New Yorkin matkan ajankohdan täsmennyttyä tuli mieleeni tarkistaa NHL-sarjan aikataulut. Emme ole mitään penkkiurheilun ystäviä, emmekä näinollen seuraa jääkiekkoakaan aktiivisesti. Olemme kuitenkin pyrkineet näitä urheilutapahtumiakin kokeilemaan, onhan penkkiurheilu tärkeä osa jenkkiläisten arkea. Ja Jenkkilässä jos…
Tekstit tunnisteella kaupunkiloma
Kahdeksan päivää New Yorkissa, osa 2: Pastramia ja burgereita
Ruoka on meillä matkoilla tärkeässä osassa, joten ajattelin tällä kertaa kirjoittaa aiheesta ihan erillisen postauksen osana matkakertomusta. Fiinimpi ruokailu jäi tällä kertaa muille, keskityimme lähinnä nauttimaan niistä asioista, jotka ovat New Yorkissa merkittävästi kotoista Helsinkiä…
Kahdeksan päivää New Yorkissa, osa 1: Jotain vanhaa ja jotain uutta
Pääsiäisen ympärille ajoittuneen New Yorkin matkamme aikana pyörimme pääosin ennalta tutuilla alueilla midtownissa ja downtownissa. Tästä huolimatta näimme myös paljon uutta, osin myös aiemmilta vierailuilta tutuissa paikoissa. Olihan edellisestä kerrasta ehtinyt vierähtää jo liki neljä…
Kahdeksan päivää New Yorkissa
Olimme jo hyvän matkaa viime vuoden puolella suunnitelleet jonkinlaista reissua tälle keväälle pääsiäisen tienoille. Aluksi ideana oli lähteä Aasiaan lämmittelemään, mutta lopulta kohteeksi valikoituikin New York. Kylmästä alkuvuodesta huolimatta olimme varovaisen toiveikkaita, kenties New York…
Albuquerquen nähtävyyksiä – Kalkkarokäärmemuseo
Albuquerquessa New Mexicossa sijaitsevassa kalkkarokäärmemuseossa on esillä maailman suurin kokoelma eri kalkkarokäärmelajeja. Käärmeet ovat elävinä terraarioissa, eli kyseessä on enemmänkin eläintarha kuin varsinainen museo. Toisaalta museo esittelee käärmeitä myös infotaulujen ja esineistön avulla. Museo sijaitsee…
Kööpenhaminan nähtävyyksiä – Christianian vapaakaupunki
Kööpenhaminasta löytyvä Christianian vapaakaupunki on mielenkiintoinen paikka. Ei uskoisi, että pohjoismaasta voi löytyä tällainen anarkistinen autonominen alue. Alue onkin ollut kiistanalainen perustamisestaan vuonna 1971 alkaen. Tämän käyttämättä jääneen vanhan kasarmialueen julisti vapaaksi paikallinen vastakulttuurihahmo ja…
New York – Kolme aluetta
New York on kaupunki täynnä yllättävänkin paljon toisistaan poikkeavia alueita. Me olemme ehtineet tutustua lähinnä Manhattanin saarelle, jossa sielläkin näytävää on valtavasti. Tulevan Nycin matkan innoittamana olen penkonut valokuvakokoelmaani ja siinä ohessa syntyi ajatus esitellä…
Tulossa seuraavaksi: New York
Kuten laulussakin todetaan, on New York niin kiva kaupunki, että se on nimetty kahdesti: New York, New York. Kevään matkasuunnitelmiimme tuli yllättävä muutos ja päädyimmekin varaamaan lennot tähän kaupunkien kaupunkiin. Tuttu New York sopii reilun…
Las Vegasin nähtävyyksiä – Mafiamuseo
Las Vegas on paljon muutakin kuin jatkuvaa pelikoneiden kilinää ja ilmaisia juomia. Toki se on sitäkin, mutta meille vähemmän rahapeleistä pitäville löytyy ihan oikeaakin näkemistä. Kaupungin museot ovat huippuluokkaa ja joukosta löytyy myös alueen historiaan…
Hongkongin nähtävyyksiä – Victoria Peak
Hongkongin kenties tunnetuin maisema avautuu Hongkongin saaren korkeimmalta kohdalta, Victoria Peakilta, kohti mantereen Kowloonia. Kaupungin upeimmat pilvenpiirtäjät niin Hongkongin saaren Centralista kuin Kowloonistakin näkyvät täältä samalla kertaa.