Ajaessamme länsirannikkoa myötäilevällä tiellä 8 kohti pohjoista siinä jonkin matkaa Kokkolan jälkeen tien varressa näkyi mielenkiintoinen kokoelma vanhoja traktoreita. Päätimme kurvata pihaan katsomaan tarkemmin. Paikka paljastui Toivosen eläinpuistoksi ja talonpojanmuseoksi.

Tähän kirjavaan kokoelmaan menneen maailman menoa pääsee tutustumaan maksamalla pääsymaksun (10€ aikuisilta ja 5€ lapsilta). Kokoelma kattaa monenlaista entisajan kulkuneuvoa jo mainituista traktoreista kuorma-autoihin. Museon tarkempi osoite on Eläinpuistontie 2. Ennen vierailua kannattaa tarkistaa ajantasaiset aukioloajat ja lippujen hinnat paikan virallisilta nettisivuilta täältä.

Vanhojen kulkupelien lisäksi alue on täynnä rakennuksia, jotka esittelevät maaseudun elämää menneinä vuosikymmeninä. Jos olet halunnut kurkistaa sepänpajaan, kyläkauppaan tai vaikkapa vanhaan limonaditehtaaseen, on Toivosen museo sinulle oikea osoite.

Meidät paikalle innoittivat juuri ne vanhat traktorit, mutta lopulta ainakin minulle ne kaikista kivoimmat jutut löytyivät noiden rakennusten sisältä. Kokoelma vaikutti suorastaan loputtomalta ja yksityiskohtien määrä päätähuimaavalta. Kauniina kesäpäivänä nautimme puiden lomaan levittäytyvän museokokoelman ihmettelystä yllättävän paljon. Tämä talonpojanmuseo osoittautui siis paljon mielenkiintoisemmaksi paikaksi kuin mitä osasimme arvatakaan. Pieni mutka matkassa ei siis haitannut lainkaan, enemmän olisi harmittanut paikan ohittaminen ilman pysähdystä.

Sanomattakin on selvää, että Toivosella riittää kameran käyttäjälle tekemistä. Jos olisin jäänyt kuvaamaan kaikkia yksityiskohtia, emme varmaan olisi vieläkään päässeet jatkamaan matkaa. Sen verran paljon kivoja juttuja oli näkyvissä joka puolella. Kuvia kertyi siltikin melkoisesti enemmän kuin mitä viitsin tähän tekstin lomaan ripotella.

Nimensä mukaisesti Toivosella on myös pieni eläinpuisto, jossa perheen pienimmät pääsevät ihmettelemään ja rapsuttelemaan kotieläimiä. Me ohitimme tämän osuuden lukuunottamatta pieniä kissanpentuja, jotka olivat vaimoni suosikki.

Toivosen eläinpuisto ja talonpojanmuseo on ehdottomasti pysähtymisen arvoinen paikka kasitien varrella. Pääkohteeksi siitä ei ehkä ole, mutta onneksi kasitien varrella on paljon muutakin nähtävää.

2 kommenttia

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 1.7.2022 at 00:16

    Toivonen oli kyllä itselleni aivan uusi tuttavuus. Talonpojanmuseo voisi olla oikeinkin kiinnostava museo, vaikka yleensä en niin museoista perusta. Tosiasia lienee kuitenkin se, että ainakaan tänä vuonna ei Pohjanmaalla tule liikuttua.

    Vastaa
    1. Aron 24.7.2022 at 17:49

      Tämä on näitä nähtävyyksiä, joista ei tiedä ennen kuin niihin törmää. Kannattaa pysähtyä, jos sinne päin joskus tulevaisuudessa satutte ajelemaan.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Aron Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *