12 upeaa auringonlaskua maailmalta
Auringonlaskut ovat yksi suosikkijutuistani reissuilla. Matkamme suuntautuvat usein paikkoihin, joissa aurinko laskee vähän aikaisemmin kuin Suomen kesässä, joten auringonlaskuja ihaillakseen ei tarvitse valvoa aivan aamuyöhön asti.
Ystävänpäivänä Lähtöportti-blogissa hehkutettiin upeita auringonlaskuja eri puolilta maailmaa. Innostuin noiden kuvien ja tarinoiden myötä itsekin pläräilemään omia kuva-arkistojani. Ihan joka reissulla maisema tai säätila ei ole innostanut auringolaskujen dokumentointiin, mutta varsin iso pino noita kuvia silti löytyi. Esittelen tässä niistä kaksitoista parasta.
1. Santorini
Maailman upeimpia auringonlaskuja esiteltäessä kreikan Santorinin saari on usein listojen kärkipäässä. Eikä syyttä. Pilviä ei Santorinin taivaalla kesäkuukausina näy ja aurinko putoaa kaukana taivaanrannassa häämöttävän naapurisaaren taakse. Upeimmin auringonlasku näkyy Oian pikkukylässä, joka täyttyykin iltaisin muualta saarelta auringonlaskua seuraamaan saapuvista turisteista. Kylän hauskannäköiset kalderan reunan jyrkkään rinteeseen rakennetut valkoiset talot ja tuulimyllyt tuovat oman lisänsä kauniiseen maisemaan.
Me majoituimme viikon verran juuri tuossa Oian kylässä Santorinilla lomallessamme kesällä 2008. Kylän tunnelmassa oli valtava ero päivän ja illan välillä. Keskipäivällä kylän raitilla liikkui lähinnä koiria ja kissoja, kun taas illalla niin pääkatu kuin sen varrella olevat ravintolatkin olivat täynnä auringonlaskua varten paikalle saapuneita ihmisiä.
Lisää aiheesta: [Santorinilla: Oia](Santorinilla: Oia)
2. Procida
Napolinlahden pienellä Procidan saarella pääsin kesällä 2017 ensimmäisen kerran ihailemaan suoraan mereen laskevaa aurinkoa. Tätä ennen en ollut moista tosiaan nähnyt. Niemennokka oli pikkuisen auringon tiellä Procidallakin, mutta onneksi hotellimme Albergo La Vignan tornista pääsi näkemään tämän niemen yli.
Silti tuota tornimaisemaa hienommalta auringolasku näytti hotellin uutukaisen uima-altaan takaa katsottuna. Nappasin oitis kamerani esille huomattuani uima-altaan pinnasta heijastuvan yksinäisen puun. Hetki oli maaginen, joskin kuvan rajaamisen kanssa sai olla tarkkana. Aivan kuvan vasemman reunan ulkopuolella rakennusmiehet olivat työn touhussa allasalueen viimeistelemiseksi.
Lisää aiheesta: Etelä-Italian roadtrip 2017, osa 6: Procida
3. Key West
Pääsiäisen aikoihin vuonna 2016 lomailimme Floridassa, jossa pääsimme ihailemaan todella upeaa auringolaskua Key Westin trooppisella saarella. Illan tullen saaren länsilaidan Mallory Square täyttyi auringonlaskua odottavista turisteista. Moni oli myös hakeutunut veneineen vesille. Auringon laskettua viereisen saaren Sunset Keyn taakse ihmiset alkoivat valua kohti Duval Streetin baareja.
Lisää aiheesta: Mallory Square
4. Halonginlahti
Vietnamin Halonginlahdella kesällä 2019 seilatessamme pääsimme ihailemaan kahtakin upeaa auringonlaskua. Iltaisin pilvet täyttivät taivaan, mutta tämä ei tehnyt auringonlaskusta yhtään vaatimattomamman näköistä. Oranssinpunaiseksi värjäytyvä taivaanranta ja joka puolella levittäytyvät karstikalliot tarjosivat kauniin taustan istuskellessamme laivan kannella nautiskelemassa happy hourin antimista.
Lisää aiheesta: Vietnam 2019, osa 2: Halonginlahti
5. Kilpisjärvi
Viime kesän pohjoiseen suuntautuneelta automatkaltamme en osannut odottaa erityisen ihmeellisiä auringonlaskuja. Pelkäsin sään olevan lähinnä sateinen, enkä oikein edes tiennyt mihin aikaan aurinko laskee pohjoisessa elokuun alkupuolella. No, eipä siitä sateesta ollut kiusaa ja yötön yökin oli jo selkeästi takana päin. Ensimmäinen upea auringonlasku sattui kohdalle Kilpisjärvellä. Maisemaa ei vain oikein voinut kovin pitkään ihastella tulematta syödyksi. Sen verran paljon oli hyttysiä liikkeellä.
Lisää aiheesta: Pohjois-Norjan roadtrip 2020, osa 1: Matka pohjoiseen
6. New York
New Yorkissa on monia hienoja paikkoja auringonlaskun ihailemiseen. Minä olin pitkään haaveillut alkuillan viettämisestä Empire State Buildingin näköalatasanteella ja heti ensimmäisen tilaisuuden tullen tähän tartuinkin. Spektaakkeli osoittautui kuitenkin pienoiseksi pettymykseksi. Ensinnäkin saavuimme paikalle ruuhkan pelossa turhan aikaisin ja jouduimme odottelemaan auringonalaskua pitkän aikaa. Ylhäällä ei ollut mitään istumapaikkoja, eikä henkilökunta katsonut hyvällä lattialla istujia. Eräs ohjeita kunnioittamaton nuorukainen sai tylysti lähtöpassit takaisin alas. Kun sitten lopulta itse auringonlaskukin oli melko mitätön, en voinut oikein pitää noita dollareita hyvin sijoitettuina. Tokihan punasävyiseksi värjäytyvä kaupunki näytti tuosta kulmasta hienolta, mutta valitettavasti mollukka putosi tuolta ylhäältä käsin nähtynä New Jerseyn taakse ja siellä suunnassa ei kummoista nähtävää ollut tarjolla.
Tästä viisastuneena päätin vastaisuudessa säästää rahani ja suunnata East Riverin toiselle puolelle Brooklyniin. Paljon Empire State Buildingin maisemia hienompi tausta löytyikin heti Brooklyn Bridge Parkista. Sieltä käsin katsoen aurinko laski Manhattanin eteläosan pilvenpiirtäjien taakse. Tämän puiston lisäksi suosittelen auringonlaskun aikana Brooklynin siltaa ja Roosevelt Islandia. Näissä kohteissa auringonlaskusta joutuu maksamaan korkeintaan metrolipun hinnan.
Lisää aiheesta: Kahdeksan päivää New Yorkissa, osa 4: Näköalapaikkoja
7. Buena Vista del Norte
Teneriffan saarta vuokra-autolla kiertäessämme vuoden 2012 viimeisinä päivinä satuimme Mascan ohi ajettuamme pysähtymään Buena Vista del Norten golfkentän takana rannan tuntumassa sijaitsevaan pieneen kahvilaan. Aurinko oli juuri laskemassa ja taivas alkoi jo värjäytyä kauniin väriseksi. Tilasimme kahvit ja istahdimme ulkopöytään ihailemaan maisemaa. Keskitalven aurinko ei jaksanut enää kivuta vuorenrinteen takaa näkyviin ennen taivaanrannan taakse painumistaan. Silti tuo kirjava taivaanranta oli mielettömän upea. Mahdollisesti alkuvuodesta auringonlasku on tuolla vielä hienompi auringon laskiessa suoraan mereen.
Lisää aiheesta: Masca
8. Inle-järvi
Yksi tunnelmaltaan hienoimmista auringonlaskuista koskaan osui kohdallemme Myanmarin Inle-järvellä. Meille kerrottiin, että järven kuuluja kalastajia voi nähdä toimissaan juuri auringonlaskun aikaan ja siksi varasimmekin tällaisen auringonlaskun veneajelun. Pääsimme seuraamaan nuorten kalastajien toimia ja lopulta paikalle saapui myös se perinteinen kalastaja, joka osoittautui pelkäksi turisteille esiintyväksi komeljanttariksi. Vaan hyvinpä hän esiintyi ja hienoja kuvia sain kotiin viemisiksi. Eikä tuo lysti perin kallistakaan ollut. Auringonlaskun väriloisto oli kohtalaisen voimakas johtuen kaikkialla ilman täyttävästä savusta. Kevään kuumimpana vuodenaikana kun viljelijät kulottavat peltojaan tulevaa satokautta varten. Pienhiukkasia ei tainnut kukaan mitata, vaikka mitattavaa olisi kyllä riittänyt.
Lisää aiheesta: Myanmar 2019, osa 4: Inlen kalastajat
9. Santa Monica
Kalifornian Santa Monicassa olemme ihailleet auringonlaskua useammankin kerran. Tosin pääosin tämä on tapahtunut kesällä, jolloin aurinko laskee kukkuloiden taakse. Ei se pahalta näytä sekään, mutta silti joulukuussa 2019 kokemamme talvinen auringonlasku oli paljon upeampi. Tuolloin aurinko ei jaksanut kiertää kukkuloille asti, vaan putosi suoraan mereen. Taivaanranta värjäytyi upean sävyiseksi ja tuo väriloisto kesti vielä pitkään mollukan jo kadottua näkyvistä. Saimme ihailla kirjavaa taivasta niin rannan hiekalta kuin laituriltakin käsin.
Lisää aiheesta: Kalifornia roadtrip 2019, osa 2: Santa Monica
10. Helsinki
Kun nyt koronan takia on tullut vietettyä aikaa tavallista enemmän kotona Helsingissä, on myös auringonlaskuja tullut ihailtua kotimaisemissa. Postauksen ensimäinen kuva on viime kesältä Aurinkolahdesta ja tuossa otsikon yläpuolella näkyvä hyinen kuva puolestaan on otettu tammikuun ensimmäisten lumisateiden jälkeen Lauttasaaresta. Vaikka kylmä sää ei ole minun juttuni, ovat juuri nämä upeat talviset auringonlaskut houkutelleet minut useina iltapäivinä ulos hytisemään kamerani kanssa.
11. Henningsvær
Viime kesän automatkamme vei meidät lopulta Lofooteille asti. Majoituimme Henningsværin kylässä, jossa saimme nautiskella useammasta upeasta auringonlaskusta. Lofooteillakin taivaanrannan valoshow jatkui pitkään ja se oikeastaan pääsi kunnolla vauhtiin vasta auringon pudottua taivaanrannan vuorennyppylöiden taakse. Mikä parasta, sama maisema näkyi hienosti myös majapaikkamme ikkunasta.
Lisää aiheesta: Pohjois-Norjan roadtrip 2020, osa 3: Lofootit
12. Grand Canyon
Kaksi ensimmäistä yritystämme ihailla Grand Canyonin auringonlaskua päättyivät pettymykseen. Niin kesällä 2014 kuin ensimmäisenä iltana kaksi vuotta myöhemminkin koko kanjoni jäi näkemättä ukkosmyrskyn takia. Onneksi jälkimmäisellä kerralla meillä oli toinenkin päivä varattuna kanjoniin tutustumiseen. Tuon toisenkin päivän iltana taivas täyttyi tummista pilvistä, mutta onneksi tällä kertaa ukkonen pysyi poissa kanjonin yltä. Suosituimmat näköalapaikat olivat täynnä turisteja, mutta onneksi tarjolla oli paljon muitakin paikkoja. Grand View ei ole se tunnetuin paikka auringonlaskun ihailuun kanjonin eteläreunalla, mutta ei tuo maisema minusta lainkaan pöllömpi ollut. Toisin sanoen tämä auringonlasku oli yksi upeimmista, jos ei kaikista upein koskaan näkemäni.
Lisää aiheesta: Route 66 roadtrip 2016, osa 19: Grand Canyon
Bonus: Austin
En malttanut olla lisäämättä listan lopuksi vielä yhtä auringonlaskua, joka ei itsessään ollut sieltä ikimuistoisimmasta päästä. Tällä kertaa itse auringonlaskua oleellisempaa olikin heti sen jälkeen käynnistyvä spektaakkeli, jossa puolisentoista miljoonaa lepakkoa pelmahti lentoon sillan alta. Tätä näytöstä pääsee seuraamaan kesäiltaisin Texasin pääkaupungissa Austinissa. Kyseessä on maailman suurin urbaani meksikondoggilepakkojen populaatio, joka on oikeasti iso juttu kaupungille. Joella järjestetään risteilyjä ihan vain lepakkojen bongausta varten ja onpa näille siivekkäille pyhitetty oma festivaalinsakin elokuun keskivaiheilla.
Lisää aiheesta: Congress Avenuen sillan lepakot
Näillä näkymin auringonlaskujen bongailu jatkuu toistaiseksi kotikulmilla, mutta toivottavasti jo ensi kesänä olisi mahdollista laajentaa perspektiiviä. Sitä odotellessa olisi kiva kuulla, mitkä ovat sinun suosikkipaikkasi auringonlaskun ihailuun.













Ladataan kommentteja…