Joulukuisen roadtripin kohteet on nyt käsitelty ja on loppuyhteenvedon aika. Säästin tähän yhteenvetoon muutamia yleisiä havaintoja matkalta, sillä matkakertomuksen muut osat venähtivät melko pitkiksi jo muutenkin.
Näin jälkeenpäin tuntuu kuin kolmen viikon roadtripimme olisi mennyt ohi yhdessä hujauksessa. Vaikka tällä kertaa mielikuva aurinkoisesta Etelä-Kaliforniasta hieman muuttuikin Los Angelesin kaatosateissa, oli matka jälleen jokaisen siihen käytetyn dollarin arvoinen. Onneksi muissa kohteissa sentään myös aurinkokin paistoi. Tuulikin kävi tutuksi, sillä monessa paikassa puhkui ja puhalteli niin että tukka oli lähteä päästä.
Mietin reissussa monta kertaa, ettei tuo Jenkkiläkään nyt kaksinen paikka olisi asua ja elää. Moni asia on tuolla todella hullulla tolalla. Tokihan korjattavaa on joka paikassa, mutta jotenkin eurooppalainen hyvinvointivaltio tuntuu olevan valovuosia edellä Jenkkejä. Huipulla olevalla porukalla menee varmasti lujaa, mutta toisaalta kyydistä pudonneiden pohja on todella syvällä. Absurdi työkulttuuri ei sekään oikein houkuttele. Samoin ihmetyttää se kovasti mainostettu vapaus muurien ja aitojen ympäröimien tonttien kontekstissa. Jotenkin minusta ne teltoissaan siltojen alla majailevat ihmiset vaikuttivat Hollywoodin kukkuloiden ökytalojen asukkaita vapaammilta.
Tästäkin huolimatta nähtävää Jenkkilässä riittää ja varmasti aiomme jatkaa mielenkiintoisten paikkojen koluamista vielä monen roadtripin verran. On ihan eri asia viettää maassa aikaa turistina kuin elää siellä arkeaan.
Autoilu ja muu matkustaminen
Muutamaa suurkaupunkia lukuunottamatta USA:ssa olisi vaikea kuvitella tulevansa toimeen ilman autoa. Autoilu on onneksi Jenkeissä helppoa ja edullista. Kärryn vuokraaminen on esimerkiksi moneen Euroopan kohteeseen verrattuna todella halpaa, eikä bensaakaan voi kalliiksi haukkua. Kun se auto sitten on alla, voi samalla kiertää vähän laajemmalla alueella maisemia ihmettelemässä. Näin näistä reissuista aina kehkeytyy roadtripejä kuin itsekseen.
Minulla on ollut jo pidempään tapana varata auto Hertziltä. Yksinkertaisesti olen saanut sieltä parasta palvelua, eikä hintakaan ole yleensä ollut paha. Tämä ei siis ole mikään maksettu mainos, vaan tyytyväisen asiakkaan antama kehu. Varaan auton aina hyvissä ajoin etten vahingossakaan jää ilman. Tällekin reissulle auto oli ensimmäinen tekemäni varaus. Valitsin autoluokaksi keskikokoisen katumaasturin, jotta en jäisi rekkojen jalkoihin moottoritiellä pärrätessä. Tämän kokoluokan kärry irtosi suunnilleen samalla hinnalla tai jopa vähän halvemmalla kuin iso sedan.
Varauksessa oli täysi peruutusoikeus aivan loppumetreille asti. Kyttäilinkin hinnan kehitystä miltei viikoittain ja tein hinnan pudottua uuden varauksen ja peruin alkuperäisen. Lopulta edullisin hinta löytyi pari viikkoa ennen reissua. Ihan ensimmäiseen varaukseen verrattuna säästin tällä tavoin yli puolet. Kärrylle tuli hintaa kolmen viikon ajalle 598€, mikä tuntui minusta vähintäänkin kohtuulliselta.
Autoksi meille valikoitui Kia Sorento. Emme tosin ehtineet ajella sillä kuin vuorokauden, kun rosmo jo hajotti kuljettajan puoleisen takaoven ikkunan. Auto meni siis vaihtoon ja tilalle saimme Toyota Highlanderin. Onnena onnettomuudessa jälkimmäisessä autossa oli parempi varustelu. Vakionopeudensäädin oli muun liikenteen rytmiin mukautuvaa mallia ja takaluukkukin avautui sähköisesti. Lisäksi autossa oli avaimeton keskuslukitus ja käynnistys. Tällaisista toiminnallisista hienouksista pidän, mutta keulalla killuvasta merkistä tai sporttihärpäkkeistä en ole kiinnostunut.
Hertzin kautta autoon tulee USA:ssa aina automaattisesti järkevät vakuutukset. Lisäpalveluna on mahdollista saada ainoastaan henkilövakuutus ja tiepalvelu. Jälkimmäinen voi pidemmillä taipaleilla olla oikeasti aika kätevä ongelmatilanteissa, mutta henkilövakuutukselle en ole nähnyt tarvetta. Kotoinen matkavakuutus ajaa asiansa riittävän hyvin. Vakuutuksen toimivuus tuli jälleen myös testattua tuon rikotun ikkunan muodossa. Rahasta ei tarvinnut auton vaihdon yhteydessä keskustella, vaan tapahtumien kulun kirjoittaminen lomakkeelle riitti asian selvittämiseksi.
Näillä kahdella vuokra-autolla ajelimme yhteensä 2916 kilometriä (1812 mailia). Bensaa kului yhteensä 78 gallonaa eli 297 litraa. Ajelimme kohtalaisen kalliin bensiinin alueella ja hintalappua tälle menovedelle kertyikin peräti 272€. Bensan litrahinnaksi muodostui näin 0,92€, mikä on kyllä jenkkiläisittäin todella paljon. Autojen keskimääräinen polttoaineenkulutus oli 10,17 litraa satasella. Ajelimme melko paljon kaupunkialueella, mikä selittää korkeaa kulutusta. Toisaalta kannattaa huomata, että jenkkiautot eivät muutenkaan ole kovin bensapihejä.
Käytimme vuokra-autosta huolimatta myös jonkin verran Los Angelesin metroa. Tätä liikennevälinettä on pidetty lähinnä vitsinä, mutta olemme havainneet sen hyödylliseksi tietyillä reiteillä. Metro toki kattaa tuosta valtavasta kaupunkialueesta vain todella pienen osan, joten pelkästään sen varaan ei kannata laskea. Mutta jos meidän tavoin sattuu majoittumaan metroaseman läheisyyteen, kannattaa metrolinjoihin tutustua. Hollywoodin hotelliltamme oli vain lyhyt kävelymatka Hollywood/Highlandin asemalle, josta pääsimme todella kätevästi niin Universal Studiosin huvipuistolle kuin Los Angeles Memorial Coliseumillekin jalkapallo-otteluun. Myös Los Angelesin keskustaan oli helpointa saapua juuri metrolla. Kaupunkialueen käsittämättömät ruuhkat ja pysäköinnin haasteet oli kiva välillä unohtaa. Yksi metromatka TAP-matkakortilla maksettuna maksoi $1,75. TAP-kortit olimme ostaneet jo edellisellä vierailulla metroaseman automaatista. Kortti on voimassa kymmenen vuotta.
Ruokailu
Jenkkilä on ruokailun näkökulmasta osittain hieman haastava matkakohde. Ruokaa kyllä on hyvin tarjolla, mutta ongelma on lähinnä järjettömän kokoisissa annoksissa. Vaikka kuinka yrittäisi syödä vähän, menee homma kuitenkin ahtaamiseksi. Yritämme hillitä valtaisaa kalorinsaantia syömällä lounaaksi lähinnä salaatteja, mutta ajoittain tien päällä tämä osoittautua haastavaksi.
Lopulta tulimme syöneeksi taas aika monta burgeria. Tällä kertaa suosikiksemme nousi In-n-Outin double-double, eli paikan tuplaburgeri, jossa on kaksi pihviä ja kaksi juustoa sekä myös kasviksia. Tämä on helppo tilata ateriana pyytämällä aterian numero yksi. Paikan ranskalaiset olivat nekin hyviä ja taatusti tuoreita. Ranskalaiset kun näissä vähän paremman luokan pikaruokaloissa tehdään paikan päällä perunoista, eikä mistään pakasteena paikalle saapuvista suikaleista. Myös aina takuuvarma Shakeshack toimi. Tämä itärannikolta laajentumaan lähtenyt ketju ei vielä edellisellä vierailullamme ollut ehtinyt Las Vegasia edemmäs, mutta nyt näitä löytyi ihan Los Angelesista asti. Smokeshack on todella hyvä burgeri. Myös Five Guys toimi edelleen mainiosti. Paikan burgeri näytti jälleen ihan snägäritavaralta, mutta maku oli kohdallaan.
Jenkkilässä on aivan tavallista ostaa ruoka pikaruokalan autokaistalta ja syödä se autossa ravintolan parkkipaikalla. Ruuhkaisina aikoina autokaista saattaa vetää paremmin kuin jono sisällä. Ainakin In-n-Outilla autossa ruokailijat huomioidaan erikseen. Ruoat tarjoillaan pussin sijaan laakeassa pahvilaatikossa ja sotkujen välttämiseksi mukaan annetaan myös paperiarkit, jotka voi laittaa syliinsä ikään kuin pöytäliinaksi.
Salaatteja söimme monenlaisissa paikoissa. Ketjuravintoloista kelvollisia salaatteja tarjosivat niin Denny’s kuin myös burgeripaikkana paremmin tunnettu Wendy’s. Erityisesti astetta terveellisempiiin ruokiin erikoistuneen Panera Breadin salaatit olivat niin ikään mainioita. Nimensä mukaisesti pääasiassa pizzaa tarjoileva California Pizza Kitchen tarjosi sekin kelvollista salaattia. Söimme salaatteja myös monissa pienissä ravintoloissa, jotka eivät kuuluneet mihinkään ketjuihin. Pääsääntöisesti yritimme tällaisia suosia, mutta toisinaan ketjupaikkojen hyvä sijoittelu lähelle kulkuväyliä ohjasi kulkumme niihin.
Fiinimmälle ruokailulle ei tällä matkalla ollut tilausta jouluaaton illallista lukuunottamatta. Se kun on meidän oma ainokainen jouluperinteemme. Valitsimme ruokapaikaksi Santa Monican rantamaisemissa sijaitsevan pihviravintolan Meat on Oceanin (eli tuttavallisesti MoO), jossa kävimme tutustumiskäynnillä aiemmin reissun aikana. Nämä molemmat vierailut tuottivat selkeästi reissun suurimmat ravintolalaskut. Ensimmäisellä kerralla saimme kulutettua rahaa yhteensä kahdelta hengeltä noin $215 ja jouluaattona vastaavasti noin $250.
Pääsääntöisesti aterioidemme laskut pyörivät noin $15-$50 välimaastossa, tämäkin kahdelta hengeltä. Pikaruokaravintoloissa tippaaminen ei ole välttämätöntä, joten niissä hinta oli senkin takia matalampi. Pöytään tarjoilu lisäsi laskua aina noin 20% tipin verran.
Kahvia koneeseen
Olemme jo monta kertaa suunniteleet pitävämme kirjaa kahvin kulutuksestamme roadtripillä. Tähän asti asia on unohtunut, mutta nyt skarppasimme. Merkitsin ylös jokaisen juomamme kahvikupposen, joskaan aamiaisella nautittuja kahveja emme laskeneet mukaan. Etenkin vaimo tankkaa aamiaisen aikana niin paljon kofeiinia, etten millään ehdi pysyä laskuissa mukana. Ostimme jonkin verran maitokahveja pahvimukeissa matkalle mukaan. Toisaalta meillä oli matkassa myös pieni termari, jota tankkasimme kahviloissa.
Lopputuloksena kahvia kului kolmessa viikossa yhteensä 18,3 litraa. Päivää kohti kumpikin meistä joi siis 4,4 desiä kahvia. Tästä 51% oli espressopohjaisia maitokahveja, lähinnä lattea. Loput joimme peruskahvin muodossa mustana. Tällaisten täysin turhien tilastojen tekeminen on aivan tolkuttoman hauskaa.
Pääsymaksuja
Vierailimme reissun aikana useissa pääsymaksullisissa kohteissa. Lisäksi osallistuimme yhteen urheilutapahtumaan. Listaan nyt nämä paikat kaupungeittain ja kerron hieman mitä pääsymaksun hinnalla sai.
Los Angeles
Suurin osa pääsymaksullisista kohteista löytyi Los Angelisista, jossa vietimme ylivoimaisesti pisimmän ajan. Majoituimme tälle suurkaupunkialueelle yhteensä 12 yötä. Lasken tässä siis niin Los Angelesin kuin Santa Monican ja Anaheiminkin samaan nippuun. Anaheimhan on oikeasti jo naapuripiirikunnassa, mutta se kuitenkin kuuluu samaan toisiinsa yhteen kasvaneiseen kaupunkiryppääseen.
Amerikkalainen jalkapallo: Los Angeles Rams – Seattle Seahawks
Olemme aiemmilla USA:n vierailuillamme käyneet tutustumassa niin baseballiin kuin jääkiekkoonkin. Nyt olimme ensimmäistä kertaa liikkeellä amerikkalaisen jalkapallon kauden ollessa käynnissä. Päätimme käyttää tilaisuuden hyväksemme ja tutustua myös tähän lajiin. Ostimme toiseksi halvimman kategorian liput ylimmästä katsomolohkosta. Eroa halvimpiin lippuihin oli kympin verran. Ihan halvimmalla ottelua olisi voinut seurata piippuhyllyltä jommasta kummasta päädystä. Me maksoimme mieluummin tuon lisäkympin päästäksemme suunnilleen kentän keskivaiheille. Sieltä kun näki koko kentän ja pelin tapahtumien seuraaminen oli helpompaa.
Lippu otteluun kustansi 150,57€. Nämä urheilutapahtumat ovat mielestäni todella kalliita, etenkin kun emme ole mitään ylimpiä penkkiurheilun ystäviä. Jenkeissä osataan kuitenkin tehdä suuri show ja juuri sellaisena me tähänkin tapahtumaan suhtauduimme. Lajina jalkapallo voitti selvästi baseballin, joka on käsittämättömän tylsää seurattavaa. Toisaalta lajin säännöt eivät olleet meillä oikein hallussa ja siksi monet kentän tapahtumista jäivät mysteereiksi. Yritin ottelun alkua odotellessa lukea lyhyttä kuvausta tärkeimmistä säännöistä netistä, mutta tämäkään ei kauheasti auttanut.
Ottelun puolivälissä oli pidempi tauko, jonka aikana keskellä kenttää esiintyi jokin meille täysin tuntematon artisti. Herra lauloi jonkin melodiaköyhän kappaleen autotunen läpi. Samoilla välineillä kappaleen olisi voinut laulaa yhtä hyvin vaikka artistin naapurin koira. Ei ollut minun mieleeni tämä esitys, mutta monelle muulle katsojalle näkyi kelpaavan.
Universal Studios
Vietimme vaimon syntymäpäivää Universal Studios Hollywoodin huvipuistossa. Tämä aivan Universalin elokuvastudioiden kyljessä sijaitseva hurvittelukeskus ei nimestään huolimatta sijaitse Hollywoodissa vaan kukkuloiden toisella puolella Studio Cityssä. Paikalle oli todella helppo saapua Hollywood Boulevardin ja Highland Avenuen risteyksen lähellä sijaitsevalta hotelliltamme metrolla. Matkaa oli vain yksi asemanväli. $1,75 hintainen metromatka säästi meidät ruuhkilta ja pysäköintipaikan metsästykseltä. Perillä metroasemalta huvipuistoon pääsi ilmaisella vaunulla, joka liikennöi tuota väliä säännöllisesti.
Huvipuiston lipun voi ostaa etukäteen joko suoraan Universal Studiosin omilta sivuilta täältä tai vastaavasti Viatorin tai Klookin kaltaisten matkatoimistojen sivuilta. Lippu oli Klookin kautta ostettuna merkittävästi edullisempi kuin muita kanavia käyttäen, joten päädyimme siihen. Kotona tulostettavat liput sai ladattua Klookilta maksun jälkeen, eikä näiden lippujen kanssa esiintynyt mitään ongelmia.
Valitsimme aiempien kokemusten perusteella Express Pass -liput, jotka oikeuttavat lyhyemmän jonon käyttämiseen kerran jokaista laitetta kohti. Joulukuisena maanantaina jonoja ei kauheasti ollut, mutta toisaalta huvipuisto oli auki vain aamukymmenestä iltakuuteen. Ihan kaikkiin laitteisiin tutustumiseen ei aika riittänyt edes Express Passilla. Yhdelle lipulle tuli hintaa 150,10€. Normaali pääsylippu olisi liiennyt noin 90€ hintaan. Tuo hintaero selittänee lyhyempien jonojen toimivuuden. Suurin osa vierailijoista ei raaski maksaa tuota aika korkeaa lisähintaa.
Disneyland Anaheim
Jääkiekko-ottelu oli meillä mielessämme Anaheimista hotellia varatessamme, mutta päivämääräsekaannuksen takia ottelu jäi näkemättä. Päädyimme sitten lohdutukseksi Disneylandiin, sillä emme löytäneet Anaheimista oikein muutakaan korvaavaa tekemistä. Peruslippu Disneylandiin olisi kustantanut noin 150€, mikä oli aika tarkalleen hintana myös jääkiekko-ottelun lipulla. Päädyimme sijoittamaan vielä vähän ekstraa kahden puiston lippuun, jolloin hinnaksi muodostui 165,63€. Disneylandin yhteydessä sijaitseva toinen huvipuisto Disney California Adventure pääsi samalla mukaan ohjelmaan.
Olin aiemmin saanut kuvan tuosta Kaliforniaseikkailusta hieman tylsänä paikkana. Tämä mielikuva oli muodostunut lähinnä netistä lukemalla. Onneksi kuitenkin päädyimme siihen tutustumaan, sillä löysimme tästä toisestakin puistosta monia mielenkiintoisia laitteita. Myös puiston eri alueet oli toteutettu aivan yhtä taidokkaasti kuin itse Disneylandinkin puolella.
Sitten edellisen vierailumme Disneyland oli saanut uuden Star Wars -teemaisen alueensa, joka oli todella mielenkiintoinen. Erityisen paljon innostuimme päästessämme ohjaamaan Millennium Falconia. Alukseen istui kerrallaan kuusi henkilöä, joista jokaisella oli oma roolinsa. Kaksi toimi pilotteina, kaksi mekaanikkoina korjaten aluksen vaurioita ja kaksi hoiti ampumisen. Me pääsimme piloteiksi. Kokemus oli todella hauska, vaikka lopulta jäi hieman epäselväksi kuinka paljon vaikutusta omilla toimillani oli aluksen liikkeisiin.
Joulukuisena keskiviikkona puistoissa oli väkeä kuin pipoa, mutta laitteisiin oli yllättävän vähän jonoa. Hyödynsimme parhaamme mukaan hieman sekavaa Fastpass-järjestelmää, jonka avulla jonotusta pystyi lyhentämään entisestään. Maksoin myös $15 lisämaksun (per henkilö) päästäkseni varailemaan vauhtipasseja kännykällä. Silti kävimme joissain laitteissa myös ihan normaalijonon kautta. Erityisesti mieleeni jäi Disney California Adventuren huiman vauhdikas Incredicoaster, johon oli vain 20 minuutin jono. Vastaavasti Disneylandin puolelta löytyvään Hyperspace Mountainiin oli iltapäivällä jo yli kolmen tunnin(!) jono ilman Fastpassia saapuville.
Koimme saaneemme Disneylandin kohtalaisen hintaville lipuille hyvin katetta. Olemme vierailleet Disneyn huvipuistoissa eri puolilla maailmaa useita kertoja, mutta koskaan aiemmin emme ole käyneet yhtä monessa laitteessa. Nämä puistot ovat niin hienosti toteutettuja, että jo pelkkä eri alueiden kiertäminen ja yksityiskohtien ihastelu riittää päiväohjelmaksi. Kyllä tämä lätkämatsin voitti mennen tullen.
OUE Skyspace
Joulun aatonaattona kävimme tutustumassa Kalifornian korkeimpaan avoimeen näköalapaikkaan OUE Skyspaceen Los Angelesin business-keskustassa eli downtownissa. Sinänsä aika tylsän näköisestä tornista avautuu näkymät joka suuntaan. Tunnetuin se on silti lasisesta liukumäestä, jolla voi laskea 70. kerroksesta 69. kerrokseen. Liukumäen alla näkyy maanpinta reilut 300 metriä alempana.
Meidän vierailumme ajalle osui taas yksi reissun Los Angelesin osuuden monista sadepäivistä. Huonon sään takia liukumäki ei ollut käytössä ollenkaan ja muutoinkin ylös pääsi kaksi yhden hinnalla. Tämän takia maksoimme huvista vain $26. Liukumäkeen olisi ollut erillinen maksu, mutta siltäkin nyt vältyimme. En ole ihan varma, olisinko koko liukumäkeen uskaltanut muutenkaan. Mokoma ei tosin näyttänyt ihan niin pahalta kuin etukäteen pelkäsin.
San Diego
Vietimme San Diegossa kolme päivää. Kaupungissa olisi toki ollut paljonkin pääsymaksullisia kohteita, mutta me eksyimme tällä kertaa vain yhteen niistä. Vietimme eniten aikaa koluten ilmaisia rantoja ja puistoja.
Cabrillo National Monument
Ainoa San Diegon pääsymaksullinen vierailukohteemme oli Loma Pointin niemeltä löytyvä Cabrillo National Monument. Kansallispuistojen tapaan tämäkin National Parks Servicen hallinnoima kohde on maksullinen. Kustannus ei tosin ole suuri, autokunnalta vierailu maksaa $20. Maksun vastineeksi tarjolla on infopiste, josta löytyy mm. WC.
Loma Point oli aikoinaan ensimmäinen paikka nykyisellä USA:n länsirannikolla, jonne eurooppalaiset astuivat jalallaan. Tämä kunnia lankesi herra Cabrillon johtamalle retkikunnalle. Tapahtuman kunniaksi on pystytetty muistomerkki. Tämän lisäksi alueella sijaitsee Loma Pointin majakka, joka toimii nykyisin museona esitellen majakanvartijan perheen elämää syrjäisellä paikalla. Pääsymaksu on voimassa viikon ajan, joten paikalle voi palata useamman kerran. Niemellä on useita vaellusreittejä, joiden koluamiseen varmasti meneekin useampi päivä. Laskeutuminen alas rantaan ja kipuaminen takaisin ylös ovat varmasti kivoja kokemuksia. Meillä ei tällä kertaa kuitenkaan ollut aikaa muuta kuin lyhyeen kierrokseen majakalle ja takaisin autolle.
Yuma
Yuman pikkukaupunkiin aivan rajan taakse Arizonan puolelle emme suinkaan pysähtyneet nähtävyyksien takia. Paikka vain sattui yksinkertaisesti sijaitsemaan sopivasti San Diegon ja Tucsonin välillä. Emme halunneet matkata koko tuota väliä yhtenä päivänä, joten majapaikalle oli tarvetta. Tähän tarkoitukseen Yuma sopi hyvin. Kun kaupungissa kuitenkin sattui sijaitsemaan mielenkiintoisen kuuloinen museo, päätimme siellä käväistä.
Yuma Territorial Prison State Historic Park
Arizonasta tuli osavaltio vasta vuonna 1912. Alue oli tuolloin vielä melkoista takahikiää ja villiä länttä. Museoitu vanha vankila Yuma Territorial Prison kertoo oman osansa villin lännen tarinoista. Tämä rajaseudun vankila on majoittanut monenlaisia rikollisia pankkirosvoista murhaajiin. Joukossa oli niin miehiä kuin naisia, joskin rumempi sukupuoli oli vankien joukossa vahvemmin edustettuna. Museon pääsymaksu oli $8. Paikka ei ehkä ole erillisen reissun arvoinen, mutta kyllä täällä ehdottomasti kannattaa pysähtyä, jos kohde osuu reitille.
Tucson
Tucson oli Arizonan kierroksemme pääkohde. Vierailullamme oli oikeastaan vain yksi tarkoitus, kaktusten ihailu. Tähän tarjoutuikin mainio tilaisuus kaupungin ulkopuolelta löytyvästä kansallispuistosta.
Saguaron kansallispuisto
Meidän oli tarkoitus vierailla Saguaron kansallispuistossa jo kesän 2016 roadtripillämme, mutta tuolloin emme lopulta jatkaneetkaan Phoenixista enää Tucsoniin asti. Kaktuksia kun löytyi sieltäkin. Tämän reissun suunnittelun yhteydessä kaktukset tulivat kuitenkin taas puheeksi ja päädyimme lopulta ottamaan Saguaron mukaan matkaohjelmaan.
Viikon voimassa oleva Saguaron pääsymaksu kustansi viime vuoden puolella $20 per autokunta. Hinta on tammikuussa 2020 noussut, nyt autokuntakohtainen pääsymaksu on $25. Kansallispuisto jakautuu itäiseen ja läntiseen alueeseen, jotka sijaitsevat kaupungin keskustan eri puolilla. Me kävimme läntisellä puolella. Samalla maksulla pääsee tutustumaan molempiin niin halutessaan. Sinällään alueet ovat ilmeisesti samanlaisia, maisema on kummassakin täynnä valtavia saguaroja. Tämä on ihan must-kohde kaktusten ystäville. Myös muut ulkoilmassa viihtyvät ihmiset kokevat paikan omakseen, sillä erilaisia vaelluspolkuja löytyy puistosta joka lähtöön. Keskitalvella kansallispuistossa oli lämmintä kymmenisen astetta ja todella navakka tuuli kävi hyytävän kylmänä. Kesäisin puolestaa lämpötila kohoaa helposti 40 asteeseen. Monille kevät ja syksy lienevät parasta vierailuaikaa Saguarossa.
Phoenix
Minulla oli Phoenixin varalle tärppinä vastikään Unescon maailmanperintökohteeksi nostettu arkkitehti Frank Lloyd Wrightin kotitalo, joka toimii nykyisin arkkitehtikouluna. Taloon olisi ollut tarjolla opastettuja kierroksia, mutta lopulta niitä ei sitten enää joulukuussa ollutkaan tarjolla. Korvaavaksi kohteeksi löytämämme purukumipohatta Wrigleyn kotikartano osoittautui sekin haastavaksi, koska varausta ei voinut tehdä ulkomaisella luottokortilla. Kun nyt olimme varautuneet talovierailulle, piti sellainen löytää vaikka väkisin. Onneksi hyvä vaihtoehto tuli lopulta vastaan aivan kävelymatkan päästä hotellilta.
Rossonin talomuseo
Vuonna 1896 valmistunut Rossonin talo kaupungin keskustassa osoittautui todella mielenkiintoiseksi. Talon valmistumisen aikaan Phoenix oli vain noin 2500 asukkaan koti. Talon rakennuttanut lääkäri Rosson toimi oman toimensa ohella myös kaupungin pormestarina. Elämä Arizonan territoriossa oli tuohon aikaan varmasti kovin erilaista kuin nykyisin kaupungin kasvettua miljoonakaupungiksi. Kierros kustansi $10 per henkilö.
Oppaana kierroksella toimi reipas harmaahapsinen eläkeläisrouva ja meidän kanssamme taloa kiersi viiden niin ikään työuransa jo päättäneen paikallisen naisen ryhmä. Olimme siis selkeästi porukan nuorimmat. Kierros oli todella mielenkiintoinen ja opas erittäin hyvin asiaansa perehtynyt. Yksikään kysymys ei jäänyt vaille vastausta ja jenkkityyliin rouvat kyllä kyselivät paljon. Kierroksen kesto oli noin tunti, mutta oppaallamme riitti tarinaa niin paljon, ettei siitä ihan tunnissa selvitty.
Kingman
Kingmanin kaupunki Route 66 -tien varrella suunnilleen Interstaten 40 ja tien 93 risteyskohdassa on kohtalaisen elinvoimainen vanhan valtatien varren kaupungiksi. Museoitakin kaupungista löytyy useampia. Me ehdimme niistä vain yhteen, vanhassa voimalaitoksessa sijaitsevaan Route 66 -museoon.
Arizonan Route 66 -museo
Tämä Arizonan Route 66 -museo on pääsymaksullinen, normaalisti lipun hinta on $4 per henkilö, mutta me pääsimme sisälle ilmaiseksi. Lippuja myyvät kaksi eläkeläisrouvaa totesivat meidän saapuneen juuri viimeisen vartin aikana, museoon kun ei enää oteta uusia vierailijoita tuntia ennen sulkemista, ja siksi sisäänpääsy oli meille ilmainen. Tuo vähän reilu tunti riitti hyvin museon kokoelmaan tutustumiseen.
Museo esittelee Arizonan alueen matkustusmuotoja alkaen ajasta ennen autoilun läpimurtoa. Route 66 -reitin kulta-aika aivan tien perustamisesta 1920-luvulla aina toisen maailmansodan jälkeiseen automatkailubuumiin käydään myös läpi. 1930-luvun laman kurjistamien kansalaisten epätoivoista matkaamista kohti parempaa elämää Kaliforniassa kuvataan myös Steinbeckin Vihan hedelmät -kirjan tyyliin.
Museon alakerrassa on vielä erillinen näyttely sähköautoista eri aikakausilta. Vaikka sähköautot ovatkin nousseet pinnalle aivan viime vuosina, on niitä ollut olemassa jo pitkään. Kokoelma on jopa hämmentävän laaja. Vanhimmat autot ovat 1800-luvun lopulta.
Parhaat palat
Lopuksi on aika vielä pysähtyä hetkeksi miettimään, mikä olikaan reissussa parasta. Tässä kohtaa matkasta on jo ehtinyt vierähtää miltei kaksi kuukautta, joten aiheeseen on ehtinyt ottaa hieman etäisyyttä. Osa vahvimmin mieleen jääneistä asioista oli juuri niitä mitä etukäteen arvelinkin. Universalin huvipuisto ja Saguaron kansallispuisto lunastivat niille asettamani odotukset. Anaheimin Disneyland oli paperilla vähän pakkopullan tuntuinen, mutta sekin osoittautui todella hauskaksi. Paikkahan oli sinällään tuttu jo valmiiksi, mutta tällä kertaa meillä oli edellistä vierailua enemmän aikaa käytettävissämme ja siksi saimme paikasta enemmän irti.
Näiden kohtalaisen ilmeisten suosikkien lisäksi matkan varrelta löytyi todellisia yllättäjiä. Etukäteen tylsimmäksi siirtymätaipaleeksi arvelemani etappi Arizonan puolella Phoenixista Kingmaniin tarjosi niin huikeita maisemia, että reitti oli lopulta yksi ehdottomista suosikeistani. Samoin Kalifornian autiomaan poikki ajaminen oli jälleen hieno kokemus. Tällä kertaa ajoimme pitkän matkaa hiljaista vanhaa Route 66 -reittiä, jolla saimme ihailla maisemia kaikessa rauhassa.
Suurin yllättäjä oli kuitenkin Los Angelesin lentokentän lähellä sijaitseva pieni kadunpätkä, joka esittelee huikean hienosti jouluvaloin koristeltuja taloja ja pihoja. Tästä Candy Cane Laneksi kutsutusta paikasta en olisi tiennyt mitään, jos emme sattumalta olisi juuri tällaisia nähtävyyksiä netistä paikan päällä etsineet. Emme edes tienneet joidenkin paikallisten oikeasti esittelevän koristeltuja talojaan ihmisille. Etsimme oikeastaan vain netistä jotain vinkkejä övereiden joulukoristeiden bongailuun, sillä olimme tällaisia nähneet useissa eri kaupungeissa matkamme varrella. Paikka oli lopulta jotain todella yllättävää ja erikoista. Olen todella iloinen, että onnistuimme tämän helmen löytämään.
Tässä vaiheessa tämä matkakertomus on lopullisesti paketissa ja on aika jatkaa matkaa kohti uusia seikkailuja. Seuraava matkakertomus tosin on luvassa vasta myöhemmin keväällä. Sitä odotellessa jatkan blogissa tämän ja muiden edellisten matkojen suosikkikohteiden esittelyillä.
PS. Tässä välissä blogini muutti uuteen kotiin ja osoitteeseen. Pellin alla on tapahtunut paljon parannuksia, mutta tekstien pitäisi olla siellä missä ennenkin. Jotain (toivottavasti) pientä on saattanut mennä rikki ja yritän näitä viimeisiä kupruja oikoa lähiaikoina sitä mukaa kuin ongelmat pullahtavat pintaan.