Noin 200 000 asukkaan Huntington Beachin kaupunki sijaitsee eteläisessä Kaliforniassa, Orangen piirikunnassa State Route 1:n varrella. Huntington Beach on tunnettu erityisesti surffikaupunkina. Sitä kutsutaankin lempinimellä Surf City, USA. Etenkin kesällä kaupungin ykköspaikka on hiekkaranta, jota riittää paljon, yhteensä yli 15 kilometrin matkalta. Rannan keskipiste on rantalaituri Huntington Beach Pier. Laituri on yksi USA:n länsirannikon pisimpiä, kaikkiaan 592 metriä pitkä.

Ensimmäinen versio laiturista rakennettiin vuonna 1902. Sittemmin sitä on rakennettu uudestaan ja korjattu useaan otteeseen. Milloin on ollut maanjäristystä, milloin myrskyä. Aina on isompaa tai pienempää tuhoa päässyt syntymään. Nykyinen versio on kestänyt vuodesta 1992 asti.

Huntington Beachin laiturin lähistöllä surffataan läpi vuoden. Alueen maantiede tarjoaa erityisen suotuisat olosuhteet surffaukseen sopivien aaltojen muodostumiseen. Minä en lajista mitään ymmärrä, mutta näin väittävät.

Mielenkiintoisena kontrastina rennolle rantaelämälle pilkottaa merellä öljynporauslauttoja. Huntington Beachin alueella on rikas öljyesiintymä, jota onkin porattu niin maalla kuin merellä 1920-luvulta asti. Arvioiden mukaan öljyä on edelleen jäljellä reilusti, mahdollisesti jopa yhtä paljon kuin sitä tähän asti on pumpattu ylös. Osa öljystä saattaa kuitenkin jäädä maaperään, koska alue on tiheään asuttua. Myös negatiiviset vaikutukset alueen turismiin painavat vaakakupissa.

Me vietimme Huntington Beachissa kesäistä iltapäivää. Laiturilta oli hauska seurata surffaajien taidonnäytteitä. Aallot eivät olleet valtaisan korkeita, mutta kyllä niissä ihan hyvät vauhdit näkyi saavan.

Paras aika surffauksen seuraamiseen on kuitenkin US Open -surffikisan aikaan. Tämä viikon kestävä maailman suurin surffaustapahtuma tuo paikalle kisailemaan lajin huiput. Kisaviikon aikana myös esitellään juhlallisin menoin uudet lisäykset surffauksen Hall of Fameen ja Walk of Fameen. Ensin mainittuun lisättyjen kämmenen- ja jalanjäljet ikuistetaan kadun pintaan, jälkimmäiseen lisätyt saavat katuun oman plakaatin. Molemmat näistä gallerioista löytyvät laiturilta katsottuna kadun toiselta puolelta, jalkakäytävältä molemmin puolin Main Streetiä.

Surffauksen Hall of Famen gallerian keskellä on lajin legenda Duke Kahanamokun patsas. Tämä hawaijilainen herra teki surffausta tunnetuksi manner-USA:ssa 1900-luvun alkupuolella.

Surffauksen harrastajille Huntington Beach lienee jonkinlainen mekka. Kalifornialaisesta rantaelämästä pitävälle turistille paikka on niin ikään mitä mainioin. Rannalla on varmasti tilaa kaikille ja kaupungin palvelut ovat ihan siinä vieressä, eikä Los Angelesiinkaan ole pitkä matka. Vesi vain on kesälläkin turhan kylmää minun makuuni.

Muut kirjoitukset aiheesta Kalifornia:

4 kommenttia

  1. Merja / Merjan matkassa 11.2.2018 at 12:37

    Kaikki Kaliforniaan liittyvä kiinnostaa nyt, kun olen lähdössä ensi kesänä sinne roadtripille. Katsoin kartasta missä Huntington Beach oikein sijaitsee ja pelkään pahoin, että se jää meiltä väliin. Losista taitaa olla vielä jonkin verran matkaa tuonne? Sulla oli niin hyvä linkkilista tuossa lopussa, että niitä lueskelemalla tämä ilta meneekin 🙂

    Vastaa
    1. Aron 11.2.2018 at 20:04

      Mahtavaa, roadtrip Kaliforniassa on mainio idea aina! Matkalla Los Angelesista Huntington Beachille kyllä helposti saa tunnin verran aikaa tuhraantumaan. Ruuhkat toki voivat viivästyttää enemmänkin. Huntington Beach sijaitsee kivasti valtatien 1 varrella, joskin tämän tien tunnetuin osa on tuolla pohjoisempana, Los Angelesin ja San Franciscon välillä. Kieltämättä tuo pohjoisempi osuus on myös tien mielenkiintoisin pätkä. Etelässä tarjolla on lähinnä hiekkarantaa ja näitä rantakaupunkeja. Vaikka eipä niissäkään mitään vikaa ole. 🙂 Hämmästelin itsekin tuota Kalifornia-postausten määrää. 🙂 Toivottavasti noista löytyy apua reissusuunnitteluun.

      Vastaa
  2. Sonja | FIFTYFIFTY 18.2.2018 at 13:57

    Tuo näyttää kyllä ihan mukavalta rannalta! Mulle jäi jotenkin niin tympeä fiilis Santa Monican biitsistä, kun siellä oli paljon roskia, kerääviä lokkeja ja vielä se kyltti, jossa varoiteltiin vedessä olevan tarttuvien tautien riskiä… 😀 Hauska lukea Losin eteläpuolelta juttuja, kun se jäi tällä kertaa kokonaan kokematta!

    Vastaa
    1. Aron 18.2.2018 at 20:25

      Oho, jenkit kyllä varoittelevat ihan kaikesta. Minä pysyttelin Santa Monicassa laiturilla, joten jäi varoitukset huomaamatta. 🙂 Eikä kyllä jäänyt muistikuvia roskista. Jos vielä palaatte Kaliforniaan, voin kyllä suositella tuota eteläistä osaa. Nämä rantakaupungit ovat kivoja ja onpa siellä sisämaassakin paljon nähtävää.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Aron Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *