Vuonna 1557 käyttöön otettu Suleimanin moskeija on suurin ottomaanien rakentamista moskeijoista Istanbulissa. Muutoinkin kaupungin moskeijoiden kokovertailussa vain Hagia Sofia menee Suleimanin moskeijan edelle. Tämän huikean upean moskeijan rakennutti mahtinsa symboliksi sulttaani Suleiman Suuri.
Mäen päällä sijaitseva Suleimanin moskeija näkyy kauas. Erityisen hyvin se näkyy Kultaisen sarven vastarannalta Karaköystä. Yksi hyvä paikka moskeijan tähyilyyn on Galatan torni, joskin sieltä käsin välimatkaa on jo jonkin verran.
Historiaa
Suuren moskeijan rakennuttaminen oli tärkeää Suleimanille, koska hän halusi esiintyä toisena Solomonina. Viisaana kuninkaana pidetty Solomon rakennutti Jerusalemin ensimmäisen temppelin. Tosin viite saattaa juontaa juurensa myös Jerusalemiin Solomonin temppelin paikalle rakennetusta Kalliomoskeijasta. Vastaavaa oli Istanbulissa yritetty ennenkin, jo Hagia Sofian rakennuttanut Bysantin keisari Justinianus I oli hihkaissut päihittäneensä Solomonin. Hagia Sofiahan oli ennen ottomaanien saapumista kirkko.
Suleiman onnistui projektissaan siinä mielessä, että moskeija oli valmistuessaan koko ottomaanien imperiumin korkein meren pinnasta laskettuna. Tosin itse rakennuksena se ei pärjää korkeudessa eikä kupolin koossa Hagia Sofialle. Suleimanin moskeijaa nostaa sijainti mäen huipulla.
Moskeija sisä- ja ulkopuolelta
Suleimanin moskeijassa on neljä minareettia. Kaksi korkeampaa ovat 76 metriä korkeita. Minareettien määrässä oli selkeät säännöt. Sultaanin rakennuttamissa moskeijoissa sai olla neljä minareettia, prinssien ja prinsessojen rakennuttamissa minareetteja sai olla kaksi ja muiden rakennuttamien moskeijoiden oli tultava toimeen yhdellä minareetilla. Muutoinkin rakennuksessa on paljon symboliikkaa. Minareeteissa on yhteensä kymmenen galleriaa, jotka kuvaavat Suleimanin olleen ottomaanien kymmenes sulttaani.
Muurien sisällä tulee ensimmäisenä vastaan sisäpiha, jonka keskellä on suihkulähde. Tämä on tyypillistä Istanbulin moskeijoille. Suleimanin moskeijan kupoli on 53 metriä korkea ja halkaisijaltaan 26,5 metriä, siis halkaisija on tasan puolet korkeudesta.
Sisäpuoli on täynnä islamilaista symboliikkaa, joka menee ummikolta vähän ohi. Sen verran osasin minäkin katsoa, että totesin paikan kauniiksi. Pääkupolin lisäksi moskeijassa on useita sivukupoleja. Rakennuksen painoa kannattalevat kaaret on onnistuttu piilottamaan muiden rakenteiden sisälle. Eri värein raidoitettuja kaaria moskeijan sisältä löytyy kuitenkin riittämiin muutoinkin.
Moskeija on sisältä yhtä suurta tilaa, joka on liki täydellinen neliö. Sivujen pituudet ovat 59 ja 58 metriä. Paikalla oli vierailumme hetkellä jokunen paikallinen rukoilemassa ja muumia turisteja ihmettelemässä upeaa rakennusta. Istahdimme joksikin aikaa matolle ihailemaan kupoleja ja nauttimaan rauhallisesta tunnelmasta, joka oli kivaa vaihtelua kaupungin hälinälle. Ramadanin alkupäivinä ihmiset tuntuivat olevan poikkeuksellisen kireinä ja torvet soivat liikenteessä yhtenään. Eikä tuo hermoilu mikään ihme ole. Sietokyky on varmasti koetuksella, jos ei saa juoda vettä ennen auringolaskua, vaikka ulkona on yli 30 asteen helle.
Takaiskuja
Moskeija on kokenut vuosisatojen varrella useita takaiskuja. Se on palanut kaksi kertaa ja kerran on maanjäristys romahduttanut osan kupolista. Ensimmäinen tulipalo sattui kohdalle vuonna 1660. Kyseessä oli Istanbulin suuri palo, jossa kaksi kolmasosaa koko kaupungista tuhoutui. Maanjäristys oli vuorossa vuonna 1766. Järistystä seuranneiden restaurointitiöiden aikana osa jäljellä olleista alkuperäisistä koristeluista vaurioitui.
Toinen tulipalo sattui ensimmäisen maailmansodan aikana, jolloin moskeijan sisäpiha toimi asevarastona. Tulipalo aiheutui itsekseen lauenneista ammuksista. Viimeisimmän tulipalon jälkeiset restaurointityöt valmistuivat vasta vuonna 1956.
Suleimanin moskeija sijaitsee pikkuisen syrjässä muihin kaupungin tunnettuihin moskeijoihin verrattuna, mutta pieni kävely kyllä palkitaan. Heinäkuun helteessä mäelle kipuaminen oli hikistä hommaa. Matkalla oli paljon rakennustyömaita, joiden vuoksi reitti oli varsin sekava. Työmaa-aitoihin oli kuitenkin käsin kirjoitettu selkeitä opasteita. Kyllä kannatti kiivetä.
Muut kirjoitukset aiheesta Istanbul: