Arezzosta matkamme jatkui kohti rannikkoa ja Riminin rantakaupunkia. Kyseessä oli reissun toiseksi pisin siirtymä, kestoltaan liki kolme tuntia. Rimini oli meille entuudestaan tuttu lähinnä nimeltä. Vaimoni oli tosin nähnyt lapsena mummonsa lomakuvia samaisesta kohteesta jostain mustavalkoisten valokuvien aikakaudelta vuosikymmenten takaa. Kenties Rimini on hieman muuttunut niistä päivistä.
Montalcinossa viettämiemme rauhallisten päivien jälkeen oli aika palata tien päälle. Vuorossa oli reissun tiivistahtisin osuus, jossa kaksi matkapäivää seurasivat toisiaan. Tosin matka Arezzoon ei ollut kuin noin puolentoista tunnin pituinen ja seuraavankin päivän ajomatka rannikolle taittui alle kolmen tunnin. Reittimme kulki Montalcinosta jälleen pikkuteitä pitkin ensin tuttua tietä kohti Pienzaa ja siitä edelleen halki Toscanan maaseudun. Matkalla ihastelimme niin auringonkukkapeltoja kuin ruosteisia kukkuloitakin.
Italian automatkamme muuttui automatkaksi vasta toisesta kohteestamme Firenzestä eteenpäin jatkaessamme. Matka kävi kapeaa ja joka suuntaan kiemurtelevaa maalaistietä pitkin läpi chiantin viinialueen kohti eteläisen Toscanan kukkulakaupunki Montalcinoa. Viinialue vaihtui loppumatkasta chiantista brunelloon. Ainoastaan Montalcinon alueella valmistettava Brunello di Montalcino on yksi Italian parhaista punaviineistä ja varmasti valtaosalle turisteista se tärkein syy saapua kaupunkiin.
Bolognan jälkeen seuraava kohde kesän Italian matkallamme oli renessanssihelmi Firenze, jonka Unescon maailmanperintökohteeksikin nostettu historiallinen keskusta oli hurmannut meidät reilun kymmenen vuoden takaisella Toscanan matkallamme. Jotkin kohteet jaksavat hurmata ensihuumankin jälkeen, mutta toiset taas osoittautuvat tarkemmin katsottuna pettymyksiksi. Valitettavasti Firenze putosi nyt tähän jälkimmäiseen kategoriaan.
Bologna päätyi kesälomamme roadtripin alku- ja päätepisteeksi puolivahingossa. Valintaa puolsi se, että kyseessä oli Firenzeä lähin kaupunki, jonne oli tarjolla suora lentoyhteys Helsingistä. Itse kohteesta en tiennyt ennakolta juuri mitään. Kaupunki paljastui kuitenkin yllättävän mielenkiintoiseksi. Tässä yhdessä Italian vauraimmista kaupungeista asuvat maan kenties onnellisimmat ihmiset ja löytyipä sieltä Unescon maailmanperintökohdekin. Tosin mistäpä Italiassa ei sellaista löytyisi. Ja sitten tietysti on se jauhelihakastike.
Tarkoituksenamme oli kesälomamme ensimmäisellä pätkällä autoilla Jenkkilän itärannikolla, mutta päädyimmekin roadtripille Italiaan. Ratkaisu oli aika villi, sillä saapasmaa ei ole koskaan ollut mikään erityinen suosikkimme. Lisäksi olimme jo ehtineet käväistä Roomassa keväällä. Lopulta kuitenkin USA:n tiukat maahantulorajoitukset pakollisine koronatesteineen sekä lentojen hinnoittelu johtivat tällaiseen ratkaisuun. Lomamme lähti liikkeelle siis vaihtoehdolla B, mutta eipä siinä mitään, kyllä reissuelämä aina kotiolot voittaa kohteesta riippumatta.
Sacré Cœurin eli pyhän sydämen basilika on Pariisin tärkeä maamerkki, jonka voi nähdä kuikuilemassa taustalla monessa eri paikassa kaupungilla. Sen sijainti on aivan keskustaa ajatellen pikkuisen syrjässä, mutta korkean Montmartren kukkulan huipulla nököttävänä se näkyy kauas. Samasta syystä kirkon rapuilta, ja etenkin sen kupolista, avautuu hienot näkymät yli kaupungin. Syrjäinen sijainti ei muutenkaan pidättele turisteja, sillä Montmartre on suosittu alue kapeine katuineen.
Ajaessamme länsirannikkoa myötäilevällä tiellä 8 kohti pohjoista siinä jonkin matkaa Kokkolan jälkeen tien varressa näkyi mielenkiintoinen kokoelma vanhoja traktoreita. Päätimme kurvata pihaan katsomaan tarkemmin. Paikka paljastui Toivosen eläinpuistoksi ja talonpojanmuseoksi.
Matkakertomus on nyt käyty läpi ja on aika tehdä pieni yhteenveto käytännön havainnoista sekä katsoa hieman reissun kustannuksia. Pariisi oli kohteena sen verran tuttu, ettei sieltä jäänyt mieleen mitään kovin erityistä uutta seuraavaa kertaa varten. Kulujenkin kirjaaminen meni vähän puolivaloilla, mahdollisesti rutiinin puutteesta johtuen. Emmehän ole kahden viime vuoden aikana juuri reissanneet. Toisin sanoen olen tehnyt parempiakin reissuyhteenvetoja, mutta eiköhän tästäkin jotain iloa irtoa. Vastaan myös mielelläni kysymyksiin, joten ei muuta kuin kommenttia kehiin, mikäli jokin asia jää vaivaamaan mieltä.
Suomalaiset ovat löytäneet retkeilyn aivan uudella tavalla parin viime vuoden aikana. Ei siis mikään ihme, että myös Ranskassa ulkoilmaelämän suosio on räjähtänyt. Olivathan Ranskassa käytössä olleet järeät koronarajoitukset ihan muuta kuin kotoisat kevyet suositukset, joiden noudattamista kukaan ei edes valvonut. Jos ainoa sallittu vaihtoehto pienessä kaupunkiasunnossa oleiluun on kävely puistossa, tulee sinne puistoon varmasti mentyä tavallista useammin. Ei siis ihme, että urbaanin retkeilyn varusteet olivat vallanneet paraatipaikat myös Pariisin tavaratalojen näyteikkunoissa.
