Las Vegas on monella tavoin omituinen kaupunki. Keskelle aavikkoa rakennettu viihdekeidas on täynnä vastakohtaisuuksia. Stripin valtavat rakennuskompleksit kiiltävine julkisivuineen jäävät taakse jo parin kadunkulman jälkeen. Rakennukset vaihtuvat mataliksi ja pääosin parhaat päivänsä nähneiksi. Niillä kulmilla ei haluaisi liikkua jalkaisin illan tullen. Yksi parhaiten mieleen jääneistä kummastuksen aiheista ensimmäiselle Vegasin vierailulleni valmistautuessani olivat kaupungin ykkösnähtävyydet, kasinohotellit. Mitä ihmeellistä nyt hotelleissa voi olla?

Monille näissä ei varmaan mitään ihmeellistä olekaan ja varmasti juuri tälle osalle turisteista ensimmäinen vierailu Vegasiin jää viimeiseksi. Miksikään Vegas-faniksi en voi minäkään tunnustautua, mutta siitä huolimatta olen kaupunkiin palannut, ja varmasti palaan vielä uudestaankin. Tähän eivät varsinaisesti kuitenkaan ole syynä nämä kasinohotellit, vaan monet muut asiat, joita olen onnistunut Vegasista löytämään pienen etsimisen jälkeen.

Las Vegas on paljon muutakin kuin jatkuvaa pelikoneiden kilinää ja ilmaisia juomia. Toki se on sitäkin, mutta meille vähemmän rahapeleistä pitäville löytyy ihan oikeaakin näkemistä. Kaupungin museot ovat huippuluokkaa ja joukosta löytyy myös alueen historiaan vahvasti linkittyviä hieman erikoisempia tapauksia. Aiemmin jo kirjoitin Ydinkoemuseosta, nyt on vuorossa Mafiamuseo.

Las Vegasin nähtävyydet ovat kaikki hieman erikoisia. Harvassa paikassa merkittävimpinä nähtävyyksinä luetellaan joukko hotellikomplekseja. Siksi onkin varsin osuvaa, että kaupungin museotkin ovat hieman erikoisia. Kuten nyt vaikka tämä Ydinkoemuseo.

Las Vegas sopii ydinkoemuseon sijaintipaikaksi enemmän kuin hyvin. Kaupungin luoteispuolella sijaitseva autiomaa valittiin ydinkoealueeksi vuonna 1951. Kokeita suoritettiin reilun sadan kilometrin etäisyydellä kaupungista. Aluksi kokeita tehdiin ilmakehässä ja myöhemmin maan alla. Ilmakehässä tehdyt kokeet olivat suosittua viihdettä Las Vegasissa. Aikataulujen salailusta huolimatta ihmiset osasivat kokoontua hotellien katoille ihailemaan taivaanrannassa kohoavaa sienipilveä.

Las Vegas Boulevardin kaistojen välisellä keskialueella, siinä ihan Stripin eteläpäässä, nököttää melkoisen ikoninen tervetulotoivotus. Kyltti on tuttu niin elokuvista kuin tv-sarjoistakin. Vuonna 1959 pystytetyssä kyltissä lukee ”Welcome to Fabulous Las Vegas, Nevada”.

Kyltin luota löytyy aina joukko turisteja jonottamassa valokuvautumisvuoroaan. Paikalla saattaa myös olla ystävällinen kaveri, joka rahaa vastaan ottaa turisteista heidän omilla kameroillaan mainioita kuvia. Kaveri varmasti osaa hommansa, mutta hän ei ole mikään virallinen kuvaaja, ihan itse on tämän työn itselleen keksinyt. Hänen palveluksiaan ei tarvitse käyttää, kuvansa voi ottaa myös itse. Vuoroaan kannattaa kuitenkin odottaa kiltisti, sillä muuten kuvaansa saa aina muita turisteja.

Grand Canyonin huimien maisemien jälkeen oli vuorossa jotain kovin erilaista, nimittäin Las Vegasin muovinen ihmemaa. Olimme vierailleet kaupungissa jo kerran aiemminkin (ks. Roadtrip USA 2014, osa 6: Las Vegas ja Grand Canyon). Silloin tosin aikataulumme oli vähän tiukempi ja osin siitä syystä paikasta jäi vähän huono kuva.

Ennen Vegasia meillä oli kuitenkin vielä matkaa taitettavana. Ohjelmassamme oli vielä yksi yöpyminen Arizonan puolella Kingmanissa. Ajelimme Grand Canyonin majapaikastamme Tusayanista ensin jo tuttuun Williamsiin, jossa piipahdimme kahvilla. Kahvilan barista osoittautui juuriltaan suomalaiseksi. Hän myös tykkäsi kovasti suomalaisesta hevimusiikista, kuten Nightwishista ja etenkin Sabatonista. En kehdannut korjata innokasta nuorta miestä, viimeksi mainittu orkesterihan on oikeasti ruotsalainen. Toivotin kaverin tervetulleeksi tutustumaan Suomeen. Jälkeenpäin harmitti, kun en hoksannut mainostaa Tuska-festivaalia, jossa herra olisi varmasti kuin kotonaan. USA:ssa tunnetuimpien suomalaisten listalla Nightwish-yhtye sai nyt siis maininnan (ks. osa 7: Arkansas).