Oslon Oopperatalo on ehdottomasti yksi kaupungin upeimmista moderneista rakennuksista. Tämä lasi- ja marmoriteos valmistui vuonna 2008. Vuotta aiemmin Norjan kansallisooppera ja baletti oli täyttänyt 50 vuotta. Hieman aikaa siis ehti kulua ennen kuin tälle instituutiolle saatiin oma koti rakennettua.

Yhdistelen tässä lyhyessä esittelyssä kuvia tältä ja viime kesältä. Viime kesänä tutustuin oopperataloon ulkoa päin. Tuolloin kesäpäivä oli niin kaunis kuin toivoa voi. Tilanne ei ollut ihan yhtä auvoisa viime viikonloppuna. Nyt taivas oli pilvessä ja vettä sateli vähän väliä. Juuri huonon sään takia päätimme mennä viettämään aikaa oopperatalon sisäpuolelle. Tarjolla oli opastettuja kierroksia, joten kävimme ostamassa liput sellaiselle. Sisäkuvat ovat siis tuoreita.

Netistäkin liput olisi saanut ostettua, mutta valitettavasti englanninkielisiäkin kierroksia myytiin vain norjankieliseltä sivulta käsin. Minun uskoni loppui, kun ostoskoriin hupsahti joku outo tuote. Mahdollisesti tämä oli joku itsepalvelulisä, mutta ihan varmuudeksi jätin homman sikseen ja ostin liput oopperan lippuluukulta. Kyseinen luukku muuten löytyy kävelemällä vähän matkaa pääovelta vasemmalle. Opasteita lippuluukulle en löytänyt. Jos norjankielen taitosi on parempi kuin minulla, voit kokeilla ostaa lippuja täältä. Kierroksen hinta on 100 NOK. Netissä hinta näkyi olevan 80 NOK, mutta ainakin minulla ostoskoriin pompannut lisä nosti hinnan kalliimmaksi kuin paikan päältä ostettuna.

Opastettu kierros osoittautui todella mainioksi. Aluksi opas kertoi rakennuksen arkkitehtikilpailusta, joka järjestettiin anonyymina kansainvälisenä kilpailuna. Kaikkien riemuksi voittajaksi valikoitui norjalainen arkkitehtitoimisto Snøhetta.

Talo on helposti lähestyttävä niin ulkoa kuin sisältäkin. Kaltevaa ramppimaista kattoa pitkin voi kävellä rakennuksen katolle maisemia ihailemaan. Myös sisäpuolelle ovat kaikki tervetulleita. Kolmen oopperasalin lisäksi rakennuksessa on ravintoloita ja baareja, joiden antimista voi käydä nauttimassa ilman aikomustakaan oopperan seuraamisesta. Italialaisella vaalealla marmorilla peitetty rakennus on kuin merestä pilkistävä jäävuori. Sisäpuolen tammi puolestaan vie ajatukset Norjan metsiin.

Oslon oopperatalo oli uuden Bjørvikan alueen ensimmäinen rakennus. Oppaan näyttämä valokuva ajalta ennen oopperataloa oli varsin lohduttoman näköinen. Suurin osa tästä upeasta ranta-alueesta kaupungin keskustassa oli pyhitetty autoliikenteelle. Rannan puolen alue oli epämääräistä joutomaata. Alueen rakentaminen on edelleen kesken, mutta valmistuttuaan se tulee olemaan todella upea moderni kaupunginosa. Oopperatalon taakse valmistuu vuonna 2020 Munch-museon uusi rakennus.

Aulan jälkeen opastettu kierros eteni normaalisti yleisön ulottumattomissa olevaan osaan taloa. Tämä leikkisästi ”tehtaaksi” kutsuttu alue on oopperan työntekijöiden valtakunta. Noissa lukuisissa pienissä ja isommissa huoneissa suunnitellaan ja valmistetaan esityksissä tarvittavat asut, hatut, peruukit, meikit sekä tietenkin lavasteet. Käytävällä oli esillä joitain peruukkeja ja puvustamon läpi kävellessämme näimme valtavasti jo ohjelmistossa pyörivien ja vasta ensi-iltaansa odottavien teosten pukuja. Valokuvia tehtaan puolella ei saanut ottaa. Opimme muun muassa sen, että peruukin tekeminen kestää noin viikon. Lähinnä Aasiasta tuodut ehdat hiukset kiinnitetään peruukkiin yksitellen. Myös tekoparrat ja -viikset valmistetaan oopperassa itse. Niihin käytetään usein puhvelinkarvaa.

Lavastepuolella näimme maalaamon, jossa lavasteiden pinnat viimeistellään. Suuressa hallissa on valtavat ikkunat ja kattokin on osin lasia. Näin työskentely on mahdollista luonnonvalossa. Suuri lattia tarjoaa paljon tilaa, johon maalattava osa voidaan levittää. Jo ennen maalin kuivumista työn tulosta on mahdollista tarkastella etäämmältä kiipeämällä seinän vieren parvelle.

Pääsimme kurkistamaan maalaamon lisäksi myös kokoonpanohalliin, jossa kaikki osaset lopulta kootaan yhteen. Tämä alue on kuulemma koko oopperatalon vaarallisin paikka. Suurten lavasteiden osien siirtely on onnettomuusherkkä vaihe.

Näyttämön taaksekin pääsimme kurkistamaan. Yksi suuri tila tarjoaa suoran yhteyden kahdelle näyttämölle. Tuossa tilassa tapahtuu lavasteiden siirtely ja lavasteiden vaihtaminen toisiin kesken esityksen. Näyttämö on moderniin tapaan jaettu useampaan osaan, joita voidaan hallita erikseen. Rakenteita ja ihmisiä voidaan laskea piiloon lavan alle ja nostaa sieltä esille. Myös näyttämön yläpuolella on paljon tilaa, josta lavasteita voidaan laskea näyttämölle.

Oopperan ”tehtaassa” työskentelee noin 600 ihmistä. Lisäksi vapaaehtoisia, freelancereita ja vierailijoita on toinen mokoma. Kaikissa työtiloissa on tarjolla luonnonvaloa. Rakennuksessa onkin sisäpiha, joka mahdollistaa luonnonvalon käytävän molemmin puolin oleviin huoneisiin. Sisäpiha ei varsinaisesti näy ulospäin. Erityisen hyvä valo on tarjolla balettitanssijoiden harjoitussalissa, jonka korkeista ikkunoista avautuu näkymä suoraan Oslonvuonolle.

Kierroksen viimeinen etappi oli vierailu talon suurimmassa salissa, johon mahtuu noin 1400 katsojaa, hieman riippuen orkesterimontulle kulloinkin varatusta tilasta. Istuimme hetkeksi penkeille ylimmälle parvelle ja ihailimme upeaa salia. Seinäpintoja peitti tummaksi käsitelty tammi. Salin materiaalit on valittu niin, ettei akustiikka muutu katsojamäärän mukaan. Orkesterin soittaessa ei tarvita erillistä äänentoistoa. Jos kuitenkin orkesterin sijaan käytetään kaiuttimien kautta soitettua musiikkia, voidaan kerrosten välistä esiin vedettävien verhojen avulla muuttaa salin akustiikkaa paremmin tähän tarkoitukseen sopivaksi. Opas kertoili akustiikastakin faktoja vähän enemmän kuin keskivertokuulija osaa painaa mieleensä, kuten nyt vaikka sen, että kaiun pituus on 1,7 sekuntia.

Salista poistuminen tapahtuu ramppeja pitkin. Etenkin ylemmiltä parvilta kävelyä on jonkin verran. Arkkitehdit halusivat varmistaa, että paluu arkitodellisuuteen esityksen jälkeen tapahtuu hitaasti.

Rakennuksessa on paljon vierailevien taiteilijoiden suunnittelemia töitä. Kenties mielenkiintoisin näistä sijaitsee kuitenkin rakennuksen ulkopuolella. Tämä italialaisen Monica Bonvicinin lasi- ja teräsveistos She Lies kelluu Oslonvuonossa oopperatalon eteläpuolella. Teos tosiaan kelluu ankkuroituna pohjaan. Se kääntyilee ja pyörii tuulen ja veden virtauksen mukana. Teos on muuten kolmiulotteinen tulkinta Caspar David Friedrichin maalauksesta Das Eismeer.

En millään malttanut olla valitsematta tähän viimeiseksi kuvaksi ennen opastettua kierrosta ulkoa nappaamaani valokuvaa. Kohti kaupunkia vyöryvä ukkospilvi toimii taustana ja She Lies -teoksen valaisee auringonsäde kaupungin suunnalta.

Tässä kertomani asiat opin tuolla opastetulla kierroksella. Taas siis tarttui mukaan muutama hauska knoppi. Suosittelen kierrosta kaikille, ihan riippumatta suhteesta oopperaan. Tai käy ainakin kurkistamassa oopperatalon aulaa. Sisälle pääsee ilmaiseksi ja aulasta löytyy siistit ja niin ikään ilmaiset vessat.

Oletko sinäkin tutustunut oopperataloihin maailmalla? Mikä on suosikkisi?

Muut kirjoitukset aiheesta Oslo:

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *