nizzaa ympäröivän alueen vanhoihin kukkulakaupunkeihin. Tämä olisi ollut toteutettavissa myös julkista liikennettä käyttäen, sillä bussiyhteydet alueella ovat varsin hyvät ja kertalippu maksaa vain 1,50€. Bussi vain on niin tukalan hidas ja kankea väline matkantekoon. Siksi päädyimme vuokra-autoon.

Varasimme auton tuttuun tapaan Hertziltä. Meillä on vain hyviä kokemuksia kyseisestä vuokraamosta, eikä pettymystä ollut luvassa tälläkään kertaa. Asiointi kävi todella nopeasti ilman jonotusta ja autokin oli siisti. Kilometrejä oli pohjalla vain noin 4000.

Tämän pienen kierroksemme työnimeksi valikoitui Mini Tour de France, koska valitsimme ajopeliksi avo-Minin. Vaimo erityisesti tykkää Ministä ihan puhtaasti ulkonäön puolesta. Aiemmin emme tähän autoon ole päätyneet, koska minä pidän enemmän käytännöllisistä ajoneuvoista, ja minä meistä kuitenkin olen se kuski.

Pidemmälle matkalla Mini, etenkin avoversiona, olisi kyllä ehdottomasti erittäin epäkäytännöllinen, sillä tavaratilaa ei ole kuin nimeksi. Onneksi me tarvitsimme tavaratilaa vain mahdollisten ostosten säilömiseen, mihin pienikin tila riitti hyvin. Matkalaukun kanssa olisi hymy hyytynyt. Päiväretkiautoksi Mini oli siis mainio. Valitsimme menopelin Hertzin Fun Collection -autoista, joista vuokraamo takaa valitun merkin ja mallin. Vuokrasimme siis avo-Minin, emme avo-Miniä tai vastaavaa.

En ole koskaan ennen ajanut avoautolla. Vaikka emme laskeneet kattoa alas kuin kaksi kertaa päivän aikana, oli kokemus silti varsin hauska. Pidemmällä matkalla en tästä ilosta kuitenkaan ole valmis maksamaan ekstrahintaa. Tylsä ja varma auto sopii minulle. Insinööri on puhunut.

Matkaa varten meillä oli tiedusteltuna neljä mahdollista kohdetta. Lähdimme katsomaan, montako niistä ehdimme kiertää päivässä. Tavoitteena oli kuitenkin ehtiä auringonlaskun aikoihin takaisin Nizzaan ajamaan rantakatu päästä päähän katto alhaalla. Koska Ministä löytyi varsin vakuuttavan näköinen ja kohteliaan kuuloinen navigaattori, jätimme omat laitteet laukkuun, ja syötimme autolle kohteeksi Mouginsin pikkukaupungin koordinaatit. Kartalle oli jopa selkeästi merkitty pysäköintialueet, joista valitsimme historiallista keskustaa lähimmän.

1. Mougins

Kohteliaan britti-navigaattorin avulla löysimme helposti Mouginsin vanhankaupungin laidan ilmaiselle parkkipaikalle. Navigaattori aloitti jokaisen ohjeistuksen sanalla please. Peruutuskameralla ja pysäköintiavustimella varustettu Mini hupsahti ruutuun nätisti, toisin kuin vähän matkan päässä erään herran Ferrari. Viiden edes-takaisin -harjoituskierroksen jälkeen urheiluauto oli edelleen kahden ruudun puolivälissä. Kaikki eivät vain osaa. Tai sitten herra tähtäsi juuri tällaiseen suoritukseen varmistaakseen ovien vapaan avautumisen.

Herran suoritus oli niin surkea, että oli pakko ottaa ihan kuva muistoksi tästä.

Mougins oli minulle tuttu liki 18 vuoden takaiselta työmatkalta, jolloin kävimme kaupungissa illallisella. Muistikuvat vierailusta olivat kuitenkin niin heppoiset, että kaupunki näytti ihan oudolta. Niinpä kävin nappaamassa turisti-infosta paperisen kartan ennen kuin jalkauduimme syvemmälle kaupunkiin. Turisti-infon viereiseltä aukiolta oli muuten todella hienot näkymät yli maiden ja mantujen.

Tarvetta kartalle ei kauheasti todellisuudessa ollut. Mouginsin vanhakaupunki on pieni ja pääkatu kiertää kohti keskipistettä spiraalimaisesti. Muiden kukkulakaupunkien tapaan täälläkin oli tarjolla paljon käsitöitä ja taidetta sekä kahviloita ja ravintoloita. Kaupungissa on myös muutama museo, mutta niistä se mielenkiintoisin, Pablo Picassosta otettuja valokuvia esittelevä Musum of Photography, ei ollut auki. Tämä tunnettu taiteilija vietti viimeiset vuotensa Mouginsissa.

Mouginsin osalta meillä ei ollut suuria ennakko-odotuksia. Kaupunki teki kuitenkin todella positiivisen vaikutuksen. Turisteja oli liikkeellä vain kourallinen meidän lisäksemme. Nautimme aluksi kahvit pääaukion laidan kahvilassa ja kiertelimme sitten päämäärättömästi kapeita kujia pitkin. Kurkistimme sisälle muutamaan putiikkiin sekä kirkkoon.

Lopulta olimme todella tyytyväisiä ensimmäisestä kohdevalinnasta. Mouginsissa voisi hyvin kuluttaa enemmänkin aikaa, mutta jo parin tunnin pysähdyksellä ehtii nähdä suurimman osan vanhastakaupungista. Meidän pysähdyksemme jäi kohtalaisen lyhyeksi. Suuntasimme takaisin parkkipaikalle ja starttasimme kohti seuraavaa kohdetta.

2. Grasse

Arvoimme toisen kohteen kohdalla pitkään useiden eri vaihtoehtojen välillä. Lopulta valinta kohdistui kätevästi reitille osuvaan Grasseen. Tämä jo vuosisatoja maailman parfyymi-pääkaupungin titteliä hallussaan pitänyt kaupunki oli nimeltä tuttu, mutta emme olleet siellä koskaan käyneet. Päätimme ennen lounasta käydä tutustumassa hajuvesien valmistukseen Fragonardin tehtaalla, jossa oli tarjolla ilmaisia opastettuja kierroksia.

Kierros oli mielenkiintoinen. Minusta on kiva tietää, miten tuotteita valmistetaan, vaikka tällä kertaa tuote itsessään ei maailman mielenkiintoisin ollutkaan. Esimerkiksi tuoksun irrottaminen kukan terälehdistä tapahtui varsin hauskan näköisellä pannulla. Mielenkiintoista oli myös se, että läheskään kaikista tuoksuvista kukista ei tällä menetelmällä saada mitään irti. Kierroksen päätteeksi oli vuorossa loputtomalta tuntunut tuoksujen nuuskiminen Fragonardin kaupassa. Huh huh, pää meni pyörälle siinä hommassa. En voi käsittää ihmisiä, jotka nuuskivat näitä tököttejä työkseen. Jotain pientä tuotetta päätyi ostoskoriin, mutta moneen muuhun vierailijaan verrattuna teimme kohtalaisen nopean poistumisen tuosta tuoksulasta. Parfyymien ystäville kerrottakoon, että Fragonardin putiikin hinnat ovat todella edullisia.

Parfyymien nuuskiminen teki meidät nälkäisiksi, joten kivan ruokapaikan etsiminen oli seuraavaksi ykkösprioriteetin juttu. Bongasimme Grassen vanhastakaupungista Le Café des Musées -ravintolan, joka vaikutti nettiarvioiden perusteella kivalta. Sekä pasta-annos että etenkin tuoreilla viikunoilla varustettu chevre-ankka -salaatti olivatkin todella mainioita. Erityisesti nuo tuoreet viikunat olivat erinomaisia. Ravintola löytyi aivan parfyymimuseon vierestä. Tokihan asiakaskunta oli turistivoittoista, mutta ruoka oli silti todella hyvää.

Grasse on huomattavasti isompi kaupunki kuin Mougins, mutta sielläkin oli paikoin hyvin samanlainen tunnelma. Grassen asukasluku on yli 50 000, kun Mouginsissa väkeä on vain 15 000. Kapeita kujia ja kuivumassa roikkuvia pyykkejä löytyi, kun osasi vain katsoa oikeaan suuntaan. Toisaalta ihmisiä oli liikkeellä paljon enemmän. Myös putiikkeja löytyi niin muotivaatteita kuin niitä parfyymejakin kaipaavalle.

Jo tutuksi käynyt Fragonard oli läsnä liki jokaisessa kadunkulmassa. Parfyymeja ei siis tarvitse varsinaisesti lähteä tehtaalta asti etsimään. Ilmeisesti hinnat ovat näissä Fragonardin omissa putiikeissa samalla edullisella tasolla kuin tehtaallakin. Haisulituotteiden lisäksi Fragonardilla oli tarjota kodin sisustustuotteita ja ihan oman museonkin olivat he pistäneet pystyyn. Omistajasuvussa toki on monenlaista lahjakkuutta, kuten olimme aiemmin kierroksella kuulleet.

Grassen vanhaankaupunkiin meidän ei oikeastaan ollut tarkoitus edes tutustua, mutta se tuli nyt ikään kuin lounaspaikan kanssa samassa paketissa. Kun autolle oli parkkipaikka löydetty ja ruumis ravittu, olisi oikeastaan ollut melkoista tuhlausta jättää nuo kutsuvat kujat tutkimatta. Näin jälkeen päin olen todella tyytyväinen, että päädyimme valitsemaan juuri tuon lounaspaikan. Sen verran kiva oli Grassenkin katuja tallata.

Enemmänkin katuja olisi Grassessa riittänyt tallattavaksi, mutta seuraava kohde jo odotti edessä päin. Siispä palasimme autolle ja jatkoimme matkaa.

3. Saint-Paul-de-Vence

Kolmas kohteemme oli edelliseltä Rivieran vierailulta tuttu Saint-Paul-de-Vence. Tämä kaupunki kuin postikortti ei ole unohtunut yhdestäkään matkaopaskirjasta, eikä sitä ole jätetty minkään bussikierroksen ohjelmasta pois. Tämä siis tarkoittaa sitä, että väkeä on kuin pipoa. Vaikka iltapäivä oli jo pitkälle ja ajankohtakin pahimman sesongin ulkopuolella syyskuussa, ei mitään erityistä hiljenemistä ollut havaittavissa. Kapeita katuja oli paikoin vaikea kävellä väkijoukossa, eikä valokuvista ilman muita ihmisiä voinut kuin haaveilla.

Saint-Paul-de-Vence on kuin Etelä-Ranskalaisen kukkulakaupungin stereotyyppi. Kaupungissa on varsin pienellä alalla todella paljon erilaisia ateljeita, joista voi ostaa taidetta ja käsitöitä. Vanhakaupunki on muurien suojassa kukkulan laella ja sen kadut ovat todella kapeita, eikä niille ole autoilla mitään asiaa.

Vanhankaupungin muurien ulkopuolella sijaitseva hotelli ja ravintola Colombe d’Or oli suosittu jo 1940- ja 1950-luvuilla taiteilijoiden piirissä. Paikassa majoittuneet kuuluisuudet lahjoittivat majoitusliikkeelle töitään ja nykyisin tämä taidekokoelma onkin mittaamattoman arvokas.

Niin ikään muurien ulkopuolella Cafe de la Placen edustalla olevalla hiekkakentällä näkyy olevan ainainen petankkimatsi käynnissä. Ukot heittelivät kuulia edellisellä vierailullamme ja sama oli tilanne nytkin. Herrat lienevät vaihtuneet, mutta perinne jatkuu.

Muurien sisäpuolelle päästyämme sukelsimme turistimassan sekaan. Valokuvissani ei juuri ihmisiä näy, mutta se johtuu lähinnä siitä, että kuvaan mieluummin maisemia kuin ihmisiä. Totuudenmukaisempaa olisi tietysti julkaista kuvia siitä väenpaljoudesta. Jotenkin en kuitenkaan vain koskaan tule tuollaisia kuvia ottaneeksi.

Keskityinkin kuvaamaan kävelyn ohessa lähinnä sivukujia, joilla näkyi olevan hiljaisempaa. Muutamassa paikassa pieni odotus ja tiukka kuvan rajaus palkittiin.

Kirkon seinustalle oli krusifiksin viereen laitettu näytille vanha AEG:n astianpesukone. Vanhemmillani taisi olla joskus samanlainen ÖKO Favorit. En ihan ymmärtänyt tämän laitteen koristearvoa, varsin modernia taidetta taisi olla tuo. Ehkä jotain inhorealistista tyylisuuntaa edustavaa?

Kun kujien kuvailu oli paikoin haastavaa, kiinnittyi katse seinien yksityiskohtiin ja oviin. Ovet ovatkin usein mielenkiintoisia.

Kaupungin perältä löytyi hautausmaa ja sen läheltä muurin reunalta avautuivat todella upeat näkymät yli ympäröivän maaseudun. Kaupungin sijainti korkealla kukkulalla varmistaa upeat näkymät.

Saint-Paulin jälkeen totesimme kellon olevan jo niin paljon, että neljäs kohde saa luvan jäädä seuraavaan kertaan. Palasimme takaisin Nizzaan, laskimme avoauton katon alas, ja ajelimme rantakatu Promenade des Anglaisin päästä päähän. Olihan se hauskaa, vaikka matkantekoa ei siinä ruuhkassa voinut kovin sulavaksi kutsuakaan. Ainakaan emme olleet yhtä hassu näky kuin aiemmin päivällä moottoritiellä katto alhaalla huristellessamme. Tuolloin sattui pieni virhearvio, kun emme hoksanneet reitin sisältävän moottoritieosuutta. Meillä molemmilla on kohtalaisen pitkät hiukset, jotka hulmusivat melkoisesti yli satasen nopeudessa. Absoluuttisen nollapisteen kappaleessa sanotaan: ”Kun helikopteri laskeutuu, saamme uuden kampauksen” . Sama näkyy pätevän myös avoautoiluun moottoritiellä. En voi suositella.

Tämän elämäni ensimmäisen avoautoilukokemuksen jälkeen onkin aika laittaa matkakertomus pakettiin kuittien tarkastelun muodossa. Seuraavaksi luvassa onkin  perinteinen tilinpäätös, siis heti seuraavassa osassa.

  • Joitain hintoja:
  • Avo-Mini (Hertz Fun Collection), 1 vrk: 130,81€ (+ omavastuun nollaus 40,13€)
  • Lounas Le Café des Muséesissa: 16,15€ / henkilö

Alla näkyvään karttaan olen merkinnyt tekstissä mainitut paikat.

Seuraavaksi: Tilinpäätös

Takaisin alkuun: Syysloma Rivieralla 2018

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *