Emme voineet vastustaa kiusausta palata reilun kolmen vuoden jälkeen Route 66 -reitille. Meidän oli joka tapauksessa ylitettävä Mojaven autiomaa matkallamme takaisin Los Angelesiin, joten miksipä emme tekisi sitä vanhaa valtatietä pitkin. Varsinaisella Route 66 -matkallamme kesällä 2016 olimme ohittaneet liki koko Kalifornian osuuden vanhasta valtatiestä kiertäessämme Las Vegasin ja Kuolemanlaakson kansallispuiston kautta, joten suurin osa reitistä oli meille entuudestaan tuntematonta.

Saavutimme vanhan valtatien Kingmanissa, jonne saavuimme edellisestä pysähdyspaikastamme Phoenixista. Ajomatkaa päivän etapille kertyi kolmisen tuntia ja mukaan mahtui muutamia pysähdyksiä. Lopputuloksena olimme perillä majapaikassamme juuri sisäänkirjautumisen alkaessa kolmelta iltapäivällä.

Kingman, Arizona

Kingmanissa meillä oli aikaa tasan yhden iltapäivän verran, sillä seuraavan päivän ajomatka oli pitkä ja tarkoituksenamme oli siksi lähteä takaisin tien päälle heti aamiaisen jälkeen. Kovin montaa nähtävyyttä ei siis päiväohjelmaan mahtunut. Toisaalta eipä niitä kohteita kaupungissa montaa ollutkaan.

Edellisellä vierailullamme kävimme katsomassa vanhan voimalaitoksen rakennukseen tehtyä paikallista Route 66 -museota vain ulkoa päin. Nyt tarkoituksenamme oli tutustua museoon myös sisäpuolelta. Saavuimme paikalle varttia vaille neljä, tunnin ja vartin ennen museon sulkeutumista. Lippuja myymässä oli kaksi eläkeläisrouvaa, jotka päästivät meidät museoon ilmaiseksi. Museoon ei oteta vierailijoita enää neljän jälkeen, joten he katsoivat meidän olevan paikalla niin viimetipassa, ettei meidän tarvitse maksaa mitään. Mummot tietenkin kysyivät kotipaikkaamme ja kuultuaan meidän olevan Suomesta alkoi hirveä tervetulotoivotusten ja muun hössötyksen tulva. Onneksi pääsimme livahtamaan karkuun museon puolelle ennen kuin mummot pääsivät kunnolla vauhtiin.

Emme tosin ehtineet kovinkaan pitkälle, kun vanhempi mummoista tuli vielä jatkamaan hössötystään. Hän oli niiiiin iloinen, että olimme kaukaa Suomesta asti tulleet heidän museoonsa vierailulle. Onneksi mummo lopulta ymmärsi jättää meidät rauhaan ennen kuin koko museovierailu meni tärviölle. Hän kuitenkin vaani koko ajan pienen matkan päässä. Olimme viimeiset asiakkaat, joten hän laittoi paikkoja pakettiin päivän osalta sitä mukaa kuin kierroksemme eteni. Hössöttävästä mummosta huolimatta museo oli mielenkiintoinen.

Toinen kohteista löytyi siitä ihan vierestä. Kyseessä oli veturipuisto, jossa oli nähtävillä vanha Santa Fen rautatien höyryveturi. Olisin halunnut vilkaista veturia jo edellisellä kerralla, mutta tuolloin puistossa oli jokin remontti menossa, eikä veturin lähelle ollut asiaa. Onneksi nyt saimme kuitenkin uuden tilaisuuden.

Veturiin oli kiinnitetty melkoisesti jouluvaloja. Emme olisi näitä varmaan valoisan aikaan huomanneet, ellei museon yhteydessä olevan matkamuistomyymälän täti olisi niistä meille vinkannut. Päätimme palata katsomaan valoja illallisen jälkeen pimeän jo laskeuduttua. Tämä olikin hyvä päätös, sillä paikka oli todella hienosti koristeltu. Valoja ei ollut vain veturissa, vaan myös puiston puut oli viritelty täyteen koristeita.

Oatman, Arizona

Vanha valtatie kulkee Kingmanista kukkuloiden yli kiemurrellen Oatmanin pikkukaupunkiin ja siitä edelleen kohti Kalifornian rajaa. Vierailimme Oatmanissa varsinaisella Route 66 -matkallamme kesällä 2016, mutta palasimme sieltä takaisin Kingmaniin ja edelleen kohti Las Vegasia. Nyt alkuperäinen suunnitelmamme olisi vienyt meidät takaisin tähän hauskaan villin lännen kaivoskaupunkiin. Toisin kuitenkin kävi.

Meidän piti majoittua Kingmanista lähdettyämme seuraavaksi heti Kalifornian puolella Needlesissa. Tämä yöpyminen jäi kuitenkin välistä ja jatkoimme samalla vauhdilla Barstowiin asti. Jättääksemme vähän enemmän aikaa matkan varrelta löytyviin kiinnostaviin kohteisiin tutustumiseen, päädyimme oikaisemaan kukkulat kiertävää moottoritietä pitkin ja näin Oatman jäi nyt pois ohjelmasta. Tämä oli toki menetys, mutta silti hyväksyttävissä oleva sellainen.

Tästä johtuen tarjoan Oatmanista nyt vain nuo pari valokuvaa edelliseltä reissulta inspiraation lähteeksi ja ohjaan aiheesta innostuneen lukijan katsomaan lisää aiemmista muistiinpanoistani täältä.

Needles, Kalifornia

Kukkuloiden ympäri kierrettyämme palasimme Route 66 -reitille Needlesissä. Yöpyminen tässä kaupungissa jäi siis pois ohjelmasta, mikä osoittautui lopulta ihan oikeaksi ratkaisuksi. Miellyttävin kaupungin majapaikoista sijaitsi sekin lähellä rautatietä ja nettiarvioiden mukaan läpi yön ohi kolistelevien tavarajunien meteli kuuluu huoneisiin varsin häiritsevästi. Itse kaupunkikaan ei erityisen houkuttelevalta vaikuttanut. Liikkeellä näkyi lähinnä kodittomia ja muutenkin tunnelma oli varsin apea. Ehkä hieman harmaa sää vielä synkensi tunnelmaa entisestään.

Ajoimme kaupungin pääkatua pitkin ja bongailimme sen varrella sijaitsevat muutamat hienot rakennukset. Kävimme myös katsomassa El Garcesia eli Fred Harvey Companyn vuonna 1908 rakentamaa rautatieasemaa. Kyseinen yhtiö perusti 1900-luvun alkupuolella majoitus- ja ravintolapalveluja rautatieasemien yhteyteen. Heidän rakentamansa nykyisin nimellä Harvey House kulkevat rakennukset ovat useissa paikoissa suosittuja nähtävyyksiä. Myös El Garces on entisöity ja se on kuulunut vuodesta 2002 USA:n historiallisten kohteiden rekisteriin.

Kalifornian lohduton autiomaa

Kalifornian osuus Route 66 -reitistä kulkee suurimmaksi osaksi Mojaven autiomaan läpi. Tienoo on hyvin karua ja kuivaa. Kasvillisuus on parhaimmillaankin pientä ja kitukasvuista, eikä juuri muuta sanottavaa ole tien varren kaupungeistakaan. Moderneina keitaina autiomaata täplittävät tasaisin välein moottoritien varrelle kohonneet huoltoasemakompleksit. Vanhan valtatien varrelta nämä pysähdyspaikat ovat liki tyystin kuivuneet kokoon ja kadonneet.

Poikkeuksiakin sääntöön toki löytyy. Me pysähdyimme lyhyesti yhdessä näistä, Roy’s Cafessa Amboyn kaupungissa. Tämä alunperin vuonna 1939 avattu motelli ja ravintola ehti välissä olla pitkään hylättynä, kunnes se päätyi vuonna 2005 nykyiselle omistajalleen. Hänen tarkoituksenaan on entisöidä ja palauttaa paikka alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa. Ongelmia on ollut, ja on edelleen, saada sähkö ja juokseva vesi toimimaan, jotta majoitus- ja ravintolatoiminta olisi mahdollista. Meidän vierailullamme sähköä löytyi, vettä ei niinkään. Toivottavasti pyrkimykset onnistuvat, sillä tältä tieosuudelta ei löydy muita ruokaa tarjoavia paikkoja. Eikä ruokaa siis tällä hetkellä ole vielä tarjolla täälläkään. Suositten ottamaan evästä mukaan matkalle.

Amboyn jälkeen tienoo jatkui lohduttoman tyhjänä. Googlen kartassa oli matkan varrella merkintöjä useammastakin kaupungista, mutta ohi ajamalla näistä ei saanut mitään havaintoja. Bagdadista ei näkynyt mitään, Siberian kohdalla tien poskessa oli sentään auton rengas, johon oli kirjoitettu kaupungin nimi. Tien vasemmalla puolella levittäytyvää laavakenttää ei sen sijaan voinut olla huomaamatta. Kyse oli Amboyn kraatteriksi kutsutun tulivuoren tekosista. Itse kraatteriakaan ei voinut olla huomaamatta.

Barstow, Kalifornia

Barstow’n lähestyessä tienoo alkoi näyttää taas asutulta. Tämä yli 20 000 asukkaan kaupunki on onnistunut pysymään elinvoimaisena, varmaankin moottoritien läheisyyden takia. Kaupungin keskusta Route 66 -tien varressa oli kuitenkin ihan yhtä lohduton kuin monet muutkin vanhan valtatien kaupunkien keskustat. Osa liiketiloista oli sentään käytössä, mutta monien ikkunoita koristivat vanerilevyt. Varmimmin näkyivät menestyvän viinakaupat. Keskustan kehutut seinämaalaukset eivät olleet ihan samaa luokkaa kuin vaikkapa monissa Illinoisin Route 66 -kaupungeissa. Barstow oli kuitenkin vahvasti elossa ja palveluja matkailijoille löytyi.

Barstow’ssa olisi ollut myös Route 66 -museo, joka piti majaansa entisessä Harvey Housessa. Olisimme voineet hyvinkin piipahtaa museossa, mutta valitettavasti se meni kiinni jo niin aikaisin, ettemme olisi sinne mitenkään ehtineet. Päivän ajomatka kesti niin kauan, että meidän oli pakko heti kaupunkiin saavuttuamme käydä syömässä. Ruokailun jälkeen museoon olikin jo myöhäistä lähteä. Harmi ei kuitenkaan ollut suuri Kingmanin vastaavassa museossa jo käytyämme.

Majoituimme tutussa Rodeway Inn -motellissa, jossa pysähdyimme myös Route 66 -matkallamme. Ihan vain ohi ajaessa emme olisi tuohon majapaikkaan välttämättä pysähtyneet, mutta aiemman kokemuksen myötä tiesimme paikan rujohkon ulkokuoren alla sykkivän lämpimän sydämen. Kaiken huipuksi tässä perhevetoisessa motellissa oli selvästi vierailujemme välissä kuluneiden kolmen ja puolen vuoden aikana tehty investointeja huoneita modernisoiden. Kokolattiamatto oli korvattu laminaatilla ja kylpyhuoneen seinät oli uusittu. Samoin huoneiden lukitus oli vaihtunut moderneiksi älylukoiksi. Huoneemme oli jälleen siisti ja pyyhkeistä oli taiteltu kylpyhuoneeseen elefantti. Parasta oli kuitenkin hyvin nukuttu yö.

Aamiaisella seurasimme respan tädin ja erään asiakkaan keskustelua. Asiakas oli kiinnostunut Mojaven autiomaasta, mitä respan täti ei ymmärtänyt. Hän totesi, että Barstow jo kuuluu tähän autiomaahan. Miksi siellä autiomaassa pitää viettää koko päivä, eihän siellä ole muuta kuin sitä autiomaata? Ja sitä autiomaata on siellä tosi paljon. Tämä hymyilytti meitä, jotka juuri hetkeä aiemmin olimme keskustelleet siitä, miten kiva olikaan jälleen ajaa tuon autiomaan poikki. Ehkä sitä autiomaata ei niin kauheasti osaa arvostaa, jos sen näkee joka päivä.

Victorville, Kalifornia

Barstow’n jälkeen seuraava isompi asutuskeskus Route 66 -reitillä oli Victorville. Näiden kahden välillä oli ajomatkaa vain noin tunnin verran. Meidän oli alun perin tarkoitus yöpyä seuraava yö juuri Victorvillessä, mutta jälkeenpäin ajatellen tuo olisi ollut ajan tuhlausta.

Matkalla Victorvilleen pysähdyimme Bottle Tree Ranchin kohdalla. Tämä Elmer Longin rakentama erikoinen taideteos oli tuttu jo edelliseltä Route 66 -reissultamme, mutta halusimme vilkaista paikkaa silti uudemman kerran. Valitettavasti olimme lukeneet jo edellisenä iltana netistä Elmerin yllättävästä poismenosta edellisenä kesänä. Bottle Tree Ranch oli nettilähteen mukaan ollut jonkin aikaa kokonaan suljettuna, mutta sittemmin se oli jälleen avattu yleisölle. Jostain syystä paikalle saapuessamme portti oli kuitenkin kiinni. Tyydyimme siis ottamaan vain pari valokuvaa aidan ulkopuolelta käsin ja jatkoimme matkaa.

Hieman Bottle Tree Ranchin jälkeen Oro Granden kohdalla totesimme liiketoiminnan näivettyneen sitten viime näkemän. Kesällä 2014 ensimmäisen kerran paikan ohi ajaessamme talot olivat tyhjillään ja ikkunat vanereilla peitettyinä. Kahden vuoden päästä tästä liiketoiminta oli tehnyt paluun, mutta nyt suunta näkyi olevan taas alaspäin. Enää yksi antiikkikauppa näkyi olevan auki.

Victorvillessä pysähdyimme vain nopeasti katsomaan rautatieasemaa sekä Kalifornian Route 66 -museota. Museo ei ollut vielä auki, eikä meillä ollut tarkoitustakaan siihen tutustua sen lähemmin. Jatkoimme siis matkaa eteenpäin. Olisimme toki museossa vierailleet, mikäli olisimme kaupungissa yöpyneet. Kingmanin museo riitti meille kuitenkin tämän reissun tarpeiksi. Kun Victorvillessä ei kovinkaan paljoa muuta nähtävää olisi ollut, olisi kokonaisen päivän viettäminen kaupungissa ollut liioittelua. Jotenkin tämä Kalifornian Route 66 -osuus oli tähän asti kovin mollivoittoinen. Tämä tuntui hassulta, sillä edellisellä matkalla vanhasta valtatiestä oli jäänyt kokonaisuutena paljon positiivisempi kuva. En sano, ettei tätä reittiä kannata ajaa, mutta ei kuitenkaan kannata odottaa liikoja.

San Bernardino, Kalifornia

Jo pitkin matkaa siellä täällä taivaanrannassa vilahdelleet lumihuippuiset vuoret näkyivät erityisen upeasti moottoritieltä käsin matkalla kohti San Bernardinoa. Vuoret olivat näkyneet usein jo reissun alkupuolella ajellessamme Los Angelesin kaupunkialueella, mutta silloin ne yleensä olivat vain vilahtaneet nopeasti ennen kuin taas katosivat näkyvistä talojen tai puiden taakse. Moottoritie sen sijaan kulki pitkän matkan suoraan kohti vuoria samalla laskeutuen alas kukkuloilta.

Ensimmäinen kohteemme San Bernardinossa oli nykyisin museona toimiva ensimmäinen McDonald’s -ravintola. Sinällään mäkkäri ei kauheasti kiinnosta, mutta heidän kehittämänsä pikaruokakonsepti on joka tapauksessa muuttanut maailmaa ja siksi aihe on historiallisesta näkökulmasta mielenkiintoinen. Museon kokoelmat koostuvat lahjoituksina saaduista esineistä. Tavaraa on melkoisesti alkaen lastenaterioiden kylkiäisinä saaduista leluista aina ravintoloiden kalusteisiin. Tosin viimeksi mainittuja on hyvin vähän, suurin osa kokoelmasta koostuu pikkusälästä. Joka tapauksessa mäkkärin tarinan museo kertoo hyvin. Sisäänpääsymaksua ei ole, mutta ovenpielestä löytyy lahjoitusloota, johon on hyvien tapojen mukaista sujauttaa jokin pieni seteli. Näin teimme mekin. Tiskin takana istuva herra oli puhelias ja kertoili mielellään niitä näitä aiheesta ja myös aiheen vierestä. Keskustelimme muun muassa Sonyn järjestelmäkameroista.

Toinen kohteemme San Bernardinossa oli Wigwam Motel. Vastaavan betonitelttamajoitusta tarjoavan motellin olimme bonganneet jo varsinaisella Route 66 -matkallamme Arizonan Winslow’ssa. Tällä kertaa harkitsimme hetken jopa majoittumista tässä San Bernardinon Wigwamissa. Päädyimme lopulta kuitenkin toisenlaiseen ratkaisuun, mutta halusimme joka tapauksessa käydä paikkaa vilkaisemassa lähempää. Nuo ”wigwamit” tosiaan näyttävät erehdyttävästi aidoilta intiaaniteltoilta ulkoa päin, mutta sisältä päin ne ovat aivan normaaleja motellihuoneita sänkyineen ja kylpyhuoneineen. Ainoa erikoinen seikka on tietenkin pyöreähkö muoto.

Hollywood kutsuu jälleen

San Bernardinosta Route 66 jatkui todella pitkään liki viivasuoraan monikaistaista Foothill Boulevardia pitkin. Reitin varsi on yhtenäistä kaupunkialuetta, jossa kaupungin vaihtumisen huomaa vain tien varren kylteistä. Nähtävyydet koostuvat satunnaisista vanhoista motelleista ja muista rakennuksista. Näitä mielenkiintoisia kohteita on kuitenkin hyvin harvassa muun rakennuskannan lomassa. Liikennevalot rytmittivät etenemisen lyhyiksi spurteiksi, mutta jaksoimme silti jatkaa tällä tiellä noin Los Olivosiin asti. Siellä tien varren maisemat alkoivat näyttää jo tutuilta, sillä olimme ajaneet samaa tietä toiseen suuntaan jo ensimmäisenä matkapäivänämme.

Foothill Boulevardilta siirryimme moottoritielle ja jatkoimme sitä pitkin perille seuraavaan kohteeseemme Hollywoodissa. Päädyimme siis takaisin reissun lähtöpisteeseen. Kuinkas siinä niin kävi ja mitä sitten tapahtui? Entä pääseekö joulupukki sisälle kaasutakan kautta? Nämä ja monet muut kysymykset saavat vastauksensa matkakertomuksen seuraavassa osassa.

Alla näkyvään karttaan olen merkinnyt reittimme Kingmanista Hollywoodiin. Olen myös merkinnyt karttaan kaikki tekstissä mainitut paikat.