Toinen Universal-päivä vei meidät Universal Islands of Adventure -puistoon, jossa tärppilistallamme oli edellistä päivää selvästi enemmän laitteita. Mukana oli mm. Floridan nopein vuoristorata sekä edellisen vierailumme aikana vasta rakenteilla ollut Skull Island, joka kuulosti silloin todella mielenkiintoiselta. Ei siis auttanut, vaikka jalat eivät ehtineetkään yön levon myötä palautua edellisten päivien koettelemuksista. Huvittelua oli jatkettava, vaikka sitten hampaat irvessä.

Kong on rikki, kauan toimikoon Kong

Puistoon saapuminen oli edellisen päivän liki täydellinen kopio. Mitä nyt CityWalkin kohdalla lähdimme tällä kerralla vasemmalle, kun edellisenä päivänä suuntasimme oikealle. Lisävaatteet ja sadevarusteet laitoimme päivän ajaksi lokeroon, joka tässä puistossa löytyi sisäänkäynnin jälkeen vasemmalta reunalta. Sen jälkeen suuntasimme heti ensimmäiselle laitteelle.

Tässä puistossa mobiilisovelluksen näyttämät arvioidut jonotusajat olivat joissain laitteissa ihan omilla lukemillaan, mutta Skull Island: Reign of Kong ei kuulunut näiden joukkoon. Perusjono oli noin puolen tunnin luokkaa, joten Express Passilla pääsimme kyytiin juuri pysähtymättä. Tämä ajelu karstikallioisella saarella ei ollut erityisen vauhdikas, etenkään laitteen hajotessa kesken kaiken. Pääosin tapahtumat koostuivat valtavilla huoneen seinät peittävillä näytöillä esitettävistä vihamielisten luontokappaleiden hyökkäyksistä. Kulkupeli heilahteli sopivissa kohdissa tuoden lisää uskottavuutta tarinalle. Sitten yhdessä kohdassa näytön pikselit hyytyivät paikoilleen ja alkoi pitkä odotus. Ihmiset kaivelivat kännykät esille.

Pitkällisen odottelun jälkeen Kongia yritettiin tökkiä käyntiin, mutta ilo oli lyhyt. Epäonnisen ajelun päätteeksi meille tarjottiin uusintayritystä. Suurin osa porukasta lähti kuitenkin jatkamaan matkaa. Me jäimme hetkeksi odottelemaan, kunnes lopulta kuulutus kertoi laitteen jäävän hetkeksi tauolle ongelmien selvittelyn ajaksi. Tässä vaiheessa myös perusjonossa kärsivällisesti vuoroaan odotelleet ihmiset kaikkosivat ja koko jonotusalue jäi tyhjäksi. Mekin sitten lopulta palasimme arkitodellisuuteen.

Minä olisin todella halunnut nähdä tarinan loppuun asti, joten kävin kysymässä miten saisimme Express Passimme palautettua tämän laitteen osalta. Pikapassimme kun tarjosi vain yhden ajelun per laite. Kävi ilmi, että tällaisia tilanteita varten henkilökunnalla oli paperisia lipukkeita, tähän laitteeseen niitä oli päivälle varattu kolme kappaletta. Pääsimme lipukkeitamme esittelemään aivan tuossa tuokiossa, sillä hetken kallolavasteita valokuvattuamme laite nytkähti taas liikkeelle. Perusjonon puolella kävi kuhina, kun hätäisimmät kirmasivat hyödyntämään tyhjän jonon tuomaa etua. Pikapassin puolella ei edellämme ollut ketään, joten pääsimme kyytiin nopeasti. Lopulta selvisi, ettei meiltä jäänyt kuin maksimissaan puoli minuuttia näkemättä laitteen rikkoutuessa. Silti oli kiva nähdä koko esitys ilman katkoja. Samalla selvisi, että ääninauhoja on vähintään kaksi erilaista. Laitteen useaan kertaa käyvät saavat siis pientä vaihtelua kokemukseensa.

Pikaraptori

Olimme Kongin luo kiirehtiessämme ehtineet ohittaa jo kaksi puiston alueista. Näistä ensimmäinen oli omistettu Marvelin supersankareille ja toinen sarjakuville. Huvipuiston nimen mukaisesti näitä kutakin erillistä aluetta kutsutaan saareksi, vaikka oikeasti ne kaikki ovat yhtä ja samaa keskuslampea kiertävää maa-aluetta. Sarjakuva-alue oli selvästi enemmän ohikulkupaikka, sillä vanhan koulukunnan Masit ja Kippari-Kallet olivat ehkä jo vähän tuntemattomampia nykyhuvittelijioille. Laitteitakaan tällä alueella ei juuri ollut. Marvelin puolella sen sijaan oli useampikin mielenkiintoinen laite, joihin tarkoituksenamme oli tutustua myöhemmin.

Kun nyt kuitenkin olimme jo ehtineet kallosaarelle asti, jatkoimme matkaa eteenpäin puistoa myötäpäivään kiertäen. Seuraavana vastaan tuli Jurassic Parkin ja sen uuden tulemisen Jurassic Worldin teeman mukaisesti rakennettu alue. Olin merkinnyt tärppilistalleni tältä alueelta löytyvän VelociCoasterin, joka on nopein vuoristorata koko Floridan osavaltiossa. Tämän yli 110 kilometriä tunnissa viilettävän härvelin toteutuksesta vastasi sama sveitsiläisfirma, joka on pykännyt myös Linnanmäen hurjan Taiga-vuoristoradan. Vaimo ei ollut kiinnostunut näin suurista nopeuksista, joten hän jäi pohtimaan lounasvaihtoehtoja.

VelociCoasterin täytyy kulkea niin kovaa, koska tarkoitus on väistellä todella nopeita velociraptoreita. Jotenkin näin ymmärsin Jurassic World -elokuvista tuttujen näyttelijöiden kuvapuhelinkeskustelusta, jota näytettiin ruuduilla jonotusalueella. Itse jonoon piti ensin löytää, meidän kulkusuunnastamme käsin opasteita oli niukasti. Lopulta ymmärsin kipaista portaat dinojen tutkimuskeskus Jurassic Park Discovery Centerin alakertaan.

Tämä laite oli toinen kahdesta Islands of Adventuren laitteesta, joihin ei saanut ottaa mukaansa edes kännykkää taskussa. Pikkuesineet tarkistettiin vielä lopuksi metallinpaljastimella. Näiden säilytykseen oli tarjolla pieniä lokeroita, jotka avautuivat lipun viivakoodilla. Minulla lippuna toimi mobiilisovellus, mutta onneksi tällaisia tilanteita varten henkilökunnalla oli antaa pieni viivakoodin sisältävä pahvikortti. Sillä lootan sai auki ennen ja jälkeen kyydin.

Jonossa vuoroani odotellessani ehti mielessäni käväistä useammankin kerran, että mihinkähän hullutukseen olen itseäni tunkemassa. Tämän tästä kuuluvat kiljaisut ja edellisen junan hurjan kiihdytyksen näkeminen lisäsivät jännitystä. Itse ajelu oli onneksi niin nopea, ettei siinä paljoa ehtinyt pelätä. Silmukoita, käännöksiä ja kiihdytyksiä oli tarjolla sen verran paljon, että ne reitin varrelle ripotellut hyökkäilevät dinotkin jäivät pääosin näkemättä. Tämä oli kyllä ehdottomasti hurjin härveli, missä olen ikinä ollut kyydissä. Mikäli kiinnostuit, kannattaa klikata alla näkyvää linkkiä, joka johtaa laitteen viralliseen YouTube-videoon. Videolla meno näyttää paljon leppoisammalta kuin miltä se kyydissä ollessa oikeasti tuntuu, usko pois.

Katso video: Front Row POV Jurassic World VelociCoaster

Hei, taas me huispataan

Lounasta meille löytyi aivan vuoristoradan vieressä sijaitsevasta ravintolasta, josta vaimo oli tilannut mobiilisovelluksella kanasalaatit. Ruoka olikin tuota pikaa valmista minun juraretkeltä palattuani. Masut täysinä olikin kiva jatkaa matkaa paikalliseen velhoilumaailmaan, Harry Potterista tuttuun Tylyahon kylään. Liki helteisissä lämpötiloissa kylän talojen lumen peittämät katot näyttivät hassuilta.

Hollywoodin Universal Studioilla pikkuisen tylsänä pitämämme laite Harry Potter and the Forbidden Journey sai nyt uuden tilaisuuden edellisen päivän muumion koston innoittamana. Olimme kokeilleet laitteen ensimmäisen kerran juuri Orlandossa ja vajaat neljä vuotta tästä Hollywoodissa. Orlandossa laite oli tuntunut todella hienolta, kun taas Hollywoodissa meno oli vähän laimeampaa. Kun muissakin laitteissa kuitenkin oli selviä eroja eri puistojen välillä, niin päätimme kokeilla miltä Orlandon kielletty matka tuntuisi kymmenen vuotta myöhemmin. Kuinkas ollakaan, sehän oli ihan yhtä vauhdikkaan tuntuinen kuin ensimmäisellä kerralla. Edes hetkeä aiemmin kokemani huima kyyti ei vesittänyt tunnelmaa. Orlandon velhoralli julistettakoon siis näistä kahdesta voittajaksi!

Kielletyn matkan jonotusalue ansaitsee vielä erikoismaininnan. Matka laitteen kyytiin kulki läpi Tylypahkan linnan sisätilojen, joissa nähtävää riitti. Dumbledore toivotti vierailijat tervetulleiksi ja seiniä täyttävät taulut osoittautuivat varsin eläväisiksi. Kolmen vartin perusjonotuskin olisi tuolla sujunut leikiten. Toki tuo pikapassin alle kymmenen minuuttia oli ajankäytön kannalta mukavampi vaihtoehto. Ihan yhtä leppoisasti ei kyytiin hypätty sitten listani seuraavassa vuoristoradassa, joka oli puiston suosituin yksittäinen laite Hagrid’s Magical Creatures Motorbike Adventure. Normaalijonon kautta pääsyä Hagridin mopon selkään sai odotella legendaariset kolme tuntia. Minä vietin tällä seikkailulla pikapassin kanssa puoli tuntia, mikä oli näiden kahden päivän aikana kokemistani jonotuksista ehdottomasti pisin.

Itse laite oli todella vauhdikas ja sen menoa pystyi hyvin seuraamaan jo jonotuksen aikana. Mopoletkat singahtelivat siitä ihan nenän alta. Reitti oli rakennettu mielenkiintoisesti vanhojen raunioiden sekaan. Tai siis lavasteitahan ne rauniot oikeasti olivat, mutta ne näyttivät kyllä varsin uskottavilta. Pikkuisen valheellisesti normaalijono näytti jopa reilusti lyhyemmältä kuin pikapassijono. Valitettavasti todellisuus iski nopeasti vasten normaalijonossa seisovien kasvoja. Sieltä kävelikin ajoittain vastaan jonotukseen kyllästyneitä vihaisen näköisiä ihmisiä. Koska pikapassijonossakin oli pajon väkeä, seisoi normaalijono paikoillaan. Kyllä minuakin olisi varmasti harmittanut. Hagridin mopon oli muuten rakentanut taas se sama sveitsiläispaja, joka oli saanut tiristettyä koneesta vauhtia melkein yhtä paljon kuin Linnanmäen Taigasta.

Kun nyt olimme päässeet huispauksen makuun, olihan sitä kokeiltava vielä yksi laite. Siispä kävimme yhdessä ajelemassa Flight of the Hippogriffin kyydissä. Tämä oli vauhdiltaan vähän vastaava kuin Magic Kingdomin kääpiöiden kaivosjuna. Ihan kivasti oli vauhtia, mutta ei mitään älyttömyyksiä ja pää pysyi koko ajan jalkojen yläpuolella. Jonotus oli ihan maltillisen pituinen normaalipuolellakin, eli pikapassilla ei tarvinnut odotella käytännössä lainkaan.

Kadonneita maita ja sanaleikkejä

Tylyahon jälkeen puistoa myötäpäivään kiertäessämme vastaan tuli omituinen Lost Continent, jossa oli vain pari ruokapaikkaa ja kiskaa sekä muinaisjäänteiden tunnelma. Alue onkin todellinen muinaisjäänne, sillä sen ainokainen jäljellä oleva laite otettiin pois käytöstä jo vuosia sitten. Harry Potterin taikamaailma haukkasi alueesta osan ja loppu on jätetty vähän orpona muiden alueiden väliin. Hyvänä puolena tällä läpikulkualueella ei ollut tungosta ja vessaankaan ei tarvinnut jonottaa. Koko puiston parhaaksi kehuttu ravintola Mythos Restaurant löytyy Lost Continentilta. Tällaisia leppoisia ruokapaikkoja, joissa voi vain istua pöytään ja kutsua tarjoilijaa, on Islands of Adventuressa vain kaksi.

Kadonneen mantereen jälkeen vastaan tuli vinkeän vänkyrä ja värikäs Seuss Landing. Tämä Jenkeissä suosittujen Dr. Seussin lastenkirjojen teemamaailma voi suomalaiselle jäädä vähän vieraaksi. Grinch-elokuva lienee ainoa suomalaisille tarjolla oleva kosketuspinta näihin tarinoihin. Me tykkäsimme näistä hassuista kulisseista edelleen ja kävimme lopulta myös yhdessä alueen laitteista. Jonoa The Cat in the Hatiin ei ollut ja henkilökuntaa hieman huvittivat kaksi tähän selkeästi pikkuisen nuoremmille huvittelijoille suunnattuun laitteeseen saapuvaa keski-ikäistä. Olihan se aika hassua, eli siis todella kivaa. Myös Seuss Landing oli todella rauhallinen, eikä sielläkään ollut jonoja vessaan.

Hulk on vihainen, Hulk lyö

Päivän viimeiset laitteet löytyivät Marvelin supersankarien saarelta, johon päädyimme Seussin jälkeen koko puiston läpi kierrettyämme. Ensin tosin vietimme pienen lepotauon Starbucksin kahvin seurassa. Päätin taas kokeilla jotain jenkkiplöröä, tällä kertaa pistaasikermakylmäuutettua. Se oli semmoinen imelä litku, jossa oli kahvin maku saatu tyystin piilotettua. Ei siis jatkoon. Mukiin kirjoitettu nimikin meni ihan väärin, vaikka mielestäni kassahenkilö toisti sen aivan oikein.

Vaimon yllytyksestä päädyin kokeilemaan puiston toiseksi vauhdikkaimman härvelin, Hulk-teemaisen The Incredible Hulk Coasterin. Jälleen piti kännykkää myöten kaikki romppeet laittaa lokeroon ennen kyytiin pääsemistä. Jonotusalueella kävi selväksi, että laite on jonkinlainen gammasäteilyn testilaboratorio. Tämmöistä säteilyähän Bruce Banner -parka sai aikoinaan ja sen omituisena sivuoireena hän alkoi suuttuessaan muuttua vahvaksi mutta tyhmäksi Hulkiksi. Ihokin muuttui samalla vihreäksi. Hulk puhui itsestään kolmannessa persoonassa ja ratkoi ongelmat nyrkillä. Säteilytin oli vähän lyhyempi kuin VelociCoaster, mutta silmukoita ja kierteitä riitti silti. Erityisen näppärä oli startti, jossa kuljettiin putkea pitkin yläviistoon ensin hitaasti ja sitten hurjasti kiihdyttäen. Lähellä lakipistettä vaunu sitten syöksyi ulos tuubista ja sen jälkeen rata tekikin hurjan kierteen kääntäen vaunun nurin päin. Jälkikäteen olin kovin tyytyväinen, että tämäkin adrenaliinipommi tuli koettua, vaikka etukäteen pikkuisen jännittikin.

Päivän viimeisenä laitteena käväisimme yhdessä tutustumassa Hämähäkkimiehen ihmeellisiin seikkailuihin edelliseltä kerralta tutussa The Amazing Adventures of Spider-Manissa. Niin jonotus Daily Bugglen toimituksen läpi kuin itse mainiosti liikkuvaa kuvaa ja vuoristoratamaista fyysistä liikettä yhdistelevä autokyytikin olivat todella viihdyttäviä. Tämä oli mainio valinta hauskan päivän lopetukseen.

Tosin ihan vielä emme olleet poistumassa puiston alueelta. Olimme tällä kerralla päättäneet syödä myös illallisen puistossa ja tätä varten olimme tehneet mobiilisovelluksella pöytävarauksen aivan uloskäynnin läheltä löytyvään Confisco Grilleen. Tämä oli se puiston toinen pöytiin tarjoileva ravintola. Aivan edellisen päivän lounaan tasolle eivät paikan tacot yltäneet, mutta kyllä ateria silti päihitti normaalit pikaisemmat huvipuistopöperöt. Aterian jälkeen oli hyvä aika poistua kohti autoa, sillä puisto oli juuri sulkemassa oviaan.

---

Mikä siinä olikaan vatsat täysinä majapaikkaan körötellessä. Kivan päivän antikliimaksina edessä oli vielä romppeiden pakkaaminen seuraavan päivän siirtymätaivalta varten. Tarjolla oli vähän reilun tunnin mittainen matka rannikon edustalle Cocoa Beachin saarelle. Seikkailumme tällä avaruusrannikkona paremmin tunnetulla alueella kuuluvat kuitenkin tarinan seuraavaan osaan.