Reissumme viimeinen kohde Ravenna valikoitui reitille ihan puhtaasti kartasta sopivalla etäisyydellä Riminin ja Bolognan välillä olevaa kaupunkia etsiessämme. Varsin pian kuitenkin paljastui, että Ravenna on oikeasti mielenkiintoinen paikka. Kaupunki on tunnettu erityisesti upeista mosaiikeista, joita voi ihailla useissa varhaiskristillisissä rakennuksissa. Kahdeksan näistä rakennuksista on vuodesta 1996 lähtien kuulunut Unescon maailmanperintökohteiden listalle.

Arezzosta matkamme jatkui kohti rannikkoa ja Riminin rantakaupunkia. Kyseessä oli reissun toiseksi pisin siirtymä, kestoltaan liki kolme tuntia. Rimini oli meille entuudestaan tuttu lähinnä nimeltä. Vaimoni oli tosin nähnyt lapsena mummonsa lomakuvia samaisesta kohteesta jostain mustavalkoisten valokuvien aikakaudelta vuosikymmenten takaa. Kenties Rimini on hieman muuttunut niistä päivistä.

Montalcinossa viettämiemme rauhallisten päivien jälkeen oli aika palata tien päälle. Vuorossa oli reissun tiivistahtisin osuus, jossa kaksi matkapäivää seurasivat toisiaan. Tosin matka Arezzoon ei ollut kuin noin puolentoista tunnin pituinen ja seuraavankin päivän ajomatka rannikolle taittui alle kolmen tunnin. Reittimme kulki Montalcinosta jälleen pikkuteitä pitkin ensin tuttua tietä kohti Pienzaa ja siitä edelleen halki Toscanan maaseudun. Matkalla ihastelimme niin auringonkukkapeltoja kuin ruosteisia kukkuloitakin.

Italian automatkamme muuttui automatkaksi vasta toisesta kohteestamme Firenzestä eteenpäin jatkaessamme. Matka kävi kapeaa ja joka suuntaan kiemurtelevaa maalaistietä pitkin läpi chiantin viinialueen kohti eteläisen Toscanan kukkulakaupunki Montalcinoa. Viinialue vaihtui loppumatkasta chiantista brunelloon. Ainoastaan Montalcinon alueella valmistettava Brunello di Montalcino on yksi Italian parhaista punaviineistä ja varmasti valtaosalle turisteista se tärkein syy saapua kaupunkiin.

Bolognan jälkeen seuraava kohde kesän Italian matkallamme oli renessanssihelmi Firenze, jonka Unescon maailmanperintökohteeksikin nostettu historiallinen keskusta oli hurmannut meidät reilun kymmenen vuoden takaisella Toscanan matkallamme. Jotkin kohteet jaksavat hurmata ensihuumankin jälkeen, mutta toiset taas osoittautuvat tarkemmin katsottuna pettymyksiksi. Valitettavasti Firenze putosi nyt tähän jälkimmäiseen kategoriaan.

Bologna päätyi kesälomamme roadtripin alku- ja päätepisteeksi puolivahingossa. Valintaa puolsi se, että kyseessä oli Firenzeä lähin kaupunki, jonne oli tarjolla suora lentoyhteys Helsingistä. Itse kohteesta en tiennyt ennakolta juuri mitään. Kaupunki paljastui kuitenkin yllättävän mielenkiintoiseksi. Tässä yhdessä Italian vauraimmista kaupungeista asuvat maan kenties onnellisimmat ihmiset ja löytyipä sieltä Unescon maailmanperintökohdekin. Tosin mistäpä Italiassa ei sellaista löytyisi. Ja sitten tietysti on se jauhelihakastike.

Tarkoituksenamme oli kesälomamme ensimmäisellä pätkällä autoilla Jenkkilän itärannikolla, mutta päädyimmekin roadtripille Italiaan. Ratkaisu oli aika villi, sillä saapasmaa ei ole koskaan ollut mikään erityinen suosikkimme. Lisäksi olimme jo ehtineet käväistä Roomassa keväällä. Lopulta kuitenkin USA:n tiukat maahantulorajoitukset pakollisine koronatesteineen sekä lentojen hinnoittelu johtivat tällaiseen ratkaisuun. Lomamme lähti liikkeelle siis vaihtoehdolla B, mutta eipä siinä mitään, kyllä reissuelämä aina kotiolot voittaa kohteesta riippumatta.

Olemme usein maaliskuussa ottaneet pienen varaslähdön kevääseen jossain Euroopan kaupunkikohteessa. Korona aiheutti tähän jatkumoon ikävän tauon, mutta nyt vihdoin kevätreissu teki paluun. Tällä kertaa kohteeksi valikoitui Rooma, jossa meillä oli kivasti majapaikka ystävän luona odottamassa. Majoituksen lisäksi paikallisopas takasi valmiiksi tiedustellut ja hyviksi havaitut illallispaikat.

Roomassa jos missä upeita kirkkoja riittää. Edellisellä vierailullamme kaupungissa piipahdimme monissa kirkoissa ihan vain siksi, että ne sattuivat sijaitsemaan sopivasti reitin varrella. Monen nimi jäi epäselväksi. Chiesa del Gesùun emme kuitenkaan pistäytyneet vahingossa. Tämä jesuiittajärjestön pääkirkko oli tuttu jo ensimmäiseltä Rooman matkaltamme kesältä 2001. Tuolloin valokuvat jäivät ottamatta, koska kuvaaminen oli kirkossa kiellettyä. Paikka jäi kuitenkin mieleen hienoimpana kirkkona, jossa olen koskaan vieraillut. Onneksi tällä toisella vierailukerralla valokuvauskieltoja ei näkynyt.

Chiesa del Gesù ei vielä ulkoa päin herättänyt minussa suuria odotuksia, vaikka sen barokkijulkisivun pitäisi olla tyylisuuntansa huippua. Kenties Roomassa vain yksinkertaisesti turtuu upeisiin kirkkoihin, eivätkä ne siksi enää herätä suuria tunteita. Voimakkaimmat muistikuvat ensivierailulta liittyvät kirkon sisätilojen ylitsepursuaviin koristeluihin. Jostain syystä Pietarinkirkko ei aikoinaan enää tuntunut miltään Chisa del Gesùn jälkeen. Tässä syynä saattoivat olla mittasuhteet. Pietarinkirkko kun tuntuu ylisuurelta ja muutoinkin joka suhteessa överiltä.

Toscanassa Italiassa sijaitseva San Gimignano on yksi alueen hienoimmista ja tunnetuimmista keskiaikaisista kukkulakaupungeista. Tämän vajaan 8000 asukkaan kaupungin muurien ympäröimä historiallinen keskusta on UNESCOn maailmanperintökohde. Kaikille kukkulakaupungeille tuttuun tapaan myös San Gimignanosta avautuu upeat maisemat yli ympäröivän maaseudun.

San Gimignanoa on leikkisästi kutsuttu keskiajan Manhattaniksi. Historiallisen keskustan hienoimpia keskiaikaisia rakennuksia ovat tornit, joita rakentamalla kaupungin rikkaat ylimykset kilpailivat keskenään. Kukkulan alapuolisilta mailta katsottuna San Gimignanon siluetti voikin tuoda mieleen modernin suurkaupungin pilvenpiirtäjineen, jos oikein mielikuvitustaan venyttää. Torneja on jäljellä 14 kappaletta, joskin keskiajan lopulla niitä oli 72. Korkeimmat olivat 70 metriä korkeita eli suunnilleen Helsingin Olympiastadionin tornin korkuisia.