Pariisin upea kaupungintalo, Hôtel de Ville, on alunperin rakennettu vuosien 1535 ja 1628 välillä. Nykyinen talo tosin on alkuperäisestä hieman laajennettu 1800-luvun lopun versio. Uusi versio rakennettiin alkuperäistä tulipalossa tuhoutunutta renessanssipalatsia kunnioittaen. Pariisissa valtaa keväällä 1871 pitänyt radikaali sosialistinen Pariisin kommuuni tuikkasi vanhan kaupungintalon tuleen valtansa murennuttua.
Kaupungintalo sijaitsee Pariisin neljännessä arrondisementissa Seinen oikealla rannalla. Rakennuksen eteläinen siipi näkyy hienosti joelta käsin. Julkisivu puolestaan on kohti Place de l’Hôtel-de-Villea, eli Kaupungintalon aukioita. Aukiolla on suuri suihkulähde ja keskitalvella luistinrata. Olemme vierailleet Pariisissa niin kesällä kuin talvellakin ja molempina vuodenaikoina aukio on näyttänyt upealta. Yllä näkyvässä kuvassa kaupungintalon julkisivua koristaa kenraali Charles de Gaullen kuva.
Pariisin kaupunginhallinto on pitänyt majaansa nykyisen kaupungintalon lähistöllä vuodesta 1357 asti. Kaupungintalon laittoi alulle kuningas Frans I vuonna 1535. Pariisi oli tuolloin Euroopan suurin kaupunki ja ansaitsi kuninkaan mielestä arvoisensa kaupungintalon. Eteläsiipi valmistui vuonna 1551. Pohjoissiiven rakennustyöt alkoivat kuningas Henrik IV:n kaudella vuonna 1605 ja valmistuivat kuningas Ludwig XIII:n kaudella vuonna 1628.
Nykyisin kaupungintaloa käyttävät niin pormestari kuin paikallishallintokin. Valoisista sisätiloistaan tunnetussa rakennuksessa järjestetään virallisia tilaisuuksia sekä ajoittain myös ilmaisia näyttelyitä. Muutoin taloon pääsee tutustumaan ilmaisilla opastetuilla kierroksilla, joita on tosin tarjolla vain ryhmille. Lisätietoja täältä. Varaus kehotetaan tekemään vähintään kaksi kuukautta etukäteen. Valitettavasti meillä ei vielä ole ollut tilaisuutta päästä tutustumaan talon sisätiloihin. Siksi esittelenkin nyt vain ulkokuvia kesä- ja talviajalta.
Kaupungintalon edustalla tuntuu aina olevan jotain tapahtumaa meneillään. Kenties hauskin näkemistämme on ollut tuo talvinen luistinrata. Pariisilaiset eivät ehkä ole kaikista tottuneimpia luistelijoita, mutta silti moni käy kokeilemassa onneaan vuokraluistimilla. Kaatuilu ja pienet kolarit näkyvät kuuluvan lajin luonteeseen. Varmasti palaamme aukiolle ihailemaan kaupungintaloa jälleen seuraavan Pariisin matkamme yhteydessä.
Muut kirjoitukset aiheesta Pariisi: