Kambodžan pääkaupungissa Phnom Penhissä vieraillessamme tutustuimme muiden kohteiden ohella maan 40 vuoden takaisesta kansanmurhasta muistuttaviin museoihin. Kuoleman kentistä kirjoitin jo aiemmin ja nyt on vuorossa jokunen sana ja kuvanen itse kaupungista löytyvästä Tuol Slengin kidutusmuseosta.
Tuol Sleng oli punakhmerien vallakumouksen alkaessa koulu. Se kuitenkin muutettiin vankilaksi ja kuulustelukeskukseksi. Siellä vallankumouksen vihollisina pidätettyjä ihmisiä pidettiin epäinhimillisissä oloissa pienen pienissä selleissä. Ihmisiä myös kidutettiin julmasti. Kidutuksesta hengissä selvinneet kuljetettiin lopulta kuoleman kentille teloitettaviksi.
Vajaan neljän vuoden aikana Tuol Slengin kautta ehti kulkea kaikkiaan lähteistä riippuen 14000-17000 vankia. Punakhmerit lopulta pakosalle alkuvuodesta 1979 ajaneen Vietnamin armeijan sotilaat löysivät Tuol Slengistä seitsemän elossa ollutta vankia. Näiden lisäksi vain viiden muun tiedetään selvinneen laitoksesta elossa. Muutama vangeista pidettiin elossa, koska heillä oli jokin erityinen kyky, jota vartijat osasivat arvostaa.
Museon pääsymaksu oli $2 ja oppaan sai mukaansa $6 hinnalla. Päätimme sijoittaa opastettuun kierrokseen, koska ystävämme M, jonka kotona Phnom Penhissä ollessamme asuimme, tätä suositteli. Oikein kelvollista englantia puhuva opas olikin erinomainen lisä vierailuun.
Saavuimme Tuol Slengiin suoraan kuoleman kentiltä. Tämä oli ehkä vähän rankka yhdistelmä samalle päivälle. Oppaamme esitteli rakennuksista löytyviä sellejä sekä erilaisia kidutusvälineitä. Hän kertoi vankien elämästä ja kohtelusta. Tarinaa selvensivät myös lukuisat valokuvat, joita laitoksen henkilökunta oli ottanut. Toiminta oli siis varsin hyvin dokumentoitu. Joukossa oli kuvapareja, joista ensimmäisessä näkyi vangin tila hänen saapuessaan laitokseen ja toisessa hänen kuollut ruumiinsa. Kuvapareista päätellen vankeja ei kauheasti ruokittu.
Esillä oli myös hengissä selvinneiden vankien kertomusten mukaan piirrettyjä kuvia. Eräs eloonjääneistä oli itsekin taitava piirtäjä ja hän olikin maalannut mm. kuvan itsestään virumassa sellissä.
Oppaamme peilasi tapahtumia oman perheensä tarinaan. Hän oli itse noina vuosina ollut pikkutyttö. Perheen onneksi heidät siirrettiin Phnom Penhistä maaseudulle lähelle Vietnamin rajaa. Osa perheestä onnistui lopulta pakenemaan rajan yli. Kaikki perheenjäsenet eivät kuitenkaan olleet yhtä onnekkaita. Tarina toi tapahtuneet kauheudet vielä lähemmäs ja sai ne tuntumaan entistä konkreettisemmilta.
Suosittelen Tuol Slengia, samoin kuin kuoleman kenttiäkin, kaikille Phnom Penhissä vieraileville. Molemmat ovat varsin rankkoja vierailukohteita, mutta silti ehdottomasti tutustumisen arvoisia. Vilkaisu maan raskaaseen lähimenneisyyteen auttaa ymmärtämään paikallisten ihmisten elämää. Nämä hirveydet ovat kohdanneet jokaista kambodžalaista perhettä. Tätä taustaa vasten ei voi kuin hämmästellä ihmisistä pursuavaa elämäniloa ja sitä valtavaa ystävällisyyttä, jota he osoittavat ventovieraita ulkomaalaisia kohtaan.
Muut kirjoitukset aiheesta Phnom Penh:
Linkkejä: