Kalifornia roadtrip 2019, osa 7: Joulu Los Angelesissa
Tarkoituksenamme oli roadtripin päätteeksi rauhoittua kahdeksi päiväksi Los Angelesiin joulun viettoon ennen tapaninpäivän paluulentoa Suomeen. Olimme varanneet joulunviettopaikaksemme huoneen kodikkaasta Channel Road Innistä aivan Santa Monican pohjoislaidalta. Paikka oli ennalta tuttu jo ensimmäiseltä Los Angelesin vierailultamme.
Suunnitelmamme oli kuitenkin ehtinyt matkan varrella hieman muuttua ja jouluaaton sijaan paluumme Los Angelesiin tapahtui siksi jo kaksi päivää aikaisemmin. Tarvitsimme siis majoituksen enkelten kaupungista myös jouluaattoa edeltäviksi kahdeksi yöksi.