Luin tänään ensimmäiseksi aamulla uutisen rocklegenda Chuck Berryn kuolemasta. Tätä 90-vuotiaaksi elänyttä herraa en koskaan nähnyt livenä, mutta hänen patsaansa näin Saint Louisissa viime kesänä roadtripin yhteydessä. Samaisella matkalla näimme monia muitakin muistomerkkejä, joista osa on omistettu jo edesmenneille ja osa edelleen eläville ihmisille. Ajattelin koostaa niistä ihan oman kirjoituksen kuvien kera.

Chuck Berry siis oli vielä viime kesänä hyvinkin elossa. Hänellä on sekä patsas että tähti Missourin osavaltion Saint Louisissa kaupungin omalla Walk of Famella Delmar Boulevardilla. Katu löytyy hieman varsinaisen keskustan ulkopuolelta Loopin alueelta, jossa on paljon illanviettopaikkoja.

Lukuisilla muillakin kaupungin sankareilla on oma tähtensä Walk of Famella, mm. Tina Turnerilla.

Ehkäpä tunnetuin muistomerkki osui kohdalle Tennesseen osavaltion Memphisissä, jossa kävimme moikkaamassa Elvistä hänen kotitalossaan Gracelandissa. Elvis on haudattuna yhdessä vanhempiensa ja mummonsa kanssa talon puutarhaan.

Blueslegenda B.B. Kingillä ei virallista hautamuistomerkkiä vielä ole, mutta sellaisena toimikoon hänen nimikkomuseonsa B.B. King Museum Mississippin osavaltion Indianolan pikkukaupungissa. Herra on haudattu museon alueelle.

Yksi koskettavimmista muistomerkeistä sijaitsi Oklahoma Cityssä. Kyseessä on vuoden 1995 pommi-iskun muistomerkki. Muistomerkki koostuu useasta osasta sekä museosta. Hienoin osa muistomerkkiä on nurmikenttä, jossa on 168 tyhjää tuolia, yksi kutakin iskun urhia kohti. 19 tuoleista on pienempiä kuin muut. Ne kuuluvat lapsille, jotka kuolivat kohteena olleessa liittovaltion virastotalossa sijainneessa päiväkodissa. Hämärän tullen tuolien alla olevat valot sytytetään ja ne valaisevat koko kentän.

Navajointiaanien puoliautonomisen alueen pääkaupungissa Window Rockissa kävimme tutustumassa kaupungille nimensä antaneeseen kallioon, jossa on iso reikä. Kallion läheltä löytyi toisessa maailmansodassa palvelleiden navajojen muistomerkki. Navajot toimivat lähinnä viestinvälitystehtävissä.

Muiden heimojen intiaaneja oli toiminut vastaavissa tehtävissä jo ensimmäisessä maailmansodassa. Intiaanien kielet poikkeavat mutkikkaan kielioppinsa ja sanastonsa puolesta muista kielistä niin merkittävästi, että tärkeiden viestien välittäminen niitä käyttäen toimi mitä mainioimpana salauksena. Esimerkiksi navajojen kieltä ymmärsi arvioiden mukaan toisen maailmansodan syttyessä vain noin 30 heimoon kuulumatonta ihmistä.

Kaliforniassa vierailimme muutamien viihdetaiteilijoiden muistomerkeillä. Palm Springsistä matkaa jatkaessamme kävimme viereisen Cathedral Cityn kaupungin hautausmaalla vilkaisemassa Frank Sinatran hautaa. Vaatimaton laatta olisi jäänyt löytymättä isolta hautausmaalta, jos netistä ei olisi löytynyt kohtalaisen helppoja koordinaatteja.

Apuja saimme myös Ramonesin poikien hautojen etsinnässä. Hollywood Forever Cemeteryn portin pielessä sijaitsee kukkakauppa, josta voi ostaa hautausmaan kartan. Karttaan on merkitty hautausmaan tunnetuimmat asukit. Ramonesin pojista hautausmaalta löytyvät Johnny ja Dee Dee. Ensin mainitun hauta on helppo löytää, sillä muistomerkkiä ei voi hyvällä tahdollakaan kutsua vaatimattomaksi. Dee Dee sen sijaan vaatii vähän etsimistä. Kiiltävä musta hautakivi on kohtalaisen huomaamaton ja siinä lukee isolla herran virallinen nimi Douglas Glenn Colvin ja taiteilijanimi vasta kiven alareunassa.

Hollywoodista löytyy toki paljon muunkinlaisia muistomerkkejä, kuten niin elävien kuin kuolleidenkin suuruuksien tähtiä Hollywood Walk of Famelta. Suurin turistikeskittymä tähtiä bongailemassa näytti muuten olevan kadun pohjoispuolella Highland Avenuen ja Orange Driven välisellä alueella. Jos väenpaljous ei viehätä, voi omia etsintöjään suorittaa tämän alueen ulkopuolella. Jo pelkkä kadun eteläpuolelle siirtyminen auttaa.

Tuossa alla on vielä kartta, johon olen merkinnyt tässä kirjoituksessa mainitut paikat.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *