Filmitähtien elämä voi olla tavallisen tallaajan perspektiivistä katsoen varsin eriskummallista. Siksi filmitähden arvolle sopivan hautausmaankin on oltava hieman tavallisuudesta poikkeava. Tällaisia ajatuksia heräsi mieleeni, kun tutustuin Hollywoodissa sijaitsevaan pikkuisen perinteistä hautausmaata jännempään Hollywood Forever Cemeteryyn….
Kaikki tekstit kategoriasta Kalifornia
Maailmanperintöjoulukalenteri 2018: 3. luukku
Unescon maailmanperintökohteita esittelevän joulukalenterini kolmas luukku pitää sisällään joukon ensimmäisen luontokohteen. Kyseessä on metsäalue, joka vetää jonkin verran metsissä liikkuneen suomalaisenkin hiljaiseksi. Kyseessä ovat Redwoodin kansallispuistot pohjoisessa Kaliforniassa. Alue koostuu useammasta kansallispuistosta, joissa kaikissa kasvaa…
Kaliforniassa: Huntington Beach Pier
Noin 200 000 asukkaan Huntington Beachin kaupunki sijaitsee eteläisessä Kaliforniassa, Orangen piirikunnassa State Route 1:n varrella. Huntington Beach on tunnettu erityisesti surffikaupunkina. Sitä kutsutaankin lempinimellä Surf City, USA. Etenkin kesällä kaupungin ykköspaikka on hiekkaranta, jota riittää…
Palm Springsin nähtävyyksiä – Aerial Tramway
Eteläisen Kalifornian sisämaassa sijaitseva Palm Springs on talvilomakohde. Suojaisesta sijainnista johtuen kaupungin ilmasto on lämpimämpi kuin Kalifornian rannikolla. Suosituinta vierailuaikaa on tammi-huhtikuu, jolloin päivän ylimmät lämpötilat ovat 20 ja 30 asteen välimaastossa. Kesä on selvästi…
Kaliforniassa: Kuolemanlaakson kansallispuisto
Kaliforniasta läheltä Nevadan rajaa löytyy Kuolemanlaakson kansallispuisto, joka on manner-USA:n kansallispuistoista suurin. Se on siis suurempi kuin Yellowstone, jota moni varmasti suurimmaksi arvelisi. Kuolemanlaakso on autiomaata, josta löytyy niin suola-aavikkoa, hiekkadyynejä, kallioita, laaksoja kuin kanjoneitakin….
San Diegon nähtävyyksiä – San Diego Zoo
San Diegon eläintarha eteläisessä Kaliforniassa vietti juuri sopivasti 100-vuotisjuhlia vieraillessamme paikalla kesällä 2016. Eläintarha oli ainoa etukäteen San Diegosta tietämäni asia ja oikeastaan myös tärkein syy kaupungissa vierailuun. Olin jo 1980-luvulla telkkarista ihaillut eläintarhaa siitä…
Kaliforniassa: Bottle tree ranch
Route 66 -reitin varrella on tarjolla paljonkin omituisia nähtävyyksiä. Yksi hauskimmista on Kalifornian Oro Granden laitamilla sijaitseva Bottle Tree Ranch. Vanha valtatie kulkee Kaliforniassa läpi autioituneiden tienoiden, joten tällainen pieni keidas tarjoaa kaivattua vaihtelua. Bottle…
Los Angelesin nähtävyyksiä – Kaupungintalo
”Los Angelesin keskusta kannattaa unohtaa, ei siellä kukaan käy”, olen kuullut sanottavan useammassakin tv-ohjelmassa. Moni muukin on tämän kuullut ja hyvin sisäistänyt, voi helposti todeta paikan päälle. Katukuvassa ei selvästi turistiksi erottuvia ihmisiä näy, siis…
Route 66 roadtrip 2016, osa 23: Los Angeles
Matkamme viimeinen siirtymätaival San Diegosta Los Angelesiin noin seitsemän viikkoa Chicagoon saapumisemme jälkeen alkoi harmaassa säässä. Los Angeles on USA:n toiseksi suurin kaupunki ja yhdessä kiinni toisiinsa kasvaneiden kymmenien vierekkäisten kaupunkien kanssa se muodostaa yli 18…
Route 66 roadtrip 2016, osa 22: San Diego
Kalifornian eteläisin iso kaupunki San Diego on ollut minulla toivelistalla aina 1980-luvun lopulta asti. Silloin Kolmoskanava (nykyinen MTV3) esitti kaupungin eläintarhasta kertovaa sarjaa. Eläintarha olikin ainoa ennalta tuttu paikka kaupungissa. Onneksi jo valmiiksi kirjahyllystä löytynyt…