Kolmen maailmanperintökohteen jälkeen vuorossa oli jotain ihan muuta, eli kolmen yön majoitus rannan tuntumassa Da Nangissa. Majapaikkamme sijaitsi parin kadunkulman päässä juuri siltä China Beachiksi kutsutulta rannalta, jonne jenkit laskivat maihin Vietnamiin sotimaan tullessaan.

Matkasimme lyhyen matkan Hoi Anista Da Nangiin edellisen majapaikkamme järjestämällä kyydillä. Matkaan ei mennyt kuin puolisen tuntia. Kuski oli aivan matkan lopussa hieman epävarma suunnasta, mutta löysi kuitenkin ensimmäisellä yrittämällä oikeaan paikkaan, ECO Green Boutique Hotelin eteen.

Hotellin nimi herätti epäilyksiä. Arvelin sen olevan lähinnä markkinoinnillinen hämäys, mutta ilmeisesti jotain tottakin oli mukana. Ainakin kaikki pesunesteet olivat ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja ja pyyhkeitä ei vaihdettu aivan yhtä maanisella tarmolla kuin muissa matkamme majapaikoissa. Oli heillä jokin ympäristösertifikaattikin. Hotellin eduksi on laskettava myös sen aulasta löytyvä kiva kahvila. Sieltä sai tilattua kahvin vaikka suoraan huoneeseen.

Da Nang valikoitui pysähdyspaikaksi, koska halusin nähdä Ba Na Hillsin omituisine kultaisine siltoineen. Mutta koska meillä oli peräti kaksi täyttä päivää aikaa Da Nangissa, päätimme käyttää ensimmäisen päivän rannalla makoiluun. Yksi päivä kolmessa viikossa onkin ihan sopiva suhde, enempää en rantaelämää jaksaisi.

Päivä rannalla kului kuin siivillä. Pysähdyimme heti ensimmäisen rantaravintolan Beach Libraryn kohdalle ja varasimme paikat aurinkotuoleilta varjon alta. Sää ei olisi juuri upeampi voinut olla. Lämpötila kohosi yli 40 asteen, eikä taivaalla pahemmin pilviä näkynyt. Nautimme rantaravintolan naurettavan kalliista hedelmämehuista ja kohtuullisen hintaisesta lounaasta. Eurooppalaisen näköiset turistit makoilivat rannalla uima-asuissa ja aasialaiset pitivät ihonsa vaatteilla suojattuna. Tosin rannalle saapui myös nuoria aasialaisia naisia pareittain kuvaamaan toisiaan. Kuvien ottamisen ajaksi vaatetusta vähennettiin ja sitten jälleen hakeuduttiin suojaan auringolta. Ranta kelpasi myös yhdelle nuorelle parille hääkuvien taustaksi. Tuossa helteessä smokissa ja hääkoltussa saattoi tulla hiki.

Vaimo kävi kahlaamassa rantavedessä. Ihmisiä oli jonkin verran myös uimassa, vaikka tuuli toi mereltä päin kevyttä viemärintuoksua. Minäkin olin etukäteen suunnitellut tekeväni harvinaisen poikkeuksen ja käyväni meressä uimassa. Jätin sen kuitenkin väliin. Jos vesi haisee paskalle, ei siinä tarvitse uida (vanha viidakon sananlasku).

Illalla ajattelimme lähteä kaupungille. Da Nangin keskusta ei suinkaan sijaitse rannan tuntumassa, vaan muutaman kilometrin päässä sisämaassa. Kaupunkia halkoo joki, jonka yli kulkee useita siltoja. Kaikki silloista ovat hienosti valaistuja ilta-aikaan, mutta upein kaikista on lohikäärmesilta. Viikonloppuisin lohikäärmeen pää sylkee vettä ja tulta. Me olimme liikkeellä keskellä viikkoa, joten tämä esitys jäi näkemättä. Ihailimme kuitenkin sillan värejä vaihtavaa valaistusta molemmilta rannoilta käsin. Lohikäärmeen pään luona kävi melkoinen valokuvauskuhina.

Vierailumme aikoihin Da Nangissa oli menossa kansainvälinen ilotulituskilpailu. Emme kuitenkaan nähneet yhtään esitystä. Kisan finaali käytiin muutamia tunteja kaupungista poistumisemme jälkeen. Finaalissa ottivat yhteen Iso-Britannian ja Suomen joukkueet. Jälkeen päin luin netistä Suomen joukkueen voittaneen kilpailun. Lohikäärmesillalta käsin näimme Suomen lipun yhden korkean hotellirakennuksen seinässä. Koko seinän kokoinen valotaulu mainosti ilotulituskilpailua ja jokaisen osallistujamaan liput näkyivät vuorollaan mainosten joukossa.

Da Nangin rantamaisemissa tapahtui paljon. Joka puolella oli merkkejä uusista rakenteilla olevista hotelleista. Maaninen rakennustahti näkyi johtavan myös ylilyönteihin, sillä osa rakennustyömaista oli selvästi jäänyt pysyvästi kesken. Meidän majapaikkamme tienoilla ranta oli vapaa rakennuksista, mutta vähän matkaa siitä etelään päin myös meren puoli rantakadusta alkoi olla valtavien hotellikolossien valtaama. Nämä jättiläiset näyttivät jotenkin surullisilta.

Olimme syöneet jo reilun viikon pelkkää vietnamilaista ruokaa. Vaikka se onkin todella hyvää, päätimme Da Nangin vierailun ajaksi heittäytyä lähitienoon turistisyöttölöiden vietäväksi. Joukossa oli jopa kaksi ihan kelvollista pizzeriaa sekä joidenkin jopa koko Vietnamin parhaaksi nimeämä burgeripaikka. Pizzat niin L’Italianossa kuin Da Vinci Pizzassakin olivat maittavia. Ensin mainittu mainosti itseään napolilaiseksi, joskin aidosta italialaisesta isännästä huolimatta paikan pizzat eivät napolilaisilta näyttäneet. Burgeripaikka Burger Bros oli näistä se suurin yllättäjä. Paikan eväät olivat todella hyviä.

Da Nangissa pohdiskelimme jälleen vietnamilaisten kuuloaistin tilaa. On vaikea käsittää, miksi ihmeessä musiikkia pitää aina huudattaa täysillä. Musiikin lisäksi meteliä riittää kaupungilla muutenkin. Katuja pitkin kiertelee niin polkupyörien kuin mopojenkin päälle rakennettuja ruokakojuja, jotka esittelevät tarjontaansa kovaäänisen kautta toistuvasti soitettavilla mainoslauseilla.

Toisena iltana saimme nauttia hotellihuoneessamme jostain lähitienoon baarista kantautuvasta karaokesta. Hirveän kuuloinen mylvintä jatkui ja jatkui, vaikka kaikkien lähibaarien olisi pitänyt sulkea ovensa jo iltakymmeneltä. Kävin kysymässä metelistä hotellin respassa, jossa asiaan luvattiin puuttua välittömästi. Pian mökä loppuikin. Seuraavana aamuna asiaa hoitanut nainen kertoi käyneensä illalla paikan päällä katsomassa, miksi karaoke oli käynnissä yli tunnin baarin sulkemisajan jälkeen. Kuulemma humalainen asiakas oli päässyt sellaiseen lauluhurmokseen, ettei henkilökunta saanut häntä millään lopettamaan. Nainen vain kohautti olkapäitään ja sanoi, että tällaista meillä täällä Vietnamissa välillä on.

Ba Na Hillsin retkeä valmistellessamme juutuimme umpikujaan. Kukkuloilla oli useampia kohteita ja sama pääsylippu kävi niihin kaikkiin. Lippu oli kohtalaisen hintava ja suurin osa näistä kohteista vaikutti aika tylsiltä. Lopulta päädyimme luovuttamaan koko Ba Na Hillsin osalta. Ehkä käymme siellä sitten joskus toiste, jos vielä Da Nangiin palaamme.

Toinen rantapäiväkään ei houkutellut, joten katselimme Klookin ja Viatorin retkitarjontaa. Jälkimmäisellä oli ohjelmistossa puolen päivän retki My Sonin temppelinraunioille. Kohteesta hetken tietoja etsittyämme totesimme sen sopivan meille täydellisesti. Siispä vietimme toisen Da Nangin iltapäivämme viidakon kätköissä. Mutta tästä seikkailusta kerronkin tarkemmin vasta tarinan seuraavassa osassa.

Joitain hintoja:

• 2h huone ECO Green Boutique Hotelissa (sisältäen aamiaisen): 47,03€ / yö

• Lavini Hoi An Boutique Villan järjestämä kyyti Hoi An-Da Nang: 278 100 dongia (10,79€)

• Lounas Beach Libraryssa: 171 000 dongia / henkilö (6,63€)
• Pizza ja ruokajuomat L’Italianossa: 174 000 dongia / henkilö (6,75€)
• Pizza ja ruokajuomat Da Vinci Pizzassa: 190 000  dongia / henkilö (7,37€)
• Burgeri ja ruokajuomat Burger Brosissa: 125 000  dongia / henkilö (4,85€)

• Kahvit ECO Green Boutique Hotelin aulakahvilassa: 35 000  dongia / henkilö (1,36€)
• Kahvit Le Petit Cafessa: 50 500  dongia / henkilö (1,96€)

1 euro vastaa suunilleen 25 800 Vietnamin dongia.