Kööpenhaminasta löytyvä Kastelletin linnoitus on yksi Euroopan parhaiten säilyneitä bastionilinnoituksia. Nämä matalavalliset monikulmaiset linnoitukset kehittyivät tykistön uhkaa torjumaan. Matalien vallien vuoksi Kastelletia ei välttämättä linnoitukseksi edes tunnista läheltä katsottuna. Ainakin minun mielikuvaani linnoituksesta kuuluavat korkeat…
Tekstit tunnisteella kaupunkiloma
Oslon nähtävyyksiä – Vigelandin veistospuisto
Vigelandin veistospuisto on yksi Oslon tunnetuimpia nähtävyyksiä. Oikeastaan puiston nimi on Frognerin puisto, mutta useissa yhteyksissä, mm. matkaopaskirjoissa ja Google Mapsissa, puisto mainitaan nimenomaan Vigelandin puistona. Nimi on vahingossa vaihtunut, koska sinne yleensä tullaan nimenomaan Gustav…
5 x New York, viisi eri hotellia
New York on yksi suosikkikaupungeistamme. Siksi siellä tulee vierailtua kohtalaisen tasaisin välein. Ihan ensimmäisellä vierailullamme vuonna 2002 emme vielä kaupungista innostuneet, mutta onneksi annoimme sille uuden tilaisuuden vuonna 2011. Sen jälkeen olemme vierailleet kaupungissa vielä…
Napolin nähtävyyksiä – Kuninkaallinen palatsi
Napoli on hämmentävä kaupunki. Sillä on varsin likainen maine, niin ihan kirjaimellisesti kuin myös kuvainnollisesti järjestäytyneen rikollisuuden tyyssijana. Rakennuskanta on kyllä hieman nukkavierua, joskin ainakin minun mielestäni tällainen rosoisuus on varsin viehättävää. Vastapainona rosoisuudelle toimivat…
Islanti, ne kivat jutut
Aiemmin: Uneton Reykjavikissa Vaikka Islannin matkamme ei kaikin osin ollutkaan onnistunut, oli siinä myös paljon hyvää. Islanti on upea maa, maisemien kuvailemiseen eivät mitkään ylisanat riitä. Kun edellisessä postauksessa keskityin valittamaan huonosti nukutuista öistä, on…
Uneton Reykjavikissa
Kevään 2018 toinen räntälomakohteemme oli Islanti (se ensimmäinen oli New York). Minä saavuin Reykjavikiin vapun jälkeisenä keskiviikkona ja vaimo heti seuraavana aamuna paluumatkallaan Torontosta. Perjantain ja lauantain kiersimme lähialueita vuokra-autolla ja sunnuntaiaamuna suuntasimme takaisin Suomeen….
Houstonin nähtävyyksiä – Space Center Houston
Vuosi 2016 oli meillä hyvä avaruuskeskusvuosi. Kevään Kennedy Space Centerin vierailua seurasi kesällä vierailu Space Center Houstonissa. Kun ensin mainittu Floridan avaruuskeskus keskittyy rakettien laukaisuun, on Texasin Houstonissa sijaitsevassa keskuksessa muita toimintoja. Kuulentojen aikana vastuunjako…
New York: World Trade Center ennen ja nyt
New Yorkin Downtownissa sijaitseva WTC:n alue on ollut rakennustyömaa nyt jo kohta 17 vuoden ajan. En ole nähnyt aluetta ennen syyskuun 11. päivän terrori-iskuja, joten tämä tarinani rajoittuu kuvaamaan vain sen jälkeisen jälleenrakennustyön edistymistä. 2002
Kahdeksan päivää New Yorkissa, Tilinpäätös
New Yorkin matkakertomus on nyt paketissa ja jäljellä on enää tilinpäätös. Olin tällä kertaa erityisen huolellinen kulujen kirjaamisessa ja sain ihan jokaisen dollarin kirjattua ylös. Isoin kuluerä olivat lennot. Pääsiäisen ajalle ei ollut tarjolla lentotarjouksia….
Kahdeksan päivää New Yorkissa, osa 4: Näköalapaikkoja
New York on tunnettu pilvenpiirtäjistään. Vaikka ensimmäiset pilvenpiirtäjät rakennettiin Chicagoon ja esimerkiksi Hongkongissa näitä korkeita taloja on New Yorkia enemmän, ovat Manhattanin klassiset pilvenpiirtäjät kuitenkin maailman tunnetuimpia.