Yksi kohde on kiikkunut tulevien matkojen listoillani niin kauan kuin olen niitä täällä blogissa julkaissut. Se on Myanmar. Matka on ollut suunnitteilla joka vuodelle jo todella pitkään, mutta aina se on kuitenkin siirtynyt tulevaisuuteen. Vaan ei siirry enää. Nyt on lentoliput hankittuna, majoituksia katsottuna ja iso kasa suunnitelmiakin tehtynä. Tässä vähän alustavia tunnelmia ennen laukkujen pakkaamista. Omien kuvien puuttuessa lainasin kuvat Pixabaysta. Kaikki kuvat ovat ilmaiseksi ilman mainintaa käytettäväksi sallittuja.

Kohteet

Kohdelista Myanmarissa alkaa olla pikkuhiljaa valmiina. Saavumme maahan Mandalayssa ja poistumme Yangonin kautta. Näihin on lennot varattuna eli nämä valinnat on jo lyöty lukkoon. Kaupunkikohteiden lisäksi haluamme vierailla Baganissa ja Inle-järven ympäristössä. Päädyimme tällaiseen kohdelistaan konsultoituamme matkaopaskirjaa, muita matkablogeja sekä ympäri Myanmaria työn puolesta reissannutta ystäväämme.

Kuva: Pixabay

Mandalaylta emme odota mitään isompia nähtävyyksiä, joskin kaupungin lähellä sijaitseva valkoinen Hsinbyumen pagodi lienee oikeasti hieno. Tämä kaupunki ei ole saanut ihan niin suurta suitsutusta osakseen kuin muut Myanmarin kohteet. Onpa sitä ihan suoraan haukuttu tylsäksikin. Kaupungin parasta antia lienee paikalliseen elämänmenoon tutustuminen. Luultavasti vierailumme Mandalayssa tulee olemaan lyhyt, joten tämä tutustuminen jää kuitenkin hyvin pintapuoliseksi. Paikallisten kokoontumispaikkoina toimiviin teehuoneisiin olisi joka tapauksessa tarkoitus tutustua.

Kuva: Pixabay

Temppeleistään kuulu Bagan on yksi Myanmarin tunnetuimpia paikkoja ja varmasti monelle juuri se suurin syy vierailla Myanmarissa. Ainakin näin etukäteen se on tätä myös meille. Auringon noustessa lennolle kohoavat kuumailmapallot ovat valokuvissa huikea näky, samoin kuin lukemattomat puiden lomasta kohoavat temppelitkin. Pallon kyytiin nouseminen pikkuisen arveluttaa, mutta tämä spektaakkeli olisi kuitenkin kiva nähdä, jos ei muuta niin ainakin maasta käsin.

Kuva: Pixabay

Inle-järven veneissään tasapainoilevat kalastajat ja kelluvat kylät vaikuttavat valokuvissa todella mielenkiintoisilta. Järven ympäristössä odotan myös näkeväni palasen Myanmarin maaseudusta.

Kuva: Pixabay

Maan suurin kaupunki Yangon vaikuttaa etukäteen varsin mielenkiintoiselta. Etenkin kaupungissa useita kertoja vierailleen ystävämme kuvaukset tästä arkkitehtuurityylien tilkkutäkistä saivan kiinnostuksemme heräämään.

Matkustus maan sisällä

Tällä hetkellä suunnitelmanamme on välttää maan sisäisiä lentoja. Tämä tarkoittaa maata pitkin matelemista, mikä ilmeisesti tosiaankin Myanmarissa tarkoittaa matelemista. Vaikka olenkin saanut kuulla viime aikoina positiivisia uutisia maan tieverkon kehittymisestä, kestävät bussisiirtymät edelleenkin matkat huomioiden kauan. Katsotaan, miten persaukset kestävät.

Sisäisiä siirtymiä meillä on siis luvassa kaikkiaan kolme kappaletta. Valumme vähän kerrallaan etelää kohti. Ensin siirrymme Mandalaysta Baganiin. Tälle siirtymälle vaihtoehtoja on tarjolla eniten. Bussin lisäksi myös juna- ja jokilauttayhteys löytyy. Viimeksi mainittu houkuttelisi, koska tällaista emme ole vielä kokeilleet.

Seuraavat siirtymät, eli matkat Baganista Inle-järvelle ja sieltä eteenpäin Yangoniin, aiomme taittaa busseja käyttäen. Bussiyhteyksiäkin Myanmarissa käyttänyt ystävämme piti tätä ihan järkevänä matkustusmuotona. Hänellä oli myös hauska kokemus yhdestä yöbussimatkasta, johon kuului mukaan ”erikoisominaisuus” ilman tarkempaa kuvausta moisen ominaisuuden sisällöstä. Erikoisuus osoittautui hampaidenpesutauoksi illan pimetessä. Harjat ja tahna kuuluivat matkan hintaan.

Kuva: Pixabay

Myanmar muissa matkablogeissa

Tätäkin matkaa varten kahlasin läpi muiden matkabloggaajien kokemuksia kohteesta. Viime vuosina Myanmar onkin ollut varsin suosittu ja siksi materiaalia löytyi hyvin. Tässä muutama poiminta.

Muuttolintu

Aika lailla kaikissa meidänkin listallamme olevissa kohteissa ja vähän päälle reissannut Anna on kirjoittanut paljon Myanmarista. Mukana on vinkkejä, pohdintaa Myanmariin matkustamisesta eettiseltä näkökantilta sekä tarinaa itse kohteista. Tässä muutama hyödyllinen linkki:

Mandalayn valkoinen temppeli ja kuuluisa U Bein silta
Tuhansien temppeleiden Bagan
Myanmarin idyllinen Inle-järvi
Myanmar – Kohokohdat, pettymykset ja vinkit
Myanmaiin matkustamisen eettinen kysymys

Travellover

Kahteenkin otteeseen Myanmarissa vieraillut Annika on kirjoittanut kaikista reittisuunnitelmassamme mukana olevista kohteista ja vielä vähän muistakin. Etenkin hänen tuoreimpaan matkaansa liittyviä kirjoituksia olen lukenut huolella.

Mandalay – hieno temppelien kaupunki
Bagan on temppelifriikin taivas
Inle lake ja kuuluisat kalastajat
Hauska nähdä taas, Yangon!

Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa

Veera on kirjoittanut meidän reittimme kohteista Yangonista, Baganista ja Inle-järven alueesta. Häneltä löytyy myös mainio Myanmarin kohdeopas, josta löytyvät linkit muihin kirjoituksiin.

Kohdeopas kiehtovaan Myanmariin

Meriharakka

Viime vuoden lopulla Myanmarissa vieraillut Pirkko on kirjoittanut kaikista reittimme kohteista.

Mandalay ja Mingun
Tuhansien pagodien Bagan
Inle-järvellä
Yangon – elämää miljoonakaupungissa

Fammo matkalla

Aivan hiljattain Myanmarissa vieraillut Terhi kulki suunnilleen samaa reittiä kuin mekin, joskin eri suuntaan. Hän on kirjoittanut mm. matkustamisesta maan sisällä junaa ja bussia käyttäen.

Miten matkustaa maitse Myanmarissa

Näin matkan alla odotukset ovat korkealla. Kotiin paluun jälkeen on sitten tuttuun tapaan matkakertomuksen vuoro. Myanmar tulee muutoinkin olemaan aiheena blogissa pitkin vuotta, sillä kirjoittelen matkakertomuksen lisäksi vielä täsmäjuttuja parhaiksi kokemistamme Myanmarin nähtävyyksistä.

2 kommenttia

  1. Jenni / Unelmatrippi 31.3.2019 at 11:41

    Jes, mahtava homma, odotan innolla postauksia! Kuten jossain yhteydessä oli aiemmin puhetta, meillä on suunnitelmissa matkata Myanmariin joulukuussa, joten on tosi mielenkiintoista lukea teidän(kin) kokemuksistanne ennen omaa reissua. Kohdekokemusten lisäksi kiinnostaa erityisesti tuo paikasta toiseen matkaaminen maan sisällä, sillä myöskään meillä ei ole tarkoituksena lennellä siellä. Jokivene on harkinnassa meilläkin, mutta saa nähdä!

    Vastaa
    1. Aron 31.3.2019 at 15:27

      Postauksia on luvassa. 🙂 Me ollaan matkustettu jonkin verran vuokra-autolla ja junalla, mutta tämmöiset pitemmät bussisiirtymät ovat harvinaisempia. Tällä kertaa tarkoitus olisi pääosin käyttää yöbusseja, joista meillä ei ole mitään aiempaa kokemusta. Tuo jokilautta on ideana tosi kiva, todellisuus voi sitten olla jotain muuta. Näillä näkymin sitä joka tapauksessa kokeillaan.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Aron Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *