Jos etsit Pariisista jotain kivaa taustaa lomakuvillesi, mutta se iänikuinen Eiffel ei jaksa innostaa, niin tässä sinulle olisi hyvä vaihtoehto. Parin kadunkulman päässä Gare de Lyonin rautatieasemalta 12. kaupunginosasta löytyy kävelykatu Rue Crémieux, joka on todellinen yhden korttelin pituinen silmäkarkki.

Vaimoni bongasi Rue Crémieux’n ihan vain Googlen karttaa tutkiessaan viimeisintä kevään 2022 Pariisin matkaa suunnitellessamme. Majapaikkamme oli aiemmilla reissuilla vähemmälle huomiolle jääneessä nurkassa kaupunkia ja siksi haravoimme lähitienoon nähtävyyksiä tavallista tiheämmällä kammalla.

Vain 144 metrin pituinen mukulakivinen Rue Crémieux kulkee Rue de Lyonilta Rue de Bercylle. Kadun molemmin puolin on matalia taloja, jotka on maalattu pastellisävyin. Kadunpätkää on verrattu Lontoon Portobello Roadiin ja Venetsian Buranon saareen. Ei siis ihme, että Rue Crémieux’lla kamerat käyvät. Virallisten kuvausten lisäksi turistit käyvät tekemässä omia some-kuvauksiaan.

Katu ja myös sen varrella olevat rakennukset ovat pääosin 1850-luvun lopulta peräisin. Alue rakennettiin osana kehityshanketta, jossa haluttiin tarjota lisää asuntoja työläisille. Katu sai aluksi nimekseen Rue Millaud rakennusprojektin mukaan, mutta se nimettiin uudelleen vuonna 1898 pariisilaisen lakimiehen ja poliitikon Adolphe Crémieux’n kunniaksi.

Kävelin Rue Crémieux’n läpi sekä aamu- että iltapäivällä. Näistä jälkimmäinen oli selvästi valon kannalta parempi valokuvausta ajatellen. Aamupäivällä kadulla oli kuitenkin merkittävästi rauhallisempaa, mikä on toki selvä etu sekin. Haluamiensa kuvakulmien hakeminen käy helpommin, kun ei tarvitse jonottaa. Osa taloista oli aamupäivällä tosin pahasti varjossa. Lisäksi talojen värit pääsivät parhaiten oikeuksiinsa iltapäivän kultaisessa valossa.

Toisaalta tuntuu vähän ilkeältä mainostaa tätä kadunpätkää, sillä näiden värikkäiden talojen asukkaat ovat jo nykyisellään liki hermoromahduksen partaalla turistien häiritessä heidän elämäänsä kadulla hyöriessään. Asukkaat ovat esittäneet kaupungille vaatimuksia kadun sulkemiseksi ulkopuolisilta iltojen ja viikonloppujen sekä iltapäivän kultaisen tunnin ajaksi. Lisäksi kekseliäät asukkaat ovat myös perustaneet oman Instagram-tilin, jossa he julkaisevat kuvia itseään ja toisiaan kadulla kuvaavista turisteista. Tili on nimeltään @clubcremieux ja sitä katsoessa käy nopeasti ilmi asukkaiden närkästyksen määrä.

Vaikka iltapäivä onkin valon puolesta paras hetki vierailla Rue Crémieux’lla, kannattaa mieluummin suosia muita aikoja. Paitsi että näin säästää asukkaiden hermoja, onnistuu haluamiensa kuvien saaminen paljon helpommin kadun ollessa vähemmän kansoitettu. Lisäksi ihan yleisestikin kannattaa asuinalueilla turistina pyöriessään kunnioittaa alueen asukkaita käyttäytymällä hillitysti ja pitämällä isommat mölyt mahassaan. Minä kävelin kadun läpi noin kymmenessä minuutissa kuvaten katunäkymää yleisesti sekä joitain yksityiskohtia tarkemmin. Ilmeisesti käyttäydyin hyvin, sillä en löytänyt kuvaani asukkaiden Instagram-tililtä.

2 kommenttia

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 1.2.2023 at 00:51

    Todella hyvä vinkki tuo Rue Crémieux, täytyy pitää mielessä, kun Pariisiin tulee viimein lähdettyä. Näyttää kyllä toden totta valokuvaukselliselta kadulta.

    Vastaa
    1. Aron 15.2.2023 at 21:00

      Tuo kyllä oli varsin kivan näköinen kadunpätkä. Ei ihme, että paikka on selfiekansan suosiossa.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Aron Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *