Vuosi 2018 on ihan lopuillaan, joten nyt on hyvä hetki luoda silmäys taakse päin ja vilkaista matkavuoden tapahtumia. Ajattelin tällä kertaa katsella asioita paristakin eri vinkkelistä. Aluksi vuoron saavat vuoden 2018 parhaat hotellikokemukset.

Yövyin vuonna 2018 yhteensä neljässätoista eri hotellissa. Nämä olivat kaikki varsin onnistuneita valintoja, paitsi moneen kertaan haukkumani Reykjavikin hotelli (ks. Uneton Reykjavikissa), jossa ei uni tullut. Moni hotelleista hoiti tehtävänsä hienosti kuitenkaan ihmeellisemmin loistamatta. Nämä nyt esiin nostamani kolme olivat selviä poikkeuksia. Ne todellakin loistivat.

3. Hilton Tallinn Park (Tallinna)

Olemme Tallinnassa aiemmin majoittuneet Nordic Hotel Forumissa ja vaimo erilaisilla tyttöjen matkoilla myös muutamassa kylpylähotellissa. Nordic Hotel Forum on pääosin ollut onnistunut valinta, mutta viimeisimmällä kerralla aamiaisella oli kahvi siirtynyt automaattiin. Tämä oli meille selvä vinkki kokeilla jotain toista majapaikkaa.

Varsin uutukainen Hilton Tallinn Park oli luonnollinen valinta, koska sitä oli kehuttu ja sen sijainti oli mainio kyseisen matkan tarkoitusta varten. Kyseessä kun oli musiikkimatkamme Guns N’ Rosesin konserttiin Laululavalle (ks. Musiikkimatkalla Tallinnassa). Hiltonista oli Laululavalle vajaan puolen tunnin kävely. Reitti kulki pääosin puiston läpi.

Hiltonissa kaikki sujui mallikkaasti sisäänkirjautumisesta alkaen. Huoneemme oli siisti, asiallisen kokoinen ja rauhallinen. Ainoat pienet nurinat tulevat hotellin ravintolan tylsähköstä burgerista, jonka söimme lounaaksi, sekä huonepalvelun sulkeutumisesta juuri viisi minuuttia ennen kuin sille olisi ollut tarvetta. Konsertti kun oli pitkä ja se alkoi myöhässä. Hotellille palattuamme olimme nälkäisiä, mutta ruokaa ei ollut tarjolla. Emme tietenkään olleet tarkistaneet huonepalvelun toiminta-aikaa etukäteen.

Aamiainen oli Hiltonin yleiseen tapaan todella mainio. Tarjonta oli laaja ja kahvi saapui pienessä termarissa pöytään. Pyydettäessä sitä sai lisää. Palvelu pelasi, etenkin kun olimme ainoat ruokailijat. Iltapalan jäätyä väliin olimme jo heti aamulla nälkäisiä ja saavuimmekin aamiaiselle suunnilleen heti sen avauduttua.

Tallinnan Hiltonista näkee, että hotelli on varsin tuore. Yleiset tilat ja itse huoneet ovat tuoreen näköiset ja hyvässä kunnossa. Viihdyimme sen verran hyvin, että valitsimme Hiltonin myös seuraavan kesän musiikkimatkan majapaikaksi.

2. Hotel 64 (Nizza)

Nizzan majapaikasta emme odottaneet suuria, mutta Hotel 64 yllätti positiivisesti ja kiilasi listan toiselle sijalle. Sijainti lähellä rautatieasemaa ei ollut optimaalinen, mutta osoittautui liikkumisen kannalta mainioksi. Ei sinne rannallekaan niin kamala matka lopulta ollut. Alue oli hieman turhankin eloisaa ilta-aikaan, mutta onneksi puoliltaöin metelöinti kaduilla jo rauhoittui. Loppujen lopuksi saimme nukuttua oikein hyvin.

Majoituksen hintaan ei tällä kertaa kuulunut aamiaista, vaikka hotellissa sellaista olikin tarjolla. Kävimme yhtenä aamuna viereisessä kahvilassa, mutta muina aamuina luotimme hotellin tarjoaman aamiaisen helppouteen. Kahvilassa ei ollut sen edullisempaa ja ainoastaan kahvi oli siellä hotellin tarjontaa parempaa.

Ranskalaisia usein kuulee sanottavan töykeiksi. Hotel 64:n henkilökunta oli kyllä kaikkea muuta. Niin respassa kuin aamiaishuoneenkin puolella palvelu oli todella ystävällistä. Aamiaishuoneessa oli tarjolla jatkuvasti vettä (niin hiilihapolla kuin ilmankin) sekä limpparia, joita sai nauttia vapaasti. Ohi kulkiessa olikin kätevä käydä nappaamassa vesipullot mukaan kaupungille ja vastaavasti huoneeseen sinne palatessa. Aamiaishuonetta sai myös käyttää omien eväiden nauttimiseen, tästä erikseen mainittiin sisäänkirjautumisen yhteydessä. Harvinaista, mutta erittäin kannatettavaa.

Hotel 64 tulee olemaan vahvoilla majapaikkavaihtoehtona, kun jossain vaiheessa seuraava Nizzan vierailu tulee ajankohtaiseksi.

1. Hotel Icon (Hongkong)

Joissain yhteyksissä maailman parhaaksi opetushotelliksi tituleerattu Hotel Icon Hongkongissa on melkoinen tyylinäyte siitä, kuinka homma toimii silloin kun se toimii. Tämän paikallisen yliopiston omistaman hotellin monen kivan detaljin kohdalla mietimme aidosti, että miksi näin ei toimita kaikkialla. Iconissa asioita on oikeasti mietitty.

Sisäänkirjautumisen yhteydessä meille käytiin selkeästi läpi kaikki käytännön asiat alkaen aamiaisen aikataulusta huoneesta löytyvään Handy Phoneen asti. Esittely tapahtui luontevasti ja ilman kiirettä, jolloin yli kymmenen tunnin lennon jäljiltä väsynyt matkalainenkin pystyi informaation omaksumaan.

Tuo Handy Phone oli todella fiksu kapistus. Kyseessä on Android-luuri, jonka saa ottaa huoneesta mukaansa kaupungille. Puhelimella saa soitella rajattomasti mihin tahansa. Mikä parasta, siinä on myös rajaton data-yhteys, jonka pystyy myös jakamaan hotspotina omille mobiililaitteilleen. Tämä kuulostaa jo miltei liian hyvältä ollakseen totta, mutta en minä ainakaan Handysta mitään huonoa puolta keksinyt. En menisi tuohon puhelimeen omalla Google-tililläni kirjautumaan, koska laitteeseen ei saa mitään lukitusta tunnusluvun tai sormenjäljen avulla. Mutta hotspotina se toimi mainiosti. Olin harkinnut ennen matkaan prepaid-dataliittymän ostamista, mutta Handyn kanssa en keksinyt moiselle tarvetta.

Iconin aamiainen oli ihan selkeästi paras hotelliaamiainen ikinä. Tarjonta oli todella laaja. Tarjolla oli leipiä joka lähtöön, hedelmiä, dim sumeja sekä tietenkin niitä perinteisiä munia ja pekonia. Joka aamu ei suinkaan ollut tarpeen syödä samoja ruokia, enkä varmaan ihan kaikkea ehtinyt viikossa kokeillakaan. Kahvi saapui pressopannussa pöytään ja sitä sai myös pyytämällä lisää. Mitä nyt aluksi hieman moinen kahvin latkiminen herätti ihmetystä. Kenties suomalaisia ei käy tuolla kovin usein aamiaisella. Juomapuoli oli Iconissa muutoinkin hyvin hallinnassa, sillä huoneen minibaaria sai hyödyntää ilmaiseksi. Sitä myös täydennettiin.

Hotel Icon oli myös selkeästi kallein vuoden aikana käyttämistämme hotelleista yli 200 euron hinnallaan per yö. Rahanmeno ei kuitenkaan harmita, sillä hinnalle löytyi hyvin vastinetta. Hongkong on joka tapauksessa kallis paikka majoittua.

Millaisia majoituskokemuksia sinulle on kertynyt vuoden 2018 varrelta?

8 kommenttia

  1. Annemaria/Samppanjaa muovimukista 2.1.2019 at 18:29

    Kiva lukea näitä hotellipostauksia. Hotellivalinta tuottaa mulle aina vähän päänvaivaa ja keikun yleensä monen vaihtoehdon välillä, siksi toisten kokemuksia mielelläni luen. Kivan tuntuisia hotelleja nämä kaikki.

    Vastaa
    1. Aron 4.1.2019 at 09:17

      Kiitos kommentista. Majapaikan valinta on tarkkaa puuhaa. Käytän siihen aina paljon aikaa, mutta silti menee välillä metsään. Kiva, jos kokemuksistani on iloa. Suosittelen näitä kaikkia kolmea hotellia lämpimästi.

      Vastaa
  2. Martta / Martan matkassa 4.1.2019 at 23:18

    Tämä oli kiva postaus sillä useasti kerrotaan vain yhdestä hotellista ja tässä oli kuitenkin esitelty muutama. Hotellin valinta on minulle jostain syystä reissun vaikein palikka ja saan kulutettua siihen aikaa ihan hurjasti, tämän vuoksi luen mielelläni hotellivinkkejä ja mikäli itse löydän hyvän hotellin niin jaan sen mielelläni!

    Vastaa
    1. Aron 6.1.2019 at 14:55

      Kiitos kommentista. Hyvän hinta-laatusuhteen omaava hotelli on usein hankala löytää. Luen paljon arvioita, mutta silti välillä menee pieleen. Ihmiset arvostavat niin erilaisia asioita.

      Vastaa
  3. Virpi/Hätälasku matkablogi 5.1.2019 at 11:09

    Onpa tosi mukavia hotellikokemuksia. Nizzaan tulee aina silloin tällöin katseltua lentoja, täytyypä muistaa tuo hotelli jos lennot tulee joskus napattua. 🙂

    Vastaa
    1. Aron 6.1.2019 at 14:56

      Kiitos kommentista. Tuo Nizzan hotelli oli kyllä tosi kiva. Ei tosin mikään kauhean edullinen, mutta Nizzassa tuntui olevan aika kallista.

      Vastaa
  4. Emilia/Matkan varrella 6.1.2019 at 09:18

    Naurahdin ääneen tuolle kahvin siirtymiselle automaattiin, täällä toinen jolla alkaa hälytyskellot soida kun aamiaiskahvi tuee automaatista! En ole vielä testannut Tallinnan Hiltonia, mutta se on hyvä vaihtoehto seuraavalle etelän reissulle kun näyttäisi olevan aamiainenkin kohdallaan ;–)

    Vastaa
    1. Aron 6.1.2019 at 14:58

      Joo, aamukahvi on pyhä asia. Siitä en jousta. 🙂 Muutenkin kahvi on tärkeä juttu matkoilla. Varsinkin roadtripeillä on kahvia tankattava mukaan säännöllisesti. Hiltonille kannattaa antaa tilaisuus. Oli tosi hyvä aamiainen.

      Vastaa

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *