Andalusian roadtripin matkakertomus on nyt tullut tiensä päähän. Enää on jäljellä pieni katsaus reissukuluista. Yritin jälleen parhaani mukaan kirjata kaikki kulut ylös. Jostain syystä kuitenkin onnistuin muutaman pääsymaksun hinnan hukkaamaan. Nämä onneksi löytyivät netistä. Seuraavaksi…
Kaikki tekstit kategoriasta Espanja
Andalusia roadtrip 2018, osa 4: Aurinkoa ja appelsiinipuita
Olen jo useaan otteeseen matkakertomuksen myötä valitellut Andalusian kylmää säätä. Oikeasti tämä oli meille jo toinen vierailu tähän Espanjan eteläiseen maakuntaan joulukuussa, joten lämpötila ei tullut mitenkään yllätyksenä. Osasimme varautua siihen, ettei lämpömittarin kertomaan lukemaan…
Andalusia roadtrip 2018, osa 3: Kirkkoja ja linnoja
Matkan aikana en varsinaisesti kiinnittänyt asiaan huomiota, mutta jälkeen päin valokuvia selaillessa Andalusian roadtripimme nähtävyyksistä löytyi selvä kaava. Valokuvien kohteina olivat enimmäkseen kirkot ja linnat. Toki kuvasin paljon myös kapeita kujia, mutta niistä olenkin jo…
Andalusia roadtrip 2018, osa 2: Päitä, häntiä ja muita herkkuja
Tuttuun tapaan tämä Andalusian matkammekin oli myös ruokamatka. Pääsimme vuotta aiemmalla reissulla jo vähän andalusialaisten herkkujen makuun. Tuolloin tosin olimme pääosin Elvirian majapaikan lähistön turistisyöttölöiden armoilla. Tällä kertaa vietimme suurimman osan matka-ajasta parempien eväiden äärellä. Lautaselta…
Andalusia roadtrip 2018, osa 1: Valkoisia kyliä ja kapeita kujia
Yhdeksi tämän roadtripin teemaksi muodostuivat Andalusian valkoiset kylät. Lopulta vierailimme vain kahdessa tällaisessa, mutta useampia ehdimme miettiä vaihtoehtoisina kohteina. Valkoiset kylät sijaitsevat pääosin läntisessä Andalusiassa Cádizin provinssissa. Poikkeuksiakin on. Mijas lähellä Malagaa on yksi tällainen….
Andalusia roadtrip 2018
Vuosi 2019 pyörähtää blogissa käyntiin tismalleen samoin kuin edellinen vuosikin. Viime joulukuun puolivälissä käväisimme nimittäin toistamiseen Andalusiassa. Vuotta aiemmin olimme liikkeellä samalla suunnalla samaan aikaan ja vuosi 2018 lähti blogissa liikkeelle tuon matkan matkakertomuksella. Ja…
Maailmanperintöjoulukalenteri 2018: 17. luukku
Seuraava joulukalenterin luukku paljastaa historialtaan varsin kirjavan maailmanperintökohteen. Kyseessä on palatsi, joka aloitti elämänsä linnoituksena jo vuonna 889. Palatsialuetta on vuosisatojen mittaan muokattu useiden eri vallanpitäjien toiveiden mukaan. Tämä kohde on Alhambran palatsi Espanjan Granadassa….
Andalusia roadtrip 2017, tilinpäätös
Nyt on matka käyty läpi myös blogissa ja jäljellä on enää luottokorttikuittien ja sekalaisten muistiinpanojen tarkastelun aika. Tällä kertaa muistiinpanot olivatkin harvinaisen löperöllä tasolla. Budjettimme oli omalla mittapuullamme hyvin maltillinen liki puuttuvista majoituskuluista johtuen. Majoitus…
Andalusia roadtrip 2017, osa 4: Marbella
Viimeinen päiväretkikohde Andalusian automatkallamme oli miltei majapaikan naapurissa sijainnut Marbellan vanhakaupunki. Kohteen suhteen meillä ei ollut mitään ennakko-odotuksia. Yllätyimmekin positiivisesti huomatessamme Marbellan vanhankaupungin olevan todella kiva kapeine katuineen ja kauniine aukioineen. Retkipäivän kohdalle osunut viikon…
Andalusia roadtrip 2017, osa 3: Granada
Toinen pidempi retki Andalusian automatkaltamme suuntautui Granadaan, kaupunkiin jota monet tuntuvat pitävän Espanjan mielenkiintoisimpana ja kauneimpana. Kaupungista löytyy Espanjan suosituin nähtävyys, Alhambran palatsi. Myös ruoan saralla Granada kunnostautuu. Periandalusialainen tapas-kulttuuri kukoistaa ja lisäksi granadalaisia churroja…