Seattle on kiva kaupunki. Tykästyin siihen välittömästi matkaopasta lukiessani, vaikka en etukäteen siitä tiennyt oikein mitään. Kaupungissa ei kauheasti ole sellaisia kaikkien tuntemia nähtävyyksiä, mutta sen sijaan siellä on todella lupsakka tunnelma ja kaikenlaista vähän erilaista nähtävää. Kuten nyt vaikka tämä lasitaidetta esittelevä museo Chihuly Garden and Glass.

Kyseessä on Seattle Centerissä, tuossa vuoden 1962 maailmannäyttelyn tapahtumapaikassa, sijaitseva varsin tuore (avattu 2012) museo. Museo on omistettu lasitaitelija Dale Chihulyn teoksille. Maestro itse ei ole voinut puhaltaa lasia loukkaantumisensa jälkeen vuonna 1979. Hän kuitenkin opettaa muita ja suunnittelee teoksia edelleen.

Vierailu museossa oli huomattavasti mielyttävämpi kokemus kuin mitä etukäteen osasin odottaa. Lonely Planet kovasti paikkaa kehui. Oikeastaan harmittamaan jäi ainoastaan se, ettemme voineet lunastaa lipun tarjoamaa tilaisuutta palata hämärän aikaan uudestaan katselemaan ulkotiloissa sijaitsevia teoksia keinotekoisesti valaistuina.

Nähtävillä olevat teokset ovat pääosin valtavan kokoisia. Osa on lattiasta kattoon ulottuvia kokonaisuuksia. Osa puolestaan on muilta ulottuvuuksiltaan koko huoneen täyttäviä.

Osa töistä on sijoitettu tilan kattoon. Tuossa yläpuolella näkyvä kuva on otettu suoraan ylöspäin. Huoneen katto oli kirkasta lasia ja sen päälle oli sijoiteltu valtavasti eri värisiä lasiesineitä.

Yllä olevassa kuvassa näkyvä vene on ihan oikea soutuvene, joka on täytetty lasiesineillä.

Täsmänä keinovalaistujen hämärien tilojen lisäksi museossa on myös kasvihuone, jonka ”kasvit” on tehty lasista. Amerikan alkuperäisväestöön kuuluvaa Chihulya selvästi kiehtovat erilaiset luontoaiheet, sillä kasveja ja mereneläviä mieleen tuovia töitä on esillä varsin paljon.

Kenties mielenkiintoisin osa museota on lasiveistoksilla koristeltu puutarha. Eri kokoisia teoksia on sijoitettu istutusten joukkoon. Illalla teokset on valaistu keinotekoisesti ja kuulemma paikka muuttuu varsin eri näköiseksi valon herättäessä veistokset eloon. Kuten mainittua, meidän aikataulumme ei valitettavasti sallinut iltavierailua. Museon sisäänpääsymaksuun kuuluu toinen vierailu samana iltana.

Jälkeenpäin internetistä aihetta tarkemmin tutkiessani kävi ilmi, että Dale Chihuly on vieraillut Suomessa Nuutajärvellä esittelemässä työryhmänsä kanssa omia työtapojaan vuonna 1995. Tämänkin jälkeen työryhmä on vieraillut Nuutajärvellä lähes vuosittain. Chihulyn töiden näyttelyjäkin on Suomessa järjestetty.

Muita kirjoituksia aiheesta Seattle:

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *