Taannoisella ilmaismatkallamme Tallinnaan vierailimme Viru-hotellin KGB-museossa. Osallistuimme museon englanninkieliselle kierrokselle, koska viime tipassa varaavalle suomenkieliset kierrokset olivat jo täynnä. Museoon on mahdollista tustusta vain opastetulla kierroksella, joita järjestetään suomen kielellä kolme päivässä ja siihen englannin-, venäjän- ja vironkieliset päälle. Ainakin kesäsesongin ulkopuolella museo on maanantaisin suljettu. Lippu maksaa 10€ per henkilö, hotelliasukkaat selviävät 8€ hinnalla. Kesäaikaan varauksen kanssa kannattaa olla hereillä, sillä museo on kuulemma varsin suosittu.
Aluksi opas kertoi hotellin rakentamisesta. Suomen ja Viron välinen laivaliikenne oli alkanut uudelleen toisen maailmansodan jälkeen vasta vuonna 1965. Tämä nosti Tallinnan vuosittaisen ulkomaisten kävijöiden määrän muutamasta sadasta viiteentoistatuhanteen. Muutos oli suuri, joskin nykyisin saman verran vierailijoita kaupungissa käy kesäkaudella päivittäin. Tässä muuttuneessa tilanteessa nähtiin tarve suurelle hotellille, joka samalla esittelisi Neuvostoliitossa elämisen ihanuutta vierailijoille.
Viru valmistui vuonna 1972. Hotelli odotteli valmiina jonkin aikaa ennen avaamista, jotta KGB ehtisi asentaa tarvittavat vakoiluvälineensä. 60 huonetta varustettiin salakuuntelulaitteilla. Vitsin mukaan hotelli onkin rakennettu mikrobetonista: 50% betonia ja 50% mikrofoneja. Osassa huoneista oli myös seinissä reikiä salakatselua varten. Tärkeät vieraat ohjattiin näihin huoneisiin, jotta heidän tekemisiään voitiin seurata.
Museo sijaitsee hotellin 23. kerroksessa, joka oli pitkään salainen ”huoltokerros”. Hissillä pääsee 22. kerrokseen ja loppu matka on kuljettava jalan portaita pitkin. Kerroksessa sijaitsi hotellinjohtajan työhuone, jossa oli oma erillinen puhelin suoralla linjalla KGB:n paikallistoimistoon.
Kerroksessa sijaitsi myös KGB:n radiokeskus, josta käsin kuunneltiin hotellivieraita sekä tehtiin muuta signaalitiedustelua. KGB:n miehet poistuivat huoneesta pysyvästi vuonna 1991. Lähtö oli varsin hätäinen ja miehet veivät mukanaan kaiken mitä pystyivät kantamaan. Nykyisin paikka on mahdollisimman pitkälle sen näköisenä kuin millaisena se löydettiin.
Näytillä on joitain jo löydettäessä vanhentuneita tallennus- ja kuuntelulaitteita. Ehkä mielenkiintoisinta katseltavaa ovat kuitenkin kuin suoraan vanhoista agenttileffoista peräisin olevat välineet. Tällaisia ovat mm. erikoiskamera, jolla pystyttiin kuvaamaan seinässä olevan pienen reiän kautta. Näytillä oli myös erikoinen leipälautanen, jonka posliinin sisällä oli mikrofoni ja langaton lähetin. Kun tällainen lautanen oli pöydässä, pystyttiin katossa olevan vastaanottimen avulla nappaamaan kiinni pöydässä käyty keskustelu.
Henkilökunnan luotettavuuden testaamiseen oli myös tarjolla nerokas apuväline. Pieni väripanoksella varustettu kukkaro jätettiin johonkin sopivasti löydettäväksi. Henkilökuntaa oli ohjeistettu minne löydetty omaisuus oli toimitettava. Joskus kuitenkin kukkaron löytäjälle houkutus lisäansioihin oli liian suuri. Kukkaron avaaminen sai väripanoksen laukeamaan ja sitä myötä epäonnisen henkilön naamataulu vaihtoi väriä. Syyllisyyden peitteleminen oli tämän jälkeen varsin hankalaa.
23. kerroksessa sijaitsee kaksi parveketta, joilta avautuu upeat näkymät yli kaupungin. Parvekkeille ei kuitenkaan ollut ulkopuolisilla asiaa Neuvosto-Viron aikaan, koska vieraan vallan edustajat olisivat voineet sieltä tarkkailla liian helposti kaupungin salaisia kohteita. Tosin yhtä kerrosta alempaa ravintolan valtavista ikkunoista aukeni aivan yhtä hyvä näkymä. Oppaan mukaan tämä kuvasti hyvin Neuvostoliittoa, jossa missään ei ollut mitään järkeä.
Museokierros oli varsin mielenkiintoinen. Voin suositella sitä lämpimästi. Opas kertoili vaikka kuinka paljon toinen toistaan uskomattomamman kuuloisia tarinoita, jotka olivat kuin suoraan takavuosien agenttielokuvista. Ja jo pelkät näkymät ylimmän kerroksen parvekkeelta olivat pääsylipun arvoiset.
Kaikki kirjoitukset aiheesta Tallinna: