Kuski pysäyttää tuk-tukin kahden vierekkäisen temppelin edustalle. Hän osoittaa isompaa niistä sormellaan ja sanoo: ”Winido. Valokuva?” Vastaan oitis myöntävästi ja hyppään pois kyydistä kamera valmiina. Kuski viittoo kohti temppelin ovea. Päätän kokeilla, onnistunko kurkistamaan sisälle. Nousen portaat tasanteelle, pudotan varvassandaalin jalasta ja kokeilen laattoja kevyesti varpailla. Auringon lämmittämät laatat tuntuvat polttavan kuumilta paljasta jalkapohjaa vasten. En mitenkään pystyisi kävelemään ovelle asti. ”Liian kuumaa”, toteaa kuski ilmeeni nähdessään ja naurahtaa. Ihailemme paikkaa vielä hetken ajan ja jatkamme matkaa kohti seuraavaa temppeliä.

Tuhansien temppelien Bagan oli koko Myanmarin matkamme ehdoton ykköskohde. Bagania pääkaupunkinaan pitäneet kuninkaat rakensivat tälle noin 8 kertaa 13 kilometrin kokoiselle tasangolle muutaman vuosisadan kuluessa temppeleitä maanisella tahdilla. Kortensa kekoon kantoivat myös kaikki muutkin kynnelle kykenevät kenraaleista varakkaisiin perheisiin. Lopputulemana tasangolle kohosi yli 10 000 temppeliä, joista yli 2200 on edelleen enemmän tai vähemmän olemassa. Puunlatvojen yläpuolelle nousemalla voi todeta temppeleitä pilkistävän esiin ihan joka paikasta.

Siirrymme kadun vasemmalle puolelle, sillä oikealla puolella edessä päin näkyy jälleen joukko paikallisia vesiastioineen. Kävelemme kadun reunassa, sillä jalkakäytäviä ei ole. Ohi ajaa lava-auto, jonka kyydissä läpimärät ihmiset tanssivat. Hetken kuluttua kyytiläiset saavat lisää vettä päälleen. Meidänkään vaatteemme eivät ehdi kuivua, sillä meidät on huomattu. Perheen äiti jo juoksee kadun yli leveästi hymyillen täysi pesuvati käsissään. Pian tuo vadillinen jo kaadetaan niskaani. Selkään ropisee vielä pari desiä vettä, kun perheen pienin viskaa mukinsa sisällön perääni. Tervetuloa juhlimaan uuttavuotta Mandalayn tapaan!

Ensimmäinen Myanmarin matkamme kohteista oli Mandalay, maan toiseksi suurin kaupunki. Olin odottanut jotain hieman Kambodžan pääkaupunki Phnom Penhin kaltaista, mutta Mandalay oli todellisuudessa jonkin verran Phnom Penhiä jäljessä kehityksessä. Ainakin uudenvuoden hulinan keskellä kaupungin liikenne tuntui jopa hämmentävän rauhalliselta. Jalkakäytävien puutteesta huolimatta kävellen liikkuminen oli helppoa, eikä kadun ylittäminen aiheuttanut sydämentykytyksiä.

Viime vuonna palelimme pääsiäisen ja vapun aikoihin räntäsateessa New Yorkissa ja Islannissa. Tänä vuonna halusimme jotain ihan muuta. Nyt kun nämä pyhät osuivat peräkkäisille viikoille, päätimme vihdoin toteuttaa monta vuotta kyteneen haaveemme vierailusta Myanmarissa. Olin arvioinut, että tätä matkaa varten aikaa tarvittaisiin kolmisen viikkoa. Nyt kolmen peräkkäisen pätkäviikon ansiosta tällainen aika saatiin järjestymään.

Viime kesän Japanin matkan jälkimainingeissa totesin kohteen olleen haastavin ikinä. Voisin nyt sanoa samaa Myanmarista, joskin osittain eri syistä. Japanissa haasteen muodostivat kieli ja länsimaisesta kovasti poikkeava kulttuuri. Myanmarissa toki olivat nämä samat haasteet, mutta niiden lisäksi haastetta oli vähän kaikessa muussakin.

Läntisessä Islannissa sijaitsevan Akranesin kunnan alueella on ollut asutusta jo 800-luvulta asti. Nykyisin tämä noin 7500 asukkaan kunta on Islannin yhdeksänneksi suurin. Keskustasta löytyy varsin kiva kahvila, kalastusveneitä täynnä oleva satama sekä jonkin verran uteliaita matkailijoitakin houkuttelevat kaksi majakkaa. Kun Reykjavik oli jo nähty ja Kultainen kierroskin tehty, päätimme käydä katsomassa Akranesin majakoita.

Reykjavikista Akranesiin ajaa autolla noin kolme varttia tai pidempää reittiä pitkin puolitoista tuntia. Lyhyempi reitti oikaisee Valasvuonon alittavaa tunnelia pitkin. Aikaa siis säästyy, mutta maisemien puolesta tunneli on tylsä. Tietullikin odottaa tunnelin käyttäjää. Valasvuonon kierrosta kannattaa siis harkita, niin hinnan kuin maisemienkin puolesta. Me kokeilimme menomatkalla tunnelia ja paluumatkalla vuonon kiertämistä.

Tulipalossa pahoin kärsinyt Pariisin Notre-Damen katedraali pysynee pitkään suljettuna. Onneksi kaupungista löytyy muitakin goottilaisia kirkkoja. Yksi hyvä tutustumiskohde on Latinalaiskorttelista löytyvä Saint-Séverin. Tämä 1200-luvulla rakennettu kirkko, joka on alueensa yksi vanhimmista, sijaitsee vieläpä kätevästi ihan Notre-Damen naapurissa, etäisyyttä kirkkojen välillä on vain muutamia satoja metrejä.

Saint-Séverinin tunnistaa goottilaiseksi kirkoksi nopeasti katon tukikaarista ja katonharjalta ulos työntyvistä vesinokista. Kirkko voi ulkoapäin vaikuttaa vähän palasista kootulta ja sitä se oikeastaan onkin. Alkuperäistä kirkkoa laajennettiin 1300-luvulla ja 1400-luvun puolivälin tulipalon jälkeen osa siitä rakennettiin uudelleen. Lisälaajennuksia tehtiin vielä 1600-luvulla.

Chicagossa, keskellä Grant Parkia, sijaitsee Buckinghamin suihkulähde, joka on yksi maailman suurimmista suihkulähteistä. Kun tajusin tämän olevan juuri se Pulmusten alkutunnarissa näkyvä suihkulähde, en mitenkään voinut olla tutustumatta paikkaan tarkemmin Chicagossa käydessäni.

Buckinghamin suihkulähde on saanut innoituksensa Versaillesin palatsin Latonan suihkulähteestä. Molemmat ovat tyyliltään samanlaisia hääkakkua muistuttavia suihkuttimia. Buckinghamin suihkulähteen rakentamiseen tarvittavat varat lahjoitti Kate Sturges Buckingham, joka halusi omistaa suihkulähteen veljensä Clarencen muistolle. Pytinki tuli maksamaan $750 000 ja suihkulähde vihittiin käyttöön vuonna 1927.

”Ei Staten Islandille kannata mennä, ei siellä ole mitään”, sanoivat virginialaiset tuttavamme, kun kertoilimme suunnitelmistamme tulevalle pikaiselle New Yorkin vierailulle istuessamme iltaa yhden heistä kotona . Emme olleet Isoa Omenaa vielä nähneet ja matka oli muutoinkin meidän ensimmäinen vierailumme Amerikassa. Tuttavamme eivät tosin muutenkaan ymmärtäneet, miksi joku haluaisi New Yorkiin, eihän se ole mikään ihmeellinen paikka.

Staten Island on yksi New Yorkin kaupunginosista. Saari on melkoisen suuri ja koko alue on oikeastaan yhtä isoa nukkumalähiötä. Sinne Manhattanin eteläkärjestä liikennöivä lautta Staten Island Ferry on ilmainen ja se kulkee ympäri vuorokauden. Harvimmillaan vuoroväli on puoli tuntia, tiheimillään 20 minuuttia. Lautta on mainittu kaikissa turistioppaissa, koska vaikka Staten Island onkin kenties tylsä paikka turistin näkökulmasta, tarjoaa itse matka todella upeat näkymät. Yritin selittää tuttavilleni käyvämme vain katsomassa Manhattania vesiltä käsin, mutta he eivät tätä ymmärtäneet.

Singapore on huimalla vauhdilla kehittyvä aasialainen kaupunkivaltio. Asia kävi nopeasti selväksi, kun hankin itselleni uudemman painoksen Lonely Planetin matkaoppaasta matkan varmistuttua. Olin tehnyt taustatutkimusta kirjastosta lainaamani vanhemman painoksen parissa ja homma meni uuden kirjan myötä osittain uusiksi. Sen verran mielenkiintoisia uusia kohteita oli kaupunkiin ehtinyt ilmaantua noiden painosten välisen muutaman vuoden aikana.

Silti kaikki ei Singaporessakaan ole uutta. Yksi kiva esimerkki vanhemmasta rakennuskannasta löytyy aivan Orchard Roadin valtavien ostoskeskusten kainalosta. Emerald Hillin alueen suojellut kiinalaiset barokkitalot ovat kivan värikkäitä. Muutoinkin tällä alueella on kivan rauhallista, kun vilkkaan Orchard Roadin ihmisvilinä jää taakse.

En ole koskaan ollut mikään penkkiurheilun ystävä. Myöskään massatapahtumat eivät ole minun juttuni. Silti ulkomailla ajaudun ajoittain seuraamaan urheilutapahtumia paikan päälle. Yksi viimeisimmistä kokemuksista oli ilta Happy Valleyn laukkaradalla Hongkongissa.

Happy Valleyn laukkakisat ovat yksi viihdetapahtuma muiden joukossa. Suurin osa yleisöstä ei näyttänyt olevan erityisen vannoutuneita hevosurheilun ystäviä. Paikalla oltiin enemmänkin tapahtuman vuoksi ja pitämässä hauskaa. Aitiokatsomoissa juhlittiin puvut päällä. Ehkä laukkakisat ovat jonkinlainen business-ihmisten afterwork-tapahtuma. En tiedä, tunnetaanko Hongkongissa pikkulauantaita, mutta keskiviikkoisin nämä kisat aina järjestetään.

Arizonasta Winslow’n pikkukaupungin läheltä löytyy noin 50 000 vuotta sitten syntynyt meteoriittikraatteri. Paikka on lyhyen ajomatkan päässä Route 66 -reitiltä ja ehkä hieman erikoisesti tällaisen luonnonihmeen tapauksessa yksityisomistuksessa. Sen reunalle on rakennettu vierailukeskus, josta monttua pystyy ihmettelemään niin sisältä kuin ulkoakin käsin. Huono sääkään ei siis ole esteenä, sillä tarvittaessa katto löytyy pään päälle.

Kraatteri on liki 1200 metriä läpimitaltaan. Siis reilusti yli kilometrin verran! Syvyyttäkin on parhaimmillaan 170 metriä. Tällaista jälkeä syntyy, kun noin 50 metriä halkaisijaltaan oleva lähinä nikkelistä ja raudasta koostuva meteoriitti tömähtää 20 kilometrin sekuntinopeudella tonttiin. Törmäyksen energia vastasi arviolta kymmentä megatonnia TNT:tä, eli se oli yli 650-kertainen Hiroshimaan pudotettuun atomipommiin verrattuna. Paikalla on toinenkin yhteys avaruuteen montun synnyttäneen meteoriitin lisäksi. NASA nimittäin käytti Arizonan suurta meteoriittikraatteria Apollo-ohjelman aikaan astronauttien harjoituspaikkana.