Neljännestä joulukalenterin luukusta löytyy tarina noin vuoden takaa Espanjan Andalusiasta. Tarkemmin nyt matkataan sherryalueen suurimpaan kaupunkiin Jerez de la Fronteraan. Kaupunki ja sherry ovat todellakin vahvasti kytköksissä toisiinsa. Onhan sherry espanjaksi jerez.

Meillä oli Jerezissä aikaa vain yhdelle sherrytilavierailulle. Valitsimme kätevästi aivan kaupungin keskustasta löytyvän González Byasin tilan, jonka nurkalle päädyimme heti ensimmäisenä iltana ihan vahingossa Jerezin katedraalille käveltyämme. Sherrytila kun pitää majaansa aivan siinä katedraalin naapurissa.

Vierailulle ei ollut tarpeen varata audienssia etukäteen. Kävimme ensin vierailulla viereisessä Jerezin linnassa ja jatkoimme sitten sherryn pariin. Ostimme liput englanninkieliselle kierrokselle ja siirryimme odottelemaan kierroksen alkua odotustilaan. Paikalla oli jonkin verran niin espanjalaisia kuin portugalilaisiakin vieraita, meidän lisäksemme kaikkiaan kymmenisen turistia. Ensin käynnistyi espanjankielinen kierros, jolle lähtivät mukaan kaikki muut vierailijat. Me jäimme kahdestaan odottamaan englanninkielistä opasta.

Kun espanjankielinen ryhmä lähti liikkeelle auton vetämällä possujunalla, riitti meidän miniryhmällemme golfauto. Reipas naisoppaamme esitteli tunnin kestävän kierroksen aikana niin González Byasin tilan kuin yleisemmin sherryn valmistuksenkin historiaa. Kiertelimme ympäri monien kortteleiden alueelle levittäytynyttä sherrytilaa ja vierailimme useissa tynnyreitä täynnä olevissa halleissa. Oppaamme kertoi, että sherryä ei kypsytetä kellareissa vaan maan päälle rakennetuissa ”viinin katedraaleissa”. Espanjalaiseen tapaan vaatimattomuus ei kaunista.

Jo edellisenä iltana González Byasin nurkalla piipahtaessamme olin vitsaillut näyttävästi mainostetun Tio Pepe -sherryn olevan varmasti ruotsalaisten makuun sopiva, onhan Tio Pepe varmasti ruotsalaiselle täyden kympin sherry. Lausuin espanjaksi setää tai enoa tarkoittavan tion toki ruotsalaisittain, jolloin siitä tuli numero kymmenen. Moinen puujalka nauratti meitä väsyneitä matkaajia. Vitsi nousi kuitenkin ihan uusin sfääreihin huomatessamme kierroksen aikana Ruotsin konsulaatin pitävän majaansa González Byasin tiloissa.

Yksityiskierroksemme sherrytilalla oli todella mielenkiintoinen. Alue oli aikojen saatossa laajentunut kattamaan useamman korttelin alueen, jolloin kortteleiden väliin jäävät kadut olivat jääneet alueen sisälle. Nämä viiniköynnösten varjostamat kadut toimivat nykyisin kulkuväylinä González Byasin rakennusten välillä.

Kierros päättyi suuren maailman tyyliin matkamuistomyymälään. Sitä ennen vierailuumme kuului kuitenkin vielä maistelu. Kierroksen olisi saanut edullisemmalla ilman maistelua, mutta emme halunneet poistua paikalta kuivin suin. Valitsimme kalliimman maistelupaketin, johon kuului neljän erilaisen sherryn lisäksi myös pientä naposteltavaa. Naposteltavat oli toki sovitettu sopimaan hyvin maisteltujen juomien kanssa. Vaikka kaikki maistelemamme juomat olivat mielenkiintoisia, en edelleenkään voi sanoa ymmärtäväni kuivia sherryjä. Makeat sitä vastoin ovat mitä mainioimpia kavereita niin juustoille kuin suklaisille jälkiruoillekin.

Muut joulukalenterin luukut:

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *