Singapore on siisti ja simppeli trooppinen suurkaupunki. Normaali aasialainen liikennekaaos puuttuu tyystin, kaikki toimii hienosti ja liikkuminen on mainion julkisen liikenteen vuoksi kätevää ja helppoa. Jos kuitenkin kaupunkiloma alkaa kyllästyttää, voi aina siirtyä viihteelle Sentosan huvittelusaarelle.

Ihan liikaa ei kuitenkaan kannata villiintyä, sillä melkein kaikenlainen epäsopiva käytös on Singaporessa lailla kielletty. Mutta hauskaa Sentosalla saa silti pitää, sillä tavalla nätisti ja kiltisti.

Sentosalle voi saapua joko jalkaisin, raitiovaunulla tai sitten todella tyylikkäästi köysiradalla. Köysiratalippu sisältää myös käynnin Mount Faberin mäellä sekä matkan saaren sisällä kulkevalla köysiradalla. Hintaa tälle seikkailulle yläilmoissa tulee meno-paluuna $33. Hintaan sisältyy myös Sentosan pääsymaksu. Jalan saapuminen on edullisinta, mutta silloinkin on yleensä joutunut maksamaan pääsymaksun saarelle. Tosin tällä hetkellä näyttäisi vuoden 2018 loppuu asti olevan voimassa ilmainen sisäänpääsy Sentosalle jalan saapuville. Ratikkakyyti maksaa $4 sisältäen sisäänpääsyn.

Sentosan saarella kulkeva köysiratalinja Sentosa Line tarjoaa mainion mahdollisuuden tarkastella saarta lintuperspektiivistä. Saari on todella vihreä, kuten koko Singaporekin. Saarella kulkee kolme helppokulkuista polkua, joiden pituus vaihtelee vajaasta kilometristä reiluun kahteen kilometriin. Perhosten ystäville löytyy myös perhospuutarha.

Saarelta löytyy monenlaista viihdykettä. Tarjolla on ravintoloita, ostosmahdollisuuksia sekä Universalin huvipuisto. Majoittuakin siellä voi. Ruokapaikat näyttivät ketjuravintoloilta, joten ihan kaupungin parasta ruokaa lienee turha odottaa. Kaikkiin Sentosan huvituksiin voit tutustua saaren virallisilla sivuilla täällä.

Huvipuistossa emme ole käyneet, mutta Universalin ikonisen maapallon kävin kuitenkin tsekkaamassa. Tämä aukio näytti muuten olevan saaren yksi suosituimmista selfie-paikoista. Varmasti itse huvipuistokin on vierailun arvoinen. Upeissa laitteissa hurahtaa päivä nopeasti.

Silti trooppisessa ilmassa se houkuttelevin osa Sentosan saarella on hiekkaranta. Me tutustuimme Siloso Beachiin. Sen lisäksi tarjolla on myös kaksi muutakin rantaa. Ainakin keskellä kesää, kuumimman turistisesongin ulkopuolella, ranta näytti oikein viihtyisältä. Tungosta ei voinut sanoa olevan. Rannat, kuten kaikki muukin Sentosalla, ovat ihmisen muovaamia. Ei kuitenkaan kannata antaa keinotekoisuuden haitata, trooppisen lämmön helliessä on ihan sama mistä se ranta on siihen tupsahtanut. Tärkeintä on, että se on siinä.

Ainakin Silosolla on tarjolla useampiakin rantabaareja, joissa voi viettää aikaansa viilentäviä juomia nauttien. Hinnat voivat olla naurettavan korkeita, mutta maisema tarjoaa vähän kompensaatiota. Jos lompakossa on varaa, voi baareista varata myös auringonottopaikan varjoineen.

Sentosalta löytyy myös suurin Singaporen viidestä Merlion-patsaasta. Tämä leijonanpäinen eväkäs on kaupunkivaltion maskotti. Kyseessä lienee joko jokin taruolento tai sitten ihan vain mainostoimiston hengentuote.

Korkeanpaikankammoisena minun ehkä kannattaisi vältellä näitä köysiratoja, mutta jostain syystä päädyn niiden kyytiin kohtalaisen usein. Matka Sentosalle päin ei tuntunut pahalta. Lähtöpaikka oli korkean talon katolla ja tie vei koko ajan alaspäin. Toiseen suuntaan tilanne olikin ihan toinen. Hidas nousu vaijerin varassa teki pahaa oikein kunnolla. Seuraavalla kerralla taidan valita sen kävelyvaihtoehdon.

Sentosa on keinotekoisuudestaan huolimatta miellyttävä päiväretkikohde. En ehkä itse valitsisi sitä tukikohdakseni Singaporessa, mutta enemmän rantaelämän ystävälle varmasti sekin voisi olla hyvä kompromissi kaupunki- ja rantaloman välillä.

Muut kirjoitukset aiheesta Singapore:

2 kommenttia

  1. Jenni / Unelmatrippi 18.2.2018 at 17:08

    Tuo ranta näyttää ihan hienolta, olkoonkin, että on keinotekoinen. Sinänsä mullekin on ihan sama, onko joku paikka ihmisen tekemä vai ei, mutta Sentosa ei kyllä iskenyt. Jotenkin se tuntui liian keinotekoiselta – vähän kuin olisi ollut elokuvastudiolla kävelemässä! Tavallaan toki elämys. Suosittelenkin kaikkia käymään ja muodostamaan oman mielipiteen, nämä tällaiset jututhan ovat varsin subjektiivisia tuntemuksia.

    Vastaa
    1. Aron 18.2.2018 at 20:03

      Juu, paikoin Sentosalla tosiaan oli vähän tuollainen fiilis. Toisaalta saari on myös todella vehreä. Etenkin tuolta köysiradalta avautuvat maisemat kaiken sen vehreyden yli olivat upeat. Voisin kuvitella käyväni Sentosalla myös seuraavan Singaporen visiitin yhteydessä, mutta ei se mikään ehdottoman pakollinen vierailukohde ole.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Aron Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *