”Nyt jos otetaan sadeviitat esille, voidaan vielä säilyä kuivina.” Siinä sanat, jotka lausuin kävellessämme ensimmäiselle näköalapaikalle Mather Pointille. Oikealla puolellamme taivas oli synkkääkin synkempi ja tasaisin väliajoin kuului ukkosen jyrinää. Tilanteessa oli vahva deja-vun tuntu, olimmehan aiemmalla Grand Canyonin vierailullamme joutuneet palaamaan saaliinamme vain bussipysäkiltä nappaamamme muutama valokuva  (ks. Roadtrip USA 2014, osa 6: Las Vegas ja Grand Canyon). Ei voi olla totta, ei kai taas!

Arizonan osavaltiossa on upeaa nähtävää todella paljon. Silti se suurin ja kaunein on Grand Canyon. Moni matkustaa Arizonaan juuri tämän luonnonihmeen vuoksi. Grand Canyonin kansallispuisto on perustettu vuonna 1919 ja vuodesta 1979 lähtien se on kuulunut UNESCOn maailmanperintökohteisiin. Kanjoni valittiin myös maailman seitsemän luonnonihmeen joukkoon. USA:n kansallispuistoista Grand Canyon on toiseksi suosituin yli 5,5 miljoonalla vuosittaisella kävijällä. Puistoa hallinnoi National Park Service, joka huolehtii alueen palveluista sekä tarjoaa valtavasti matkailijaa auttavaa tietoa puiston nettisivuilla.

Kaikkiaan 446 kilometriä pitkä ja enimmillään 29 kilometriä leveä Grand Canyon on syntynyt vuosimiljoonien kuluessa Coloradojoen kaivertamana. Kanjoni on parhaimmillaan yli 1800 metriä syvä ja sen seinämissä on nähtävissä erivärisiä geologisia kerroksia. Kanjonin pohjalla voi nähdä maailman vanhimpia paljaita kallioita. Jo pelkästään näiden lukujen valossa paikka on vaikuttava. Puhumattakaan siitä miten upealta se näyttää. Poimuisia värikkäitä kallioita voisi tuijottaa tuntikausia.

Tämä toinen vierailumme Grand Canyonilla ei onneksi päättynyt samanlaiseen pettymykseen kuin ensimmäinen. Olen aiemmin kirjoittanut joitain ajatuksia Grand Canyonilla vierailusta otsikolla Grand Canyon haltuun. Kirjoituksessa esitin ideoita siitä, kuinka kesän epävakaiden säiden armoilta voi onnistua pelastumaan ja näkemäänkin jotain kohteessa. Kesä kun on alueella monsuuniaikaa. Ajatuksissani oli näköjään jotain tolkkua, sillä tällä kertaa vierailumme onnistui. Seuraavana päivänä nimittäin saimme nauttia upeista maisemista sydämemme kyllyydestä.

Vierailimme jälleen, kuten ehdottomasti suurin osa noista yli viidestä miljoonasta vuosittaisesta turistista, kanjonin eteläisellä reunalla (eng. south rim). Alue on pohjoista reunaa (eng. north rim) suositumpi, koska sinne on kätevämpi saapua ja siellä on paremmat palvelut. Pienenä bonuksena näkymät ovat myös paremmat, sillä eteläreuna on pohjoista korkeampi. Netissä turistien suurta määrää on moni pitänyt eteläreunan ongelmana, mutta me löysimme erittäin yksinkertaisen tavan päästä turistilaumoja pakoon. Vaikka olimmekin siis liikkeellä kuumimman kesäsesongin aikaan.

Eteläreunalle saapuminen tapahtuu yleensä etelän suunnasta. Majoituksen suhteen vaihtoehtoja on useampiakin, riippuen vähän budjetista ja persauksen sietokyvystä autossa istumisen suhteen. Ihan lähimmäksi kanjonia pääsee majoittumalla Grand Canyon Villageen, siihen melkein kanjonin reunalle. Majoitus on tasoltaan leirintäalue/retkeilymaja-luokkaa. Paikat kannattaa varata todella ajoissa.

Toiseksi lähimpää löytyy Tusayanin pikkukaupunki, joka oikeastaan on Grand Canyonin portti. Tusayanissa voi jo maksaa kansallispuiston pääsymaksun ($30 per autokunta, voimassa viikon), pysäköidä auton ja jatkaa matkaa kanjonille pääsymaksun hintaan kuuluvalla bussilla. Bussin kanssa ei tarvitse jonotella portilla, vaan matka jatkuu suoraan ohituskaistaa pitkin perille asti ilman pysähdyksiä. Tusayanissa on tarjolla motelli- ja hotellitasoista majoitusta. Hinnassa on hyvin tuntuva kanjonilisä. Majoituimme tällä toisella vierailulla Tusayanissa kaksi yötä. Hinta oli hyvin suolainen, mutta sen olimme valmiit maksamaan mainiosta sijainnista.

Tunnin ajomatkan päässä kanjonilta löytyy Williamsin pikkukaupunki, joka sijaitsee valtatien 66 varrella. Kaupungissa on tarjolla kelvollisia majapaikkoja sympaattisissa pikkuhotelleissa/-majataloissa reilusti alle $100 per yö. Ensimmäisellä Grand Canyonin vierailullamme yövyimme yhden yön Williamsissa, eikä kaupungista jäänyt mitään pahaa sanottavaa. Majatalon respassa meidät vastaanottanut täti oli mustelmista päätellen saanut köniinsä oikein kunnolla. Rouvan kova kohtalo olikin ainoa negatiivinen asia mitä lyhyestä vierailustamme jäi mieleen. Williamsista käsin Grand Canyon Villageen liikennöi myös Grand Canyon Railway, joten junien ystäville on täällä tarjolla uusia elämyksiä.

Jos autossa istuminen ei ole ongelma, voi majoituksen järjestää etäämmältäkin. Lähin isompi kaupunki on Flagstaff, joka myös on Grand Canyon -turistien kannalta mahdollinen yöpymispaikka. Williamsin tapaan Flagstaff sijaitsee valtatien 66 varrella. Kaupungista on matkaa kanjonille puolentoista tunnin verran. Flagstaffista on myös mahdollista valita vielä noin puoli tuntia pidempi reitti, joka tuo kanjonille itäisen sisäänkäynnin kautta. Siellä ei kuulemma ole jonoja kesälläkään.

Saapui Grand Canyonille sitten Tusayanista bussilla tai autolla, on päätepysäkki turisti-infon luona. Sieltä löytyy parkkipaikka ja välittömästi turisti-infon takaa myös ensimmäinen näköalapaikka Mather Point. Sekä itään että länteen päin turisti-infolta vievien teiden varsilla on lisää näköalapaikkoja. Länteen päin voi kesäaikaan matkustaa vain bussilinjoilla, kesäkauden ulkopuolella tie on auki myös yksityisautoille. Itään päin puolestaan tie on vapaa. Sinne suuntaan tarjolla onkin vain osan matkaa kulkeva bussilinja.

Kanjonin reunalla kulkee vaelluspolku, joka on kokonaispituudeltaan noin 20,5 kilometriä. Jokaisen näköalapaikan lähellä on bussipysäkki, joten välillä voi halutessaan lepuutella jalkojaan. Vaihtoehtoisesti voi myös kävellä yhteen suuntaan ja ajaa toiseen bussilla. Pisin kahden näköalapaikan välinen osuus polkua on noin 3 km ja lyhin noin 0,5 km. Nämä ja paljon muutakin tietoa on tarjolla kansallispuiston opaslehtisestä, joka kuuluu vierailumaksun hintaan. Vihkonen on saatavilla myös netistä, joten siihen voi tutustua jo matkan suunnitteluvaiheessa.

Parhaat näkymät kanjonille löysimme virallisten näköalapaikkojen välistä. Vaelluspolku on helppokulkuinen (lue: ei suuria korkeuseroja) ja sitä pitkin näköalapaikalta toisella voi kulkea omaan tahtiin. Näkymä kanjonille muuttuu matkan edetessä koko ajan. Näkymä ei myöskään katkea kuin korkeintaan yhden puun sivuutuksen ajaksi kerrallaan.

Kaikkein rauhallisin etappi polulla sijaitsi aivan bussilinjan päästä lännestä löytyvän Hermit’s Rest -näköalapaikan ja sitä edeltävän Pima Pointin väliltä. Liikkeelle lähtiessään täysi bussi pudotti turisteja tasaisesti pitkin matkaa eri näköalapaikoille, kunnes päätepysäkillä Hermit’s Restillä kyydissä oli enää lisäksemme kaksi pientä seuruetta. Osa kenties jatkoi eteenpäin vaativahkolle Hermit Trail -polulle, jolla ei varmasti turistilauma häiritse. Me valitsimme helpomman polun takaisin päin kohti Pima Pointia.

Tällä noin 1,6 kilometrin polulla meitä vastaan tuli ehkä kaksi seuruetta ja pari muuta käveli ohi, kun pidimme kahvitaukoa polun varren penkillä. Muuten saimme kävellä aivan kahdestaan. Joskin kävely eteni hitaasti, sillä ihailimme maisemia ja räpsimme valokuvia. Polku tosiaan kulkee aivan reunan tuntumassa, joten näkymät kanjonille avautuvat jokaisella askeleella. Polun tämä osuus on hyvin helppokulkuinen, sillä se on päällystetty. Myöhemmillä osuuksilla polku kapenee ja muuttuu hiekkaiseksi. Hermit’s Restiltä Pima Pointille pystyy kuitenkin kulkemaan vaikka pyörätuolin kanssa.

Suurin osa turisteista selvästi liikkui pelkästään busseilla virallisten näköalapaikkojen väliä. Näillä paikoilla nimittäin väkeä riitti. Tyhjää polkua pitkin tallustellessa ei voinut kuin hämmästellä miksi jotkut muut kirjoittelivat netissä harmistuneita kommentteja valtavasta väenpaljoudesta kanjonin eteläreunalla. Ei siis kannata levittää tätä tietoa, pidetään tämä ihan omana pikku salaisuutenamme.

Turisti-infosta länteen vievällä reitillä näköalapaikkoja on tarjolla kaikkiaan 13 kappaletta. Näiden lisäksi näköalapaikkoja löytyy myös turisti-infosta itään päin vievän Desert View Driven varrelta. Tätä tietä pitkin kulkee yksi bussilinja vähän matkaa, mutta kauimmaisille näköalapaikoille päästäkseen on otettava omat pyörät alle.

Kauimmaiselle Desert View -näköalapaikalle on turisti-infosta matkaa noin 35,5 kilometriä. Näköalapaikalta löytyvä 1932 valmistunut vartiotorni on alueen korkein rakennus. Sen huipulta pitäisi siis olla parhaat näkymät kanjonille. Tosin 21 lisämetrin vaikutuksesta näkymiin voi kanjonin syyvyys huomioiden olla montaa mieltä. Kävin huipulla katsomassa, mutta en ollut kauhean vakuuttunut.

Vierailimme useammalla Desert View Driven varrelta löytyneellä näköalapaikalla. Paikat ovat kohtalaisen etäällä toisistaan ja tie kulkee niin kaukana kanjonin reunalta, että välissä kasvava metsä peittää näkymät. Täällä tosiaan on erikseen mentävä näköalapaikalle jotain nähdäkseen.

Auringonlaskun lähestyessä pysähdyimme Grandview -näköalapaikalle, jonne alkoi pikkuhiljaa kerääntyä väkeä h-hetkeä odottamaan. Kyseistä paikkaa ei ole mainostettu minään erityisenä auringonlaskun katselupaikkana, mutta ei se siihen tarkoitukseen erityisen huonokaan ollut. Yksi hyvä puoli oli se, että väkeä oli vielä kohtalaisen maltillisesti. Suosituimmilla näköalapaikoilla tungosta olisi varmasti ollut enemmän.

Palasimme Tusayaniin auringon laskettua. Pimeän aikaan alueella ajaessa kannattaa olla varuillaan, sillä noissa metsissä asustelee erilaisia hirvieläimiä varsin paljon. Suurimpia näistä ovat vapitit, joiden ylittäessä laumana tietä on syytä pysähtyä suosiolla. Tällaisia pysähdyksiä jouduimme tekemään useamman kerran. Katuvaloja alueella ei ole, joten eläimet tulevat tielle todella yllättäen. Vauhti on hyvä pitää maltillisena.

Grand Canyon on ehdottomasti yksi upeimmista näkemistäni paikoista. En osaa kuvitella ketään, johon nämä maisemat eivät tekisi vaikutusta. Kesällä paikalla on tosiaan paljon muitakin matkailijoita, mutta tätä ei kannata säikähtää. Jalkaan vain hyvät kengät, vähän evästä, ja etenkin vettä, reppuun mukaan ja kanjonin reunalle reippailemaan. Tällaisia maisemia ei ihan jokaisen polun varrelta löydy.

Linkkejä:

• Grand Canyonin kansallispuiston viralliset sivut

Muita kirjoituksia aiheesta Grand Canyon: