Route 66 vie älyttömän tiiviilläkin matkatahdilla vähintään kaksi viikkoa aikaa ja jotain nähdäkseen aikaa on budjetoitava huomattavasti enemmän. Siksi monelle ei välttämättä tule mieleen yrittää haalia ohjelmaansa ylimääräistä nähtävää varsinaisen reitin ulkopuolelta. Kohtalaisen matkan päässä reitiltä on kuitenkin varsin hienoja nähtävyyksiä, joiden sovittamista ohjelmaan kannattaa silti harkita. Esitän tässä muutaman vaihtoehdon.
Esittelen kohteet niiden esiintymisjärjestyksessä Chicagosta Los Angelesiin päin matkatessa. Osa näistä kohteista sijaitsee parin tunnin ajomatkan sisällä Route 66 -reitiltä, osa vaatii vähintään päivän ylimääräisen matkustamisen.
Yllä olevaan karttaan olen merkinnyt sekä varsinaisen Route 66 -reitin että nyt esittelemäni vaihtoehtoiset kohteet.
1. Memphis
Tennesseen osavaltion Memphis sijaitsee kohtalaisen etäällä Route 66 -reitistä, itse asiassa välillä on yksi ylimääräinen osavaltiokin, Arkansas. Silti olen kuullut monen Route 66 -matkaajan Memphisissä käyvän. Kaupunki sopiikin oikeastaan hyvin Route 66 -matkan henkeen, onhan se rock-musiikin syntypaikka.
Memphis tarjoaa rockista kiinnostuneille paljon nähtävää. Tärkeimpänä kohteena on toki Elviksen kotitalo Graceland, jonka puutarhaan kuningas on haudattu. Myös Sun Studio, tuo ensimmäisen rock-kappaleen äänityspaikka, on hyvä kohde. Näiden lisäksi tarjolla on mm. Kansalaisoikeusmuseo. Eikä pidä unohtaa elävää musiikkia. Rock ja blues -keikkoja on tarjolla Beale Streetin baareissa joka ilta.
Lisää Memphisin nähtävyyksistä:
Graceland
Sun Studio
2. Canyon de Chelly
Arizonassa hieman Route 66 -reitin pohjoispuolella Navajoheimon mailla sijaitsee kohtalaisen pieni ja tuntematon kanjoni Canyon de Chelly. Tämä ei todellakaan ole mikään Grand Canyon, mutta ehdottomasti pysähtymisen arvoinen kohde kuitenkin. Matkaa Route 66 -reitiltä kertyy noin puolentoista tunnin verran. Kanjonin pystysuorat punaiset kalliot ovat todella huiman kauniita, eikä täällä tarvitse taistella kyynärpäitä käyttäen elintilastaan muiden turistien seassa. Heinäkuussa näimme kanjonin näköalapaikkoja kiertäessämme vain kourallisen muita turisteja.
Sinällään ihan mainitsemisen arvoista on, että koko Route 66 -matkamme aikana näkemistämme kuudesta suomalaisesta kahteen törmäsimme juuri Canyon de Chellyn näköalapaikalla.
Lisää aiheesta:
Canyon de Chelly
3. Monument Valley
Monista lännenelokuvista tuttu Monument Valley sijaitsee vajaan parin tunnin ajomatkan päässä Canyon de Chellystä ja reilun kolmen tunnin päässä Route 66 -reitiltä. Navajoheimon kansallispuisto Monument Valleyyn voi tutustua hyvin rajallisesti omin päin. Pidempi kierros puistossa vaatii navajo-oppaan mukaan ottamista. Tästä luonnollisesti joutuu maksamaan jonkin verran. Tarjolla on myös opastettuja kierroksia, joita voin lämpimästi suositella.
Lisää aiheesta:
Monument Valley
4. Las Vegas
Las Vegas on ehkä vähän jopa turha tällä listalla, sillä varmaankin melkeinpä kaikki Route 66 -matkalaiset päätyvät tähän kaupungin kokoiseen ruotsinlaivaan joka tapauksessa. Vegas on niitä paikkoja, jotka jakavat vahvasti mielipiteitä. Osa pitää siitä heti, osa haluaa häipyä välittömästi. Vaikka tuntisitkin kuuluvasi jälkimmäiseen porukkaan, kannattaa Vegasille silti antaa tilaisuus.
Minua itseäni ärsytti ensimmäisellä Vegasin vierailulla hirveästi majapaikkaan saapuessa vastassa oleva kasinon hurlumhei ja tupakansavu. Kasino kun on sijoitettu niin, että sen läpin on kuljettava aina hotellille mennessään. Onnistuin kuitenkin pääsemään yli tämän ärsytyksen ja löysin kaupungista paljon hyvää myös itselleni.
Las Vegasin nähtävyyksiä:
Mafiamuseo
Ydinkoemuseo
5. Death Valley
Death Valleyn eli Kuolemanlaakson kansallispuisto on manner-USA:n kansallispuistoista suurin. Se on myös maailman kuumin paikka. Kesäisin lämpötila voi helposti kohota 50 asteen paremmalle puolelle. Keskitalvella päivän ylimmät lämpötilat jäävät sentään Suomen kesän lukemiin. Osa Death Valleysta sijaitsee reilusti merenpinnan alapuolella. Tämä hurja paikka tarjoaa vähän erikoisempia nähtävyyksiä, kuten kuivuneen suolajärven pohjaa ja hiekkadyynejä.
Las Vegasista on Death Valleyyn noin 2,5 tunnin matka. Route 66 -reitiltä matkaa kertyy noin 3 tunnin verran.
Lisää aiheesta:
Kuolemanlaakson kansallispuisto
Muut kirjoitukset aiheesta Route 66: