Luin tänään ensimmäiseksi aamulla uutisen rocklegenda Chuck Berryn kuolemasta. Tätä 90-vuotiaaksi elänyttä herraa en koskaan nähnyt livenä, mutta hänen patsaansa näin Saint Louisissa viime kesänä roadtripin yhteydessä. Samaisella matkalla näimme monia muitakin muistomerkkejä, joista osa…
Tekstit tunnisteella Route 66
Route 66: Hylätyt talot, autiot pihat
Ovet on lukossa / ikkunat tukossa / ja piipun päällä on hattu / ei oo ketään kotona Don Huonot: Mustat Linnut Nämä laulunsanat tulevat mieleen hylättyjä taloja katsellessa. Näissä taloissa on jotain tavattoman surullista. Silti…
Springfieldin nähtävyyksiä – Lincoln Home
Suurkaupungin sykkeen jäätyä taakse olimme siirtyneet maissipeltojen keskelle. John Steinbeckin Vihan hedelmien sanat kaikuivat korvissa, kun matkasimme pikkukaupungista toiseen. ”66 is the mother road”. Aikakausi oli eri, mutta hetkittäin tuntui, ettei näissä paikoissa ollut tapahtunut…
Arizonassa: Grand Canyonin kansallispuisto
”Nyt jos otetaan sadeviitat esille, voidaan vielä säilyä kuivina.” Siinä sanat, jotka lausuin kävellessämme ensimmäiselle näköalapaikalle Mather Pointille. Oikealla puolellamme taivas oli synkkääkin synkempi ja tasaisin väliajoin kuului ukkosen jyrinää. Tilanteessa oli vahva deja-vun tuntu,…
Chicagon nähtävyyksiä – Willis Tower
Vuonna 1973 Sears Tower -nimisenä valmistunut 108-kerroksinen pilvenpiirtäjä Willis Tower on Chicagon korkein rakennus. Tornilla on korkeutta 442 metriä ja se oli valmistuessaan maailman korkein rakennus. Ennätyksen rikkoutuminen kesti 25 vuotta. Willis Tower on edelleen USA:n…
Route 66 roadtrip 2016 – Muutama sana reissun suunnittelusta
Moni on hämmästellyt jälkeenpäin kuinka suunnittelimme matkamme. Etenkin etukäteen tehdyt hotellivaraukset ovat ihmetyttäneet. Eri hotelleja kun matkalle mahtui kymmeniä. Siksi ajattelin, että ehkä pari sanaa tästäkin aiheesta voisi olla jollekin hyödyksi. Reitin suunnittelu Route 66…
Route 66 roadtrip 2016: Tilinpäätös
Tämä oli pisin lomamatka, minkä olemme koskaan tehneet ja ehdottomasti myös kaikkein kallein. Pitkään näytti siltä, että matka ei tule juuri budjetin vuoksi koskaan toteutumaan, mutta jatkoimme kuitenkin pennosten keräilyä ja suunnitelmien tekemistä. Varsinainen säästäminen…
Route 66 roadtrip 2016, osa 23: Los Angeles
Matkamme viimeinen siirtymätaival San Diegosta Los Angelesiin noin seitsemän viikkoa Chicagoon saapumisemme jälkeen alkoi harmaassa säässä. Los Angeles on USA:n toiseksi suurin kaupunki ja yhdessä kiinni toisiinsa kasvaneiden kymmenien vierekkäisten kaupunkien kanssa se muodostaa yli 18…
Route 66 roadtrip 2016, osa 22: San Diego
Kalifornian eteläisin iso kaupunki San Diego on ollut minulla toivelistalla aina 1980-luvun lopulta asti. Silloin Kolmoskanava (nykyinen MTV3) esitti kaupungin eläintarhasta kertovaa sarjaa. Eläintarha olikin ainoa ennalta tuttu paikka kaupungissa. Onneksi jo valmiiksi kirjahyllystä löytynyt…
Route 66 roadtrip 2016, osa 21: Kalifornia
Las Vegasista matkamme jatkui osavaltioista väkirikkaimpaan eli Kaliforniaan. Kyseessä oli reittimme viimeinen osavaltio, mutta seikkailuja oli sielläkin luvassa vielä puolentoista viikon verran. Ihan ensimmäiseksi otimme suunnan kohti maailman kuuminta pätsiä, Death Valleyn eli Kuolemanlaakson kansallispuistoa.