Mikäs olisikaan parempaa ohjelmaa kauniina kesäisenä päivänä Mississippijoen varrella kuin jokiristeily höyrylaivalla? No, tietenkin jokiristeily höyrylaivalla jazzbändin soittaessa taustalla. New Orleansissa näitä jazz-risteilyjä järjestetään. Risteilyyn voi yhdistää myös ruokailun, joka on ainakin lounaalla normaalia noutopöytätasoa. Vastapainona ruokailun hinta on kohtuullinen, etenkin kun huomioidaan New Orleansin yleisesti varsin korkea hintataso.

New Orleansissa Mississippijoella liikennöi kaksi höyrylaivaa, Natchez ja Creole Queen. Me valitsimme näistä ensin mainitun. Creole Queenin risteilyssä on erona lyhyt pysähdys Chalmetten taistelukentällä, joka on vuoden 1815 New Orleansin taistelun tapahtumapaikka.

Ennen laivaan astumista saimme laiturilta käsin kuunnella höyryuruilla esitettyjä kappaleita. Kyseessä oli USA:n kansallispäivä, joten konsertti alkoi kansallislaululla.

Laivamatka kaupungista kohti Meksikonlahtea tarjosi varsin vähän mielenkiintoista nähtävää. Mainittu taistelukenttä oli niin kaukana, ettei siitä juuri nähnyt mitään. Erilaisia muita laivoja näkyi jonkin verran. Monet niistä liittyivät matkan varrella nähtyjen teollisuuslaitosten kuljetuksiin. Louisiana on hyvin teollisuusvaltainen osavaltio ja se kyllä kävi pian selväksi.

Vaikka näkymät eivät sinällään mitään supermielenkiintoisia olleetkaan, oli risteily silti mainiota ajanvietettä. Kuumankostea ilma sai pienen tuulenvireen tuntumaan miellyttävältä. Viileämmän ilman ystäville laivalla oli tarjolla ilmastoituja sisätiloja, joista niistäkin pystyi ihailemaan maisemia ikkunan läpi.

Lämpimän ystävinä siirryimme pian lounaan jälkeen kannelle nauttimaan auringonpaisteesta.

Jazzbändi Duke Heitger’s Steamboat Stompers Jazz Trio soitti kaksi settiä risteilyn aikana. Toista saimme kuunnella vielä lounasta nauttiessamme, toisen aikana olimme jo kannella. Kannelle oli viritetty kaiuttimia, joten musiikista pystyi nauttimaan myös auringonpaisteessa. Hyvinhän pojat vetivät, harmittaa kun en valokuvaa hoksannut ottaa triosta työn touhussa. Onneksi sentään muistin käydä pienen setelin pudottamassa tippiämpäriin.

Aurinkoiseen ja lämpimään kesäsäähän letkeä jazz sopi mitä mainioimmin. Ja onhan New Orleans jazzin syntypaikka. Bändi soitti sekä instrumentaaleja että laulettuja kappaleita. Osa kappaleista oli tuttuja ikivihreitä tällaiselle vähemmän jazzia kuuntelevallekin, mutta joukossa oli myös paljon uusia tuttavuuksia. Erityisesti mieleen jäi hymyn huulille saanut hassu I Love To Go Swimmin’ with Women. Ainakin kappaleen esittelyn perusteella sitä ei kovin usein kuule esitettävän. Bändi oli siis kaivellut arkistoja kansallispäivän kunniaksi.

Höyrylaiva Natchezilla on tarjolla kahta erilaista risteilyä. Kaikkiin kuuluu jazz ja valinnaisesti myös ateria. Kaikkien risteilyjen kesto on kaksi tuntia. Lounasristelyjä on tarjolla alkaen klo 11.30 ja 14.30. Laivaannousu tapahtuu puoli tuntia ennen risteilyn alkua. Ilman ruokailua lounasristeilyn hinta on $32 ja lounaan kanssa $44. Sunnuntaisin on lounasristeilyn sijaan tarjolla brunssiristeily, jossa aikataulut ja hinnat ovat samat kuin muiden päivien lounasristeilyillä.

Toinen vaihtoehto on illallisristeily, jonka lähtöaika on klo 19.00. Laivaannousu tapahtuu illallisristeilyllä jo tuntia ennen laivan lähtöaikaa. Risteilyllä on kaksi kattausta, joista ensimmäisessä pöytiin siirrytään heti laivaan astuttaessa. Tällöin pitää paikalle saapua jo 15 minuuttia ennen laivaannousun alkua. Illallisristeilyn hinta on ilman illallista $48 ja illallisen kanssa $81.

Suosittelen lämpimästi jokiristeilyä Mississippillä, mikäli tiesi joskus vie New Orleansiin tai muuhun joenvarren kaupunkiin. Meillä oli onni päästä kokemaan risteilytunnelmaa New Orleansin lisäksi myös Saint Louisissa. Näistä kahdesta New Orleansin risteily nousi suosikiksi, vaikka molemmat olivat mainioita. New Orleansissa vain sattui olemaan hienompi keli. Lisäksi risteily Natchezilla oli vähän pidempi ja sillä saimme nauttia jazzista.

Linkkejä:

Muut kirjoitukset aiheesta New Orleans:

2 kommenttia

    1. Aron 25.4.2017 at 20:11

      Kiitos, olihan tuo hienoa. Blogiasi ja Instagram-tiliäsi seuranneena arvelinkin, että osaisit arvostaa aihevalintaa. 🙂 Minulle jazz ei ole ykkössuosikki, mutta vähemmän modernissa muodossa se kyllä putoaa ihan kivasti. New Orleans on hieno jazz-kaupunki. Ja ainahan musiikki on hienoa livenä.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Aron Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *