Myanmarin matkan matkakertomuksemme on nyt itse reissun kommellusten osalta käsitelty, mutta vielä on pari juttua jäljellä. Tällä kertaa pläräillään kuitteja ja katsotaan paljonko rahaa kului. Tämä on minusta aina mielenkiintoista tehtävää matkan jälkeen ja myös hyvin opettavaista. Menneisyyden ymmärtäminen auttaa tulevaisuuden ennustamisessa.

Osan asioista maksoimme jo kotoa käsin euroissa. Paikan päällä osa maksettiin dollareissa käteisellä ja osa dollareina ilmoitetuista hinnoista paikallisvaluutta kyateissa. Kyateja saadaksemme ostimme ensin kotimaassa Forexilta USA:n dollareita, joita puolestaan vaihdoimme perillä kyateiksi.
Esitän seuraavassa kaikki hinnat euroissa. Dollareina maksetut hinnat olen muutanut euroiksi Forexin kurssin mukaan. Kyateissa maksamamme hinnat puolestaan olen ensin muuttanut dollareiksi sen kurssin mukaan, jolla kyateja saimme ostettua, ja lopuksi vielä Forexin kurssin mukaan dollareista euroiksi. Näin eurosumma on kaikissa tilanteissa oikeasti se, jonka lopulta itse kärsimme.

Istuimme siemailemassa drinkkejämme baaripöydässä, jonka takana hieman pöydän reunan yläpuolelle kohoavan lasireunan takana avautui Bangkokin valomeri. Auringonlaskun viimeisetkin sävyt olivat haihtuneet taivaanrannasta, mutta nyt taivasta koristi jossain kaukaisuudessa räiskyvä ilotulitus. Valonheittimet nuolivat taivasta ja niiden keiloissa näimme lepakoiden lentävän rakennuksen katon tasalla. Huonompiakin paikkoja osaisin keksiä pikkulauantain viettämiseen.

Thaimaan pääkaupunki Bangkok oli matkamme ensimmäinen ja viimeinen kohde. Halusimme pitää pitkän lennon jälkeen vähän huilitaukoa ja siksi jäimme kahdeksi yöksi Bangkokiin ennen Myanmariin siirtymistä. Samalla tarjoutui myös tilaisuus tutustua paikallisen uudenvuoden eli songkranin juhlintaan. Myös paluumatkalla teimme saman pituisen pysähdyksen tässä enkelten kaupungissa.

Meillä oli Bangkokin osalta listalla vain kaksi asiaa, jotka halusimme tehdä. Muuten ensimmäisellä visiitillä oli ohjelmassa vain aikaan ja lämpötilaan totuttelua. Ensinnäkin halusimme käydä tutustumassa Suureen palatsiin ja sen yhteydessä olevaan Smaragdibuddhan temppeliin. Edellisestä kerrasta oli jo ehtinyt kulua monta vuotta. Toinen toive oli käydä lasillisella auringonlaskun aikoihin Banyan Treen kattobaari Moon Barissa.

Maaseudun rauhassa vietetyn viikon jälkeen suurkaupunki Yangonissa koko ihmiselon kirjo hyökyi päälle ja ylikuormitti kaikki aistit. Jälleen yli 40 asteen kohonnut lämpö nosti hien pintaan, arvanmyyjän kopista raikaava musiikki sekoittui autojen tööttäilyyn ja nenään tulvi vähän väliä vähemmän miellyttävää tuoksua. Oliko se viemäri vai myytiinkö kulman takana katukojussa duriania?

Viimeinen Myanmarin kohteistamme oli väkiluvultaan noin Suomen kokoinen Yangon. Tämä entinen pääkaupunki on kovin eri puusta veistetty kuin matkan alussa näkemämme maan toiseksi suurin kaupunki Mandalay. Yangonissa hotellimme läheltä löytyi jo suuri moderni ostoskeskus luksusmerkkeineen ja ketjuravintoloineen. Kävelläkään ei tarvinnut pientareella, sillä Yangonissa on myös jalkakäytäviä. Liikenne oli melko kaoottista, mutta mopot puuttuivat tyystin. Niillä kun ei saa Yangonin keskustassa pärrätä.

Matkamme Inle-järven maisemista Yangoniin tapahtui yöbussilla. Matka kesti puoli vuorokautta, iltakuudesta aamukuuteen. Netistä lukemamme perusteella päädyimme JJ Expressin bussiin, jonka piti olla huomattavan moderni ja mukava. Tämän voimme allekirjoittaa. Bussimme penkit olivat lähellä lentokoneen businessluokan istuimia. Käytävän toisella puolella oli kaksi ja toisella puolella vain yksi penkki. Kullekin riville oli siis mahdutettu vain kolme penkkiä normaalin neljän sijaan. Tämä takasi lokoisat olot, etenkin kun penkit kääntyivät liki makuuasentoon. Bussikyydin olimme varanneet jo etukäteen netistä 12go.asian kautta.

Vene lipuu hitaasti tolppien päälle rakennettujen kelluvien talojen ohi. Vesi on kirkasta ja järven pinta lähes peilityyni. Talot heijastuvat vedestä todella upeasti alkuillan kultaisessa valossa. Kylän talojen välissä kierrellessä pääsemme lähelle paikallisten arkea. Tuolla pestään astioita ja tuolla pyykkiä. Seuraavan talon portailla pestään lapsen hiuksia. Kaikki tämä tapahtuu järvessä. Veneenkuljettajamme antaa moottorin käydä hiljakseen. Tämä on niitä hetkiä, joiden takia kannattaa matkustaa toiselle puolen maapalloa.

Päivämme Inlellä täyttyivät veneretkistä. Seuraava retki starttasi jo heti aamiaisen jälkeen toisen Inle Heritagen mökissä nukkumamme yön jälkeen. Suuntasimme vain viiden minuutin venematkan päähän *Nampanin *kylään, jossa oli toripäivä. Kiertävä tori on vuoropäivinä eri kylissä. Ilmeisesti jotain toritoimintaa kylissä on joka päivä, mutta kaikki toripöydät ovat käytössä vain kiertävän torin osuessa kohdalle.

Istuimme mökkimme terassilla katsellen auringonlaskun punertavaksi värjäämää maisemaa. Ilma oli edelleen helteisen lämmin, vaikka lämpötila olikin jo laskenut päivän lukemista. Lepakot olivat lähdössä ruokailemaan ja suuntasivat kohti riisipeltoa. Päivä oli tarjonnut paljon mielenkiintoista nähtävää ja suunnitelmat olivat jo kasassa seuraavaa päivää varten. Katselimme vielä hetken hiljalleen hämärtyvää maisemaa. Sitten palasimme sisälle ja valmistauduimme illalliselle.

Baganin jälkeen matkamme jatkui Inle-järvelle. Tämä Myanmarin toiseksi suurin järvi on tunnettu kelluvista kylistään sekä yhdellä jalalla veneen perässä keikkuvista kalastajistaan. Inle tuli minulle tutuksi vasta muiden blogien kautta. Ensimmäisissä matkasuunnitelmissa Inle ei edes ollut mukana, mutta muiden kuvia nähtyäni totesin haluavani nämäkin ihmeet nähdä omin silmin. Hyvä niin, sillä meille molemmille Inlestä muodostui ehdoton ykkössuosikki.

Kuski pysäyttää tuk-tukin kahden vierekkäisen temppelin edustalle. Hän osoittaa isompaa niistä sormellaan ja sanoo: ”Winido. Valokuva?” Vastaan oitis myöntävästi ja hyppään pois kyydistä kamera valmiina. Kuski viittoo kohti temppelin ovea. Päätän kokeilla, onnistunko kurkistamaan sisälle. Nousen portaat tasanteelle, pudotan varvassandaalin jalasta ja kokeilen laattoja kevyesti varpailla. Auringon lämmittämät laatat tuntuvat polttavan kuumilta paljasta jalkapohjaa vasten. En mitenkään pystyisi kävelemään ovelle asti. ”Liian kuumaa”, toteaa kuski ilmeeni nähdessään ja naurahtaa. Ihailemme paikkaa vielä hetken ajan ja jatkamme matkaa kohti seuraavaa temppeliä.

Tuhansien temppelien Bagan oli koko Myanmarin matkamme ehdoton ykköskohde. Bagania pääkaupunkinaan pitäneet kuninkaat rakensivat tälle noin 8 kertaa 13 kilometrin kokoiselle tasangolle muutaman vuosisadan kuluessa temppeleitä maanisella tahdilla. Kortensa kekoon kantoivat myös kaikki muutkin kynnelle kykenevät kenraaleista varakkaisiin perheisiin. Lopputulemana tasangolle kohosi yli 10 000 temppeliä, joista yli 2200 on edelleen enemmän tai vähemmän olemassa. Puunlatvojen yläpuolelle nousemalla voi todeta temppeleitä pilkistävän esiin ihan joka paikasta.

Siirrymme kadun vasemmalle puolelle, sillä oikealla puolella edessä päin näkyy jälleen joukko paikallisia vesiastioineen. Kävelemme kadun reunassa, sillä jalkakäytäviä ei ole. Ohi ajaa lava-auto, jonka kyydissä läpimärät ihmiset tanssivat. Hetken kuluttua kyytiläiset saavat lisää vettä päälleen. Meidänkään vaatteemme eivät ehdi kuivua, sillä meidät on huomattu. Perheen äiti jo juoksee kadun yli leveästi hymyillen täysi pesuvati käsissään. Pian tuo vadillinen jo kaadetaan niskaani. Selkään ropisee vielä pari desiä vettä, kun perheen pienin viskaa mukinsa sisällön perääni. Tervetuloa juhlimaan uuttavuotta Mandalayn tapaan!

Ensimmäinen Myanmarin matkamme kohteista oli Mandalay, maan toiseksi suurin kaupunki. Olin odottanut jotain hieman Kambodžan pääkaupunki Phnom Penhin kaltaista, mutta Mandalay oli todellisuudessa jonkin verran Phnom Penhiä jäljessä kehityksessä. Ainakin uudenvuoden hulinan keskellä kaupungin liikenne tuntui jopa hämmentävän rauhalliselta. Jalkakäytävien puutteesta huolimatta kävellen liikkuminen oli helppoa, eikä kadun ylittäminen aiheuttanut sydämentykytyksiä.

Viime vuonna palelimme pääsiäisen ja vapun aikoihin räntäsateessa New Yorkissa ja Islannissa. Tänä vuonna halusimme jotain ihan muuta. Nyt kun nämä pyhät osuivat peräkkäisille viikoille, päätimme vihdoin toteuttaa monta vuotta kyteneen haaveemme vierailusta Myanmarissa. Olin arvioinut, että tätä matkaa varten aikaa tarvittaisiin kolmisen viikkoa. Nyt kolmen peräkkäisen pätkäviikon ansiosta tällainen aika saatiin järjestymään.

Viime kesän Japanin matkan jälkimainingeissa totesin kohteen olleen haastavin ikinä. Voisin nyt sanoa samaa Myanmarista, joskin osittain eri syistä. Japanissa haasteen muodostivat kieli ja länsimaisesta kovasti poikkeava kulttuuri. Myanmarissa toki olivat nämä samat haasteet, mutta niiden lisäksi haastetta oli vähän kaikessa muussakin.

Näin on matkakertomus taas päässyt loppuun asti ja on aika tarkastella paljonko lysti maksoi. Olin tällä kertaa taas hyvin säntillinen ja keräsin jokaisen yksittäisen kulun ylös. Olen tuttuun tapaan jakanut kulut muutamaan erään. Näistä kustakin erittelen tarkemmin, miten lopulliseen summaan on päästy. Tosin ruokakuluista en jaksa menemään yksittäisiin kuluihin asti.

Halusimme osana Rivieran syyslomaamme käydä tutustumassa Nizzaa ympäröivän alueen vanhoihin kukkulakaupunkeihin. Tämä olisi ollut toteutettavissa myös julkista liikennettä käyttäen, sillä bussiyhteydet alueella ovat varsin hyvät ja kertalippu maksaa vain 1,50€. Bussi vain on niin tukalan hidas ja kankea väline matkantekoon. Siksi päädyimme vuokra-autoon.