USA:n länsirannikkoa etelään päin ajellessamme roadtripillämme teimme pienen kierroksen sisämaahan Kaliforniassa ensin Napan laaksoon ja sieltä Yosemiten kansallispuistoon ennen siirtymistämme San Franciscoon. Yosemite on USA:n ensimmäinen suojeltu luontokohde. Yosemiten laakso suojeltiin jo vuonna 1864. Myöhemmin…
Tekstit tunnisteella nähtävyydet
San Franciscon nähtävyyksiä – San Francisco Pride
Vierailumme San Franciscossa roadtripillämme oli nähtävyyksien osalta kohtalaisen köyhä. Kaupungissa olisi nähtävää vaikka kuinka, mutta aikaa oli yksinkertaisesti liian vähän. Oikeasti pyörimme kaupungissa yhden illan ja kaksi kokonaista päivää. Lisäksi baseballottelu imaisi näistä yhden iltapäivän….
Oregonissa: Oregon Dunes National Recreation Area
USA:n länsirannikolta, noin puolivälistä Oregonin osavaltiota pohjoinen-etelä -suunnassa, löytyy Pohjois-Amerikan suurin yhtenäinen hiekkadyynialue Oregon Dunes National Recreation Area. Alue kuuluu Siuslawin kansallispuistoon. Dyynialueen pohjoisosa on varattu kaikenlaisille meluisille hupiaktiviteeteille, kuten mönkijäsafareille, kun taas eteläinen osa on rauhoitettu…
Seattlen nähtävyyksiä – Seattle Center
USA:n luoteisnurkassa Washingtonin osavaltiossa sijaitsevan Seattlen nosti aikoinaan maailmankartalle siellä järjestetty vuoden 1962 maailmannäyttely. Näyttelyn teemana oli seuraava vuosisata (siis tämä nykyinen vuosisata) ja alueelle olikin kyhätty kaikenlaista futuristista, kuten näköalatorni Space Needle. Sinne pääsi…
Teneriffan nähtävyyksiä – Teiden kansallispuisto
Kanariansaarista suurimmalla, Teneriffalla, sijaitsee Espanjan korkein vuori Teide. Tämä suurimman osan vuodesta lumihuippuisena pysyttelevä aktiivinen tulivuori on vähän reilut 3700 metriä korkea. Vuori sijaitsee likimain 19000 hehtaarin kokoisen Teiden kansallispuiston alueella. Kansallispuisto kuuluu UNESCOn maailmanperintökohteiden…
Seattlen nähtävyyksiä – Pike Place Market
Seattlesta löytyy USA:n pisimpään yhtäjaksoisesti käytössä ollut kauppahalli Pike Place Market, joka on ollut toiminnassa vuodesta 1907. Paikka on nähnyt hyviä ja huonoja aikoja. Tällä hetkellä sillä menee ilmeisen hyvin. Asiakkaita tuntui ainakin riittävän. Ja…
Pariisin nähtävyyksiä – Louvre
Varmasti kaikkien vähintään nimeltä tuntema Louvren taidemuseo Pariisissa on yksi maailman suurimmista museoista. Tämä entisessä kuninkaan palatsissa maajaansa pitävä museo on maailman vierailluin taidemuseo ja yleisestikin museoiden kokokisassa se jää kakkoseksi ainoastaan Washingtonin Smithsonian instituutille….
Pariisin nähtävyyksiä – Disneyland
Pariisin Disneyland oli ensimmäinen ulkomainen huvipuisto, jossa olen käynyt. Piipahdimme puistoissa ensimmäisellä Pariisin reissullamme vuosituhannen alussa. Sittemmin olemme käyneet siellä toisenkin kerran. Disneylandissa on nykyään oikeastaan kaksi erillistä puistoa. Toinen on alkuperäinen Disneyland ja toinen…
Los Angelesin nähtävyyksiä – Mulholland Drive
Elokuvallekin nimensä antanut ylös alas kukkuloita mutkitteleva Mulholland Drive -katu Los Angelesissa on suosittu vierailukohde. Hollywoodista lähtevät julkkisten talokyttäyskierrokset kulkevat näillä nurkilla. Varsin hienoja taloja kadun varrelta löytyykin. Ne tosin ovat kaukana tiestä, mutta osa näkyy…
Retkikohde Nizzasta: Saint Paul de Vence
Noin tunnin bussimatkan päässä Nizzasta sisämaahan päin sijaitsee viehättävä Saint-Paul de Vence. Tämä yli tuhat vuotta vanha kukkulakaupunki on jo pitkään houkutellut puoleensa taiteilijoita. Meidän vierailustamme kaupungissa on jo useita vuosia aikaa, mutta kaupunki tuskin on…