Kööpenhaminasta löytyvä Christianian vapaakaupunki on mielenkiintoinen paikka. Ei uskoisi, että pohjoismaasta voi löytyä tällainen anarkistinen autonominen alue. Alue onkin ollut kiistanalainen perustamisestaan vuonna 1971 alkaen. Tämän käyttämättä jääneen vanhan kasarmialueen julisti vapaaksi paikallinen vastakulttuurihahmo ja toimittaja Jacob Ludvigsen.

Yhteisöllisyys, hippiaate ja anarkismi ovat  kolme sanaa, joita usein käytetään Christianiaa kuvailtaessa. Alue on asukkailleen ennen kaikkea koti, mutta se on samalla myös Kööpenhaminan neljänneksi suosituin nähtävyys, jonka kujia tallaa vuosittain noin puoli miljoonaa vierailijaa. Ilmeisesti asukkaat eivät pane pahakseen, vaikka turistit kulkevat heidän talojensa nurkilla. Näimme ainakin yhden opastetun kiertokävelyryhmän aluella kierrellessämme.

Christiania sijaitsee Kööpenhaminan keskustan kupeessa. Alueeseen kuuluu osittain myös Stadsgravenin kanava, jonka molemmille rannoille Christiania sijoittuu. Kanavan tienoo on todella kaunista aluetta. Me vierailimme Christianiassa aikaisin keväällä, kesän vehreydessä alue on varmasti vieläkin kauniimpi. Kanavan kaupunginpuoleinen osa Christianiaa on enemmän kaupunkimainen, kun vastaranta on puolestaan vihreämpi ja puistomaisempi.

Christianian kaksi porttia löytyvät Prinsessegadelta. Ylimmän kuvan portilta alkaa Christianian pääkatu Pusher Street ja tuossa välittömästi yläpuolella olevassa kuvassa näkyvän portin kohdalta alkaa Sydområdet.

Christiania on entistä varuskunta-aluetta. Tätä perua alueella on vanhoja kivitaloja, jotka ovat vaihtelevassa kunnossa. Kivitaloja on esitetty suojeltaviksi.

Kivitalojen lisäksi alueella on paljon varsin mielikuvituksellisen näköisiä puurakennuksia.

Kaikkein vinkeimmät rakennukset löytyvät Stadsgravenin kanavan rannoilta.

Ehkäpä hauskin kanavanvarren rakennuksista on alla näkyvä talo, jonka yksi seinä on nähtävästi tehty kierrätetyistä ikkunankarmeista. Tästä talosta on varmasti upeat näkymät kanavalle.

Christianian hienointa antia on kaikkialle levittäytyvä katutaide. Mielenkiintoisia yksityiskohtia on joka puolella. Minä pidän erityisesti seinämaalauksista ja niitä alueella riittää. Osa on varsin simppeleitä, mutta joukossa on myös paljon todella upeita luomuksia.

Kenties eniten konflikteja vapaakaupungin ja tanskalaisten viranomaisten välille on aiheuttanut Christianiassa avoimesti harjoitettava kannabiskauppa. Kannabis kun on Tanskassakin laitonta. Kaupittelua katsottiin vuoteen 2004 asti läpi sormien, mutta sen jälkeen Tanskan lakia ja järjestystä on yritetty palauttaa myös Christianiaan. Pusher Streetillä tästä ei ilmeisesti oltu vielä kuultu, sen verran avoimesti kannabista näkyi olevan myynnissä. Valokuvausta ei kuitenkaan kannata yrittää Pusher Streetillä harrastaa, se kielletään nopeasti.

Pössyttelyaiheet näkyvät myös Christianian katutaiteessa. Halutessasi voit myös ikuistaa itsesi kannabiksenmyyjänä. Tämmöinenkin lavaste löytyi läheltä alueen porttia.

Portista poistuttaessa siirrytään jälleen EU:n alueelle. Tämä on kirjoitettu portin sisäpuolelle, jottei asia pääsisi unohtumaan. Vapaassa Christianiassakin on omat sääntönsä, joita asukkaiden tulee noudattaa. Yhteisö on nämä sääntönsä itse laatinut. Säännöt kieltävät väkivallan ja aseiden lisäksi myös kovat huumeet.

Oletko sinä käynyt Christianiassa? Minkälaisia tunteita paikka sinussa herättää?

Muut kirjoitukset aiheesta Kööpenhamina:

2 kommenttia

  1. Katianna 28.3.2018 at 16:42

    On aika makeen näköisiä katumaalauksia, ja jänniä taloja 🙂

    Vastaa
    1. Aron 28.3.2018 at 20:22

      Kiitos kommentista. Tuolla on kyllä paljon katsottavaa. Täytynee palata uudemman kerran hieman lämpimämmällä säällä tutkimaan aluetta tarkemmin.

      Vastaa

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *