Mikäpä olisikaan perienglantilaisempaa kuin iltapäivätee. Lontoossa on useita hienoja paikkoja tämän rituaalin suorittamiseen, mutta mielestäni upein näistä on Kensingtonin palatsiin kuuluva Orangery. Orangery kuuluu Kensingtonin palatsin puutarhaan. Rakennusaikana 1700-luvun alussa oli Euroopan kuninkaallisten keskuudessa muodikasta…
Kaikki tekstit kategoriasta Englanti
Lontoon nähtävyyksiä – Highgaten hautausmaa
Alkukevään Lontoon vierailullamme kävimme tutustumassa viktoriaaniseen Highgaten hautausmaahan. Edelleen käytössä olevan hautausmaan itäinen puoli on vapaasti tutustuttavissa, mutta läntinen puoli on todettu tällaiseen liian vaarallisen huonokuntoiseksi ja siksi sinne pääseekin vain opastetuilla kierroksilla. Myös itäiselle…
Lontoon nähtävyyksiä – Warner Brothers Studio Tour
Keväisellä Lontoon matkallamme kävimme tutustumassa Harry Potter -elokuvien tekemiseen kaupungin luoteispuolella Leavesdenissa sijaitsevilla Warner Brothersin studioilla. Studioilla kuvataan edelleen elokuvia, mutta osa tilasta on pyhitetty Harry Potter -näyttelylle. Muihin osiin ei yleisöllä olekaan asiaa. Studiokierros…
Kevättä vastaanottamassa Lontoossa
Vuosittainen työpaikan tapahtuma vei minut tällä kertaa viikonlopuksi Lontooseen asti. Kun joutilaita vapaita oli vielä jokunen takataskussa, ei tällaista tilaisuutta voinut olla käyttämättä ja niinpä jäinkin vielä muutamaksi lisäpäiväksi ihmettelemään tätä maailman vierailluinta kaupunkia. Kun parempi…
Lontoon nähtävyyksiä – London Eye
Lontoosta Thamesin etelärannalta löytyvä maailmanpyörä London Eye oli valmistuessaan vuonna 1999 maailman suurin lajissaan. Nykyinen ennätyksenhaltija Las Vegasin High Roller on jo yli 30 metriä korkeampi, mutta näkymät London Eyesta ovat silti upeat. Joen vastarannalla…