Pariisin sydämessä lähellä Louvren taidemuseota sijaitseva Palais-Royal toimi aikoinaan nimensä mukaisesti Ranskan kuninkaan virallisena asumuksena. Rakennus on hieman pienehkö verrattuna muihin samaa tarkoitusta palvelleisiin pytinkeihin, kuten nyt vaikka Louvreen ja Versaillesin palatsiin. Nykyisin virastokäytössä oleva palatsi on yleisöltä suljettu, mutta sisäpihan puutarhaan on onneksi vapaa pääsy. Tämä pieni vihreä keidas jää helposti huomaamatta, sillä se tosiaan on kokonaan rakennuksen ympäröimä.

Puutarhaan pääsee sisälle ainakin sen länsipuolella kulkevan pylväskäytävän molemmista päistä. Nämä kulkuaukot löytyvät Rue Saint-Honorélta palatsin etupuolelta ja palatsin takaa Rue Beujolais’lta. Ensin mainittua reittiä käyttäen matkan varrelle osuu ennen itse puistoa palatsin sisäpiha Cour d’Honneur.

Cour d’Honneurilta löytyy hauska Daniel Burenin suunnittelema pylvästeos. Raidalliset ja eri korkuiset pylväät näyttivät suosituilta selfiepaikoilta. Teoksen pylväät sijaitsevat hyvän kokoisella sisäpihalla varsin väljästi sijoitettuna, joten tilaa kuvien ottamiseen onkin tarjolla mainiosti.

Sisäpihan toisessa osassa sijaitsee kuvanveistäjä Pol Buryn kaksi metallikuulin koristeltua suihkulähdettä. Kiiltävien kuulien peilimäinen pinta olisi tarjonnut hienoja mahdollisuuksia upeisiin valokuviin, mutta valitettavasti suihkulähteiden ihmisiä voimakkaimmin houkutteleva ominaisuus näkyi olevan niiden sopivan korkea reuna. Siinä oli selvästi hyvä istua kännykkää tuijottamassa. Heijastuksissa oli siis tarjolla lähinnä ihmisten selkiä. Oi aikoja, oi tapoja.

Itse puutarha on pitkulaisen suorakulmion muotoinen. Keskellä pulppuaa suihkulähde, jossa oli vierailumme aikana nähtävillä kuvanveistäjä Fabrice Hyberin teos Homme de Bessines. Teos koostui pienistä vihreistä vettä suihkuttavista miehistä. Teos näkyi olevan enemmän puistossa kevätpäivää viettävien sorsien kuin ihmisten suosiossa.

Palais-Royalin puutarha toimii kauniilla säällä monen muun Pariisin puiston tapaan kaupunkilaisten olohuoneena. Puistossa on siellä täällä penkkejä sekä suihkulähteen ympärillä siirreltäviä metallisia tuoleja. Viimeksi mainitut olivat jatkuvassa liikkeessä, kun kukin istuja haki mieleistään paikkaa. Osa halusi istua auringossa, osa varjossa. Osa varasi itselleen kaksi tuolia, joista toinen toimi rahina jaloille. Ennen vapaalle tuolille istumista kannattaa siis varmuudeksi pyyhkäistä siltä enimmät hiekat ja roskat pois.

Tämänkin puiston käytävät ovat helposti tuulessa pöllyävää hiekkaa. Puistoa ympröivä palatsi toimii kuitenkin hyvänä tuulensuojana. Saavuimme paikalle tuulisena päivänä käveltyämme ensin Tuileriesin puutarhan läpi. Kun edellisessä puistossa joka puolelle pöllyävä hiekka narskui hampaissa, ei Palais-Royalin puutarhassa ollut moisista haasteista tietoakaan.

Kohtalaisen pienestä koostaan huolimatta Palais-Royalin puutarhaan mahtuu useampia erilaisia alueita. Tarjolla on niin tyypillisiä muotoon leikattujen puiden rivistöjä, petankin pelaamiseen soveltuvia leveitä hiekkakäytäviä kuin nurmialueitakin. Veistoksiakin on sijoiteltu sinne tänne.


Palais-Royalin puutarha on yksi parhaita paikkoja leppoisaan oleiluun ja vaikkapa kirjan lukemiseen Pariisin ensimmäisessä kaupunginosassa. Sopivan pieni puutarha on selvästi isompia vastineitaan rauhallisempi ja kätevästi myös suojassa hiekkaa pöllyttävältä tuulelta. Palaamme tänne varmasti myös tulevilla Pariisin vierailuillamme nauttimaan auringonpaisteesta.

2 kommenttia

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 22.2.2023 at 20:41

    Varsin näyttävältä näyttää Palais-Royal. Itseäni kiinnostaa usein vastaavissa kohteissa nimenomaan puutarhat, eikä sisällä käyminen ole omasta näkökulmastani lainkaan välttämätöntä. Tässäkin tapauksessa puutarha vaikuttaa tämän jutun perusteella oikein kiinnostavalta kohteelta.

    Vastaa
    1. Aron 1.3.2023 at 23:00

      Pariisissa näkyy olleen yleisenä käytäntönä rakentaa jokaisen palatsin yhteyteen myös näyttävä puutarha. Osassa tapauksista vain puutarha on enää jäljellä palatsin jo jäätyä jyrän alle. Minusta olisi hauska piipahtaa myös sisällä noissa vanhoissa rakennuksissa, mutta kyllähän tuo pelkkä puutarhakin kelpaa ihan hyvin. 🙂

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Aron Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *