Kalifornian Anaheimissa sijaitseva Disneyland on se aito ja alkuperäinen. Kyseessä on Disneyn puistoista ainoa, jonka suunnittelu ja rakentaminen on tapahtunut Walt Disneyn johdolla.

Disneyland ei siis sijaitse Los Angelesin kaupungissa, eikä edes Los Angelesin piirikunnassakaan. Orangen piirikunnan Anaheim kuuluu kuitenkin samaan kaupunkialueeseen, joten siinä mielessä paikka on Los Angelesin nähtävyydeksi laskettavissa.

Disneylandiin saapuminen ainakin autolla on varsin yksinkertaista. Opasteet ovat huippuluokkaa, eikä parkkipaikan löytäminen tuota ongelmia. Tokihan pysäköintikompleksi on valtavan kokoinen. Onneksi henkilökunta opastaa hienosti oikeaan suuntaan. Pysäköintialueelta varsinaiseen huvipuistoon pääsee kulkemaan ilmeisesti kohtalaisen tiheään liikennöivillä vaunuilla.

Auton lisäksi myös erilaisia raidekäyttöisiä julkisen liikenteen vaihtoehtoja on tarjolla Disneylandiin pääsemiseksi. Emme näihin kovin tarkasti tutustuneet, koska matka-aika majapaikastamme Hollywoodista olisi muodostunut julkisen liikenteen avulla kulkien huomattavasti autoilua pidemmäksi. Jos tämä vaihtoehto kuitenkin kiinnostaa, on Disneylandilla tarjolla ohjeet täällä.

Olemme aiemmin vierailleet Pariisin vastaavassa puistossa, joten olo tuntui kotoisalta. Näissä paikoissa vaikuttaisi olevan paljon samaa. Tosin Anaheimin Disneyland on paljon Pariisin vastaavaa suurempi. Samoin kuin Pariisissa, löytyy Anaheiminkin Disneylandista alueet Main Street USA, Frontierland, Adventureland ja Fantasyland. Näiden lisäksi on vielä New Orleans Square, Critter Country sekä Mickey’s Toontown. Pariisin Disneylandista löytyvä Discoveryland on Anaheimissa nimeltään Tomorrowland. Star Wars on saamassa oman alueensa myöhemmin.

Alueista Main Street USA esittelee iloista amerikkalaista pikkukaupunkia. Mallina tälle on ollut Walt Disneyn synnyinkaupunki. Tämä on se paikka, johon puiston pääportista päädytään. Kadunvarren talot pitävät sisällään lähinnä kauppoja, joista voi ostaa kaikenlaista Disney-rojua. Pääkadun päässä häämöttää prinsessa Ruususen linna, joka kuuluu satumaailma Fantasylandiin.

Frontierland on Disneyn versio villistä lännestä. Adventureland puolestaan on yhdistelmä Aladdinia ja Indiana Jonesin seikkailuja. Tomorrowland esittelee Jules Verne -henkistä retro-futuristista näkymää. New Orleans Square ja Critter Country jäivät meiltä näkemättä, mutta Mickey’s Toontownissa pyörimme jonkin aikaa. Täällä pääsee tapaamaan Disneyn sarjakuvahahmoja. Mikki itse jakaa nimmareita talossaan. Jono vain on kovin pitkä. Mutta sinne taloon pääsee tutustumaan jonottamatta. Myös Minnin talossa voi käydä vierailulla.

Kullakin alueella on omat laitteensa, jotka ovat alueen teemalle uskollisia. Tomorrowlandissa kävin kokeilemassa paikan hurjimmaksi mainostetun vuoristoradan Space Mountainin. Harmitus oli suuri, kun kävi ilmi, ettei tämä ollutkaan sama laite kuin Pariisissa. Siellä laite hajosi kesken ajelun ja nyt luulin saavani revanssin. Mutta hauska tämäkin avaruusmatka oli. Iloisen musiikin soidessa ”alus” kurvaili tähtien tuikkiessa kaukaisuudessa. Vauhtia riitti ja käännökset olivat tiukkoja. En käyttänyt pikapassia, joten sain jonottaa ihan kohtalaisen pitkän aikaa.

Mikäli tarkoitus on käydä enemmän laitteissa, kannattaa pikapassiin tutustua tarkemmin. Sen avulla selviää suosituimmissa laitteissa vähemmällä jonottamisella.

Disneylandin Space Mountain näkyy saaneen sitten meidän vierailumme uuden Star Wars -henkisen tuunauksen. Laite on nyt nimeltään Hyperspace Mountain. Iloinen musiikki on vaihtunut pahaenteiseen Imperial Marchiin ja tähtien lisäksi näkymässä vilahtelee ilkeän imperiumin arsenaaliin kuuluvia aluksia.

Toowtownissa eri hahmoilla näkyi olevan tapaamisajat, jolloin he olivat taloissaan paikalla. Kannattaa selvittää puiston nettisivuilta, milloin oma suosikkihahmosi jakaa nimikirjoituksia, mikäli sellainen kiinnostaa.

Iltapäivän päätteeksi on vuorossa aina paraati. Supermeluisa tapahtuma tukkii kaikki kulkuväylät. Varmaan perheen pienimmille on kivaa katsoa näiden suosikkihahmojen esiintymistä, mutta muutoin paraati on lähinnä rasittava. Musiikki on niin kovalla, ettei puhuminen vieressä seisovan kanssa ole mahdollista. Lisäksi kaikki kulkureitit ovat tukossa paraatin takia ja niinpä ei auta kuin odottaa koko touhun loppumista, jotta pääsisi kulkemaan eteenpäin.

Disneylandin lisäksi samaan kompleksiin kuuluu toinenkin uudempi puisto, Disney California Adventure. Tätä puistoa on monissa lähteissä haukuttu vähän tylsäksi. Meillä kun oli vain yksi iltapäivä käytössämme, emme mitenkään ehtineet siihen tutustumaan. Molempiin puistoihin pitää toki ostaa liput erikseen, joten molempiin tutustuminen tulee kohtalaisen kalliiksi.

Me siis tosiaan olimme aika nopealla aikataululla liikkeellä. Emme lopulta käyneet kuin kolmessa varsinaisessa laitteessa ja lopun ajan vain kiertelimme ympäriinsä. Disneyland on hienosti toteutettu paikka ja siinä riittää näkemistä, vaikkei varsinaisiin laitteisiin olisikaan menossa. Totuuden nimissä on kuitenkin todettava, ettei koko puistoa ehdi mitenkään kiertää läpi näin lyhyessä ajassa. Vähintään koko päivä on tähän puuhaan syytä varata.

Muita kirjoituksia aiheesta Los Angeles:

Linkkejä:

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *