”Oukki-doukki”, huikkasi oppaamme ja autonkuljettajamme Henry ja pysäköi auton. Saman tien hän kipaisi jo asettamaan portaat auton taakse, jotta meidän turistien olisi helpompi kivuta pois kyydistä. Olimme pysähtyneet kauas omatoimisesti liikkeellä oleville turisteille sallituilta väyliltä. Auto oli pari kertaa matkalla ollut juuttua kiinni pehmeään punaiseen hiekkaan, mutta Henry kuitenkin luovi näissä vaikeissakin paikoissa ammattitaitoisesti niin ettei turistien työntöapua tarvittu.

Monument Valleyn tornimaiset punaiset kalliot ovat tuttuja etenkin vanhoista lännenelokuvista. Tämä Arizonan ja Utahin osavaltioiden rajan molemmin puolin sijaitseva alue kuuluu Navajo-intiaaniheimon puoliautonomiseen alueeseen. Kalliot ovat navajoille pyhiä. Heimo joutui 1800-luvulla joksikin aikaa pois alueeltaan hävittyään sodan USA:n joukkoja vastaan. Lopulta heidän annettiin kuitenkin palata takaisin ja nykyään reservaatissa asuu kaikkiaan yli 170000 navajoa. Monument Valley on nykyisin Navajo-heimon kansallispuisto (Navajo Tribal Park).

Suurkaupungin sykkeen jäätyä taakse olimme siirtyneet maissipeltojen keskelle. John Steinbeckin Vihan hedelmien sanat kaikuivat korvissa, kun matkasimme pikkukaupungista toiseen. ”66 is the mother road”. Aikakausi oli eri, mutta hetkittäin tuntui, ettei näissä paikoissa ollut tapahtunut mitään pitkään aikaan. Ihmiset ehkä olivat vanhentuneet ja huoltoasemat muuttuneet museoiksi. Edessä oli kuitenkin vielä pidempi aikamatka, aina 1800-luvulle asti, aikaan ennen Abraham Lincolnin presidenttikautta.

Valtatien 66 varrella sijaitseva Illinoisin pääkaupunki Springfield ei ole Abraham Lincolnin synnyinkaupunki, mutta tähän kaupunkiin hänet vahvimmin liitetään. Itseoppinut kouluja käymätön Lincoln saapui kaupunkiin toimiakseen lakimiehenä vuonna 1936. Springfieldissä hän tapasi tulevan vaimonsa Mary Toddin. He menivät naimisiin vuonna 1842 ja asuivat kaupungissa Lincolnin presidentiksi valintaan asti vuonna 1861.

”Nyt jos otetaan sadeviitat esille, voidaan vielä säilyä kuivina.” Siinä sanat, jotka lausuin kävellessämme ensimmäiselle näköalapaikalle Mather Pointille. Oikealla puolellamme taivas oli synkkääkin synkempi ja tasaisin väliajoin kuului ukkosen jyrinää. Tilanteessa oli vahva deja-vun tuntu, olimmehan aiemmalla Grand Canyonin vierailullamme joutuneet palaamaan saaliinamme vain bussipysäkiltä nappaamamme muutama valokuva  (ks. Roadtrip USA 2014, osa 6: Las Vegas ja Grand Canyon). Ei voi olla totta, ei kai taas!

Arizonan osavaltiossa on upeaa nähtävää todella paljon. Silti se suurin ja kaunein on Grand Canyon. Moni matkustaa Arizonaan juuri tämän luonnonihmeen vuoksi. Grand Canyonin kansallispuisto on perustettu vuonna 1919 ja vuodesta 1979 lähtien se on kuulunut UNESCOn maailmanperintökohteisiin. Kanjoni valittiin myös maailman seitsemän luonnonihmeen joukkoon. USA:n kansallispuistoista Grand Canyon on toiseksi suosituin yli 5,5 miljoonalla vuosittaisella kävijällä. Puistoa hallinnoi National Park Service, joka huolehtii alueen palveluista sekä tarjoaa valtavasti matkailijaa auttavaa tietoa puiston nettisivuilla.

Kaikkiaan 446 kilometriä pitkä ja enimmillään 29 kilometriä leveä Grand Canyon on syntynyt vuosimiljoonien kuluessa Coloradojoen kaivertamana. Kanjoni on parhaimmillaan yli 1800 metriä syvä ja sen seinämissä on nähtävissä erivärisiä geologisia kerroksia. Kanjonin pohjalla voi nähdä maailman vanhimpia paljaita kallioita. Jo pelkästään näiden lukujen valossa paikka on vaikuttava. Puhumattakaan siitä miten upealta se näyttää. Poimuisia värikkäitä kallioita voisi tuijottaa tuntikausia.

Keskeltä USA:ta löytyy pieni pala Suomea. Tai miten sen nyt haluaa ottaa. Joka tapauksessa yksi USA:n keskeisistä monumenteista, Saint Louisin Gateway Arch, on suomalaissyntyisen arkkitehti Eero Saarisen suunnittelema. Herra Saarinen muutti USA:han 13-vuotiaana, kun hänen arkkitehti-isänsä Eliel Saarinen katsoi tehneensä jo kaiken mahdollisen Suomessa ja päätti muuttaa isompiin ympyröihin.

Gateway Arch on saintlouislaisille, ja amerikkalaisille yleisestikin, tärkeä monumentti, koska se on maan 1800-luvulla tapahtuneen länteen suuntautuneen laajenemisen symboli. Saint Louis oli tärkeässä asemassa tässä laajentumisessa päädyttyään ensin Louisianan oston yhteydessä Ranskalta USA:lle vuonna 1803.

Kaari on osa Jefferson National Expansion Memorial -puistoa, joka oli pääosin remontissa vierailumme aikana kesällä 2016. Puisto kuuluu kansallispuistoja hallinnoivan National Park Servicen alaisuuteen. Eero Saarinen suunnitteli kaaren jo vuonna 1947, mutta hän ehti kuolla ennen kuin rakentaminen pääsi alkuun vuonna 1963. Kaari valmistui vuonna 1965.

USA:n länsirannikkoa etelään päin ajellessamme roadtripillämme teimme pienen kierroksen sisämaahan Kaliforniassa ensin Napan laaksoon ja sieltä Yosemiten kansallispuistoon ennen siirtymistämme San Franciscoon. Yosemite on USA:n ensimmäinen suojeltu luontokohde. Yosemiten laakso suojeltiin jo vuonna 1864. Myöhemmin Yosemite nimettiin Kalifornian osavaltion puistoksi ja edelleen kansallispuistoksi. Vuodesta 1984 asti Yosemite on kuulunut myös UNESCOn maailmanperintökohteiden listalle.

Yosemiten kansallispuiston alue on laaja, eikä meidän aikataulumme sallinut koko alueen kiertämistä. Saavuimme Yosemiten laaksoon vähän puolenpäivän jälkeen ja muutaman tunnin kiertelyn jälkeen olikin jo aika siirtyä läheiseen Wawonan kylään, josta olimme varanneet yösijan historiallisesta hotellista. Seuraavana aamuna kävimme vielä yhdellä näköalapaikalla hetken aikaa ihmettelemässä ja sitten olikin jo aika poistua kansallispuistosta.

Pohjoisessa Kaliforniassa on kaksi loistavaa kansallis- tai osavaltion puistoa, joissa voi ihailla uljaita rannikon punapuita, noita kaikista maailman puista korkeimmiksi kasvavia. Toinen on yhdistetty Redwood National and State Parks ja toinen Humboldt Redwoods State Park. Me vierailimme jälkimmäisessä.

Parhaiten Humboldt Redwoods State Parkiin pääsee sisälle punapuiden reunustamaa Avenue of the Giants -tietä ajaen. Pohjoisesta saavuttaessa tietä 101 pitkin, Avenue of the Giantsin pohjoispää löytyy vähän Staffordin kylän jälkeen. Etelästä päin saavuttaessa puolestaan tien eteläpää löytyy noin Garbervillen ja Phillipsvillen puolivälistä, edelleen tieltä 101. Opasteet ovat hyvää luokkaa, joten erehtymisen mahdollisuuksia ei pitäisi olla.

Arizonassa USA:ssa sijaitseva Grand Canyon on upea paikka. Upeiden maisemien ihailuun voi helposti hurahtaa useampikin päivä. Tai sitten voi retkeillä muutamalla näköalapaikalla yhden päivän verran. Jo yhdeltä näköalapaikalta jaksaa näkymää tuijotella pitkän tovin.

Tällainen yhden päivän näköalavierailu oli meillä suunnitelmissa viime kesänä osana roadtripiä. Valitettavasti meillä pikapyrähdykseen olennaisesti liittyvä riski huonosta säästä konkretisoitui ikävästi. Luontoäidin oikkujahan ei pysty koskaan ennakoimaan. Kohdalle sopivasti sattunut ukkosmyrsky teki näköalapaikoilla vierailun paitsi erittäin epämukavaksi myös jo hieman vaaralliseksi. Bussitkin lopettivat turistien viemisen eteenpäin ja näin jouduimme palaamaan lähes tyhjin käsin hotelliimme Williamsin pikkukaupunkiin reilun tunnin ajomatkan päähän kanjonista. Yllä oleva kuva on bussipysäkiltä napattu.