New Yorkin matkakertomus on nyt paketissa ja jäljellä on enää tilinpäätös. Olin tällä kertaa erityisen huolellinen kulujen kirjaamisessa ja sain ihan jokaisen dollarin kirjattua ylös.

Isoin kuluerä olivat lennot. Pääsiäisen ajalle ei ollut tarjolla lentotarjouksia. Hauskasti Finnairin suorat lennot olivat edullisin vaihtoehto, jos nyt ei lasketa mukaan yli 20 tunnin vaihtoyhteyksiä. Lyhyt vaihto olisi ollut hyväksyttävä, mutta kahdeksan päivän reissusta olisi tuhraantunut turhan paljon pelkkään matkustamiseen, mikäli olisimme valinneet edullisimman vaihtoehdon. Suoraan siis lensimme.

Hotelliksi valitsimme ensin kohtalaisen tuoreen Yotelin, mutta lopulta vaihdoimme sen edullisempaan Kitanoon. Edellisen New Yorkin matkan majapaikkamme Best Western Bowery Hanbee olisi ollut hetken aikaa tarjolla käsittämättömällä noin 100€/yö -hinnalla sisältäen aamiaisen. Tuossakaan majapaikassa ei ollut mitään varsinaista vikaa, mutta emme vain oikein tykänneet sen sijainnista Chinatownin laidalla. Tarjous jäi hyödyntämättä, eikä sitä enää toisella kertaa katsoessa ollut saatavilla. Kitano oli ihan ok majapaikka, etenkin sijainti oli mainio. Hinta/laatu olivat asiallisessa suhteessa.

Paikan päällä matkustamista varten hankimme seitsemän vuorokauden MetroCardit. Koska päivittäiset reittisuunnitelmat muotoutuivat vasta kunkin päivän edetessä, oli matkan alussa vielä mahdotonta sanoa paljonko tulemme julkista liikennettä käyttämään. Tällä kertaa päädyimme ostamaan tuon viikon lipun, mutta todellisuudessa arvopohjainen MetroCard olisi tullut edullisemmaksi. MetroCard itsessään maksaa vain $1 ja sillä saa 5% alennuksen kertalipun hinnasta, joten se kannattaa ostaa jos aikoo julkisia vähänkään käyttää. MTA:n sivuilla on näppärä taulukko, josta voi arvioida milloin mikäkin lippuvaihtoehto tulee omalla matkustuksella edullisimmaksi.

Pääasiallisin kulkuväline meillä olivat omat jalat. Päivittäisten askelten määrä vaihteli reilusta 12000 aina miltei 20000 asti. Keskiarvo oli 16000 askeleen paremmalla puolella. Vähiten askelia tuli The Mills at Jersey Gardens -outletostarissa sadepäivää viettäessämme. Myös kahtena viimeisenä päivänä askelia kertyä vähän vähemmän, sillä tuolloin minulla oli jo hieman flunssan ensioireita.

Toisena matkapäivänä kyllästyimme netittömyyteen ja kävimme hakemassa AT&T:n liikkeestä prepaid-dataliittymän. Paikallisittain edullinen 2Gb datasiirtoa 30 päivän sisällä sisältävä yhteys osoittautui mainioksi. Minulla kulki laukussa pieni Android-tabletti, jossa liittymän SIM-kortti oli sisällä. Kun tuli tarve käyttää nettiä, laitoin tabletista hotspotin päälle ja sen jälkeen kännykkämme pääsivät yhteyksien äärelle. Jatkuvasti päällä ollessaan tuo 2Gb olisi varmasti loppunut kesken. Varmuudeksi laitoimme kännyköistä varmuuskopioinnit pois päältä ja käytimme niitä vain rajatusti hotellin wifi-yhteyden kanssa. Etenkin valokuvien varmuuskopiointi olisi syönyt tuon 2Gb:n datamäärän nopsaan, minä kun kuvaan kännykälläkin raw-muodossa. AT&T:n verkko oli jälleen luotettavan tuntuinen.

Ruokailuun käytimme rahaa pääosin maltillisesti. Jazzbrunssi ja Minetta Tavernin isompi herkuttelu paisuttivat ruokabudjettia eniten. Lisäksi Pershing Square Cafessa syömämme muutama hintava aamiainen saivat luottokortin vingahtelemaan äänekkäästi. Lopputulemana ruokalasku oli sitten kuitenkin aika pulska, jälleen kerran.

Käytin dollareista euroiksi muunnoksessa hieman pessimististä kurssia 1€ = $1,20. Todellinen kurssi oli kuitenkin pikkuisen parempi. Pyöristelin senttejä myös kohtalaisen vapaasti, joten ihan pilkuntarkasti näitä lukuja ei kannata katsella. Joka tapauksessa luottokorttiyhtiö saa joka tapahtumalle eri kurssin, joten ihan tieteellisen tarkka valuuttamuuntelu veisi ihmisen hermot.

Lennot:
Finnairin suora lento Helsinki-New York-Helsinki (liput Kilroylta) 1562€ (781€ / henkilö)

Majoitus:
Kitano New York 2h huone 8 yötä (wifi, ei aamiaista) 1325,69€ (165,71€ / yö)

Matkustus:
Lentokenttäbussi 15,90€ / henkilö
7 vrk Metrocard 27,60€ / henkilö
bussi Manhattanilta Jersey Gardensiin ja takaisin 11,70€ / henkilö
taksi Brooklynista Manhattanille 22,50€
taksi lentokentälle 58,50€
Yhteensä 191,70€  (95,85€ / henkilö)

Pääsymaksut:
NHL-ottelu New York Rangers – Tampa Bay Lightning 162,20€ / henkilö
Grand Central Terminal, opastettu kierros 25,10€ / henkilö
Top of the Rock sun & stars -lippu 49,10€ / henkilö
9/11 Museum 21,70€ / henkilö
One World Observatory 33,60€ / henkilö
Yhteensä 583,40€ (291,70€ / henkilö)

Ruoka:
Ruokailu ja eväät keskimäärin 125,80€ / päivä (62,90€ / päivä / henkilö)
Yhteensä 1006,25€ (503,13€ / henkilö)

Muut:
AT&T prepaid mobiilinetti 2Gb 24,10€

Kaikki yhteensä 4693,14€ (2346,57€ / henkilö)

Menihän sitä rahaa siis taas paljon. Tosin budjetoimme matkaan 5000€, joten pikkuisen jäi vielä ylikin. Kätevimmin rahaa olisi saanut säästettyä valitsemalla edullisemman matka-ajankohdan, jolloin tarjouslentoja olisi ollut saatavilla. Suorakin lento olisi tuolloin voinut olla reilut 200€ edullisempi per nenä, vaihtoyhteydet vielä tuotakin edullisempia. Majoituksen suhteen tasoa laskemalla hintaa olisi voinut pudottaa jonkin verran. Ruokamenot olisivat pudonneet merkittävästi, jos majoituksen hintaan olisi kuulunut aamiainen.

Vaikka matkaan siis upposi sentti poikineen, olen edelleen sitä mieltä, että tuhlaan rahani mieluummin maailman ihmettelyyn kuin materiaan. Tältäkin matkalta kertyi lukemattomia kokemuksia, joita ei voi rahassa mitata. Näitä on hyvä kiikkustuolissa sitten muistella. Kuten nyt vaikka lepotuokiotamme Herald Squarella, jossa istuimme hetken juomassa ruokakojusta ostamaamme mehua kesken kaupunkikävelyn. Ohi pyyhälsi siististi pukeutunut herra, joka nosti reippaasti jalkaansa, päästi ilmoille mojovan pierun ja toivotti iloisesti hyvät pääsiäiset.

Nyt on tämä New Yorkin matka taputeltu ja on aika jatkaa kohti uusia seikkailuja. Seuraava onkin jo ihan nurkan takana. Uusi matkakertomus on luvassa siis jo hyvinkin pian.

4 kommenttia

  1. Sisko / Hieman_vino 2.5.2018 at 14:53

    Näistä budjetti postauksista tykkään. Niistä saa hyviä vinkkejä omien reissujen suunnitteluun. Liikkumiseen meni mielestäni yllättävän vähän ja ruokakulut olivat hitusen pienemmät kuin olin ajatellut. Majoitus taas saa tuntumaan siltä, ettei meillä ole koskaan varaa lähteä New Yorkiin.. No, ehkä vielä joskus. 🙂

    Vastaa
    1. Aron 6.5.2018 at 18:41

      Kiitos. Olen itsekin saanut paljon suunnitteluapua lukiessani muiden matkabudjetteja. Yritän tällä tavoin laittaa hyvin kiertämään. Kiva, että joku tuossa budjetissamme näytti edulliselta. Minusta kun tuntui siltä, että tuhlasimme taas ihan kamalasti. 🙂 Majoituksen suhteen on kyllä olemassa edullisempiakin vaihtoehtoja. Jos on valmis tinkimään sijainnista, on pienen metromatkan päässä Manhattanilta varmasti saatavilla hyviä hintoja. Myös ajankohdalla on iso merkitys majoituksen hinnassa. Esim. Ebookersilla on joskus hyviä lento-hotelli-yhdistelmätarjouksia.

      Vastaa
  2. Devia 3.7.2019 at 04:38

    Kiitos hyvistä vinkeistä. Olen lähdössä itse juhlimaan omia pyöreitäni elokuussa. Tarkoituksena on matkustaa yksinäni. Mitkä on sinun mielestäsi tärkeimmät must see jutut NYCiin ensimmäistä kertaa matkustavalle? Oma reissu on sikäli erilainen kun NYC sijoittuu kahteen kohtaan, kun välissä käyn pyörähtämässä Orlandossa.

    Vastaa
    1. Aron 3.7.2019 at 11:18

      Kaupungissa on kyllä nähtävää aivan valtavasti. Ensimmäisellä kerralla kävisin varmasti katsomassa Keskuspuiston, WTC:n alueen ja mahdollisesti ajelisin Staten Islandin lautalla maisemia ihailemassa. Jokin pilvenpiirtäjistä, Broadway-musikaali ja Brooklynin silta voisivat toki myös tulla kyseeseen. Itse en tosin näitä kaikkia ennättänyt ensimmäisellä vierailulla käydä katsomassa. 🙂 Orlando on myös kiva paikka, vaikka itse en siitä nähnytkään muuta kuin huvipuistoja.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Devia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *