Vuosi 2016 oli meillä hyvä avaruuskeskusvuosi. Kevään Kennedy Space Centerin vierailua seurasi kesällä vierailu Space Center Houstonissa. Kun ensin mainittu Floridan avaruuskeskus keskittyy rakettien laukaisuun, on Texasin Houstonissa sijaitsevassa keskuksessa muita toimintoja. Kuulentojen aikana vastuunjako…
Tekstit tunnisteella nähtävyydet
New York: World Trade Center ennen ja nyt
New Yorkin Downtownissa sijaitseva WTC:n alue on ollut rakennustyömaa nyt jo kohta 17 vuoden ajan. En ole nähnyt aluetta ennen syyskuun 11. päivän terrori-iskuja, joten tämä tarinani rajoittuu kuvaamaan vain sen jälkeisen jälleenrakennustyön edistymistä. 2002
Albuquerquen nähtävyyksiä – Kalkkarokäärmemuseo
Albuquerquessa New Mexicossa sijaitsevassa kalkkarokäärmemuseossa on esillä maailman suurin kokoelma eri kalkkarokäärmelajeja. Käärmeet ovat elävinä terraarioissa, eli kyseessä on enemmänkin eläintarha kuin varsinainen museo. Toisaalta museo esittelee käärmeitä myös infotaulujen ja esineistön avulla. Museo sijaitsee…
Route 66: Entisöidyt huoltoasemat
Route 66:n perusnähtävyyksiä ovat entisöidyt huoltoasemat. Nämä autojen kasvamisen myötä auttamattomasti liian pieniksi käyneet tankkauspisteet ovat usein saaneet uuden elämän pieninä museoina, jotka keskittyvät Route 66 -aiheisiin. Vanhoja huoltoasemia on reitin varrella paljon. Aikoinaan tarve…
Kööpenhaminan nähtävyyksiä – Christianian vapaakaupunki
Kööpenhaminasta löytyvä Christianian vapaakaupunki on mielenkiintoinen paikka. Ei uskoisi, että pohjoismaasta voi löytyä tällainen anarkistinen autonominen alue. Alue onkin ollut kiistanalainen perustamisestaan vuonna 1971 alkaen. Tämän käyttämättä jääneen vanhan kasarmialueen julisti vapaaksi paikallinen vastakulttuurihahmo ja…
Route 66: Tienvarren jättiläiset
Legendaarisen valtatien Route 66 varrelta löytyy suurkaupunkeja ja luonnonihmeitä. Silti ainakin meille roadtripin todellisia helmiä olivat ne kaikki pienet omituiset nähtävyydet, jotka menneinä vuosikymmeninä houkuttelivat ihmisiä pysähtymään erilaisten palvelujen äärelle. Tähän joukkoon kuuluvat tienvarren jättiläiset,…
Route 66: Oatman, Arizona
Arizonan osavaltiossa lähellä Kalifornian rajaa sijaitseva Oatmanin pikkukaupunki jää varmasti useilta Route 66 -matkaajilta näkemättä, vaikka tien alkuperäinen linjaus kulkeekin kaupungin läpi. Moni matkalainen kuitenkin ohittaa Kingmanista Kalifornian puolelle kulkevan osuuden ja jatkaa mieluummin kohti…
Las Vegasin nähtävyyksiä – Mafiamuseo
Las Vegas on paljon muutakin kuin jatkuvaa pelikoneiden kilinää ja ilmaisia juomia. Toki se on sitäkin, mutta meille vähemmän rahapeleistä pitäville löytyy ihan oikeaakin näkemistä. Kaupungin museot ovat huippuluokkaa ja joukosta löytyy myös alueen historiaan…
Mississippissä: B.B. King Museum
Mississippin osavaltio USA:ssa lienee kaikille nimeltä tuttu, kiitos sen läpi virtaavan samannimisen joen, mutta kovin suuria ja tunnettuja nähtävyyksiä sinne ei ole kuitenkaan siunaantunut. Sisällissodan muistomerkkejä löytyy, mutta muutoin on aika hiljaista. Tiedätkö mikä on…
Hongkongin nähtävyyksiä – Victoria Peak
Hongkongin kenties tunnetuin maisema avautuu Hongkongin saaren korkeimmalta kohdalta, Victoria Peakilta, kohti mantereen Kowloonia. Kaupungin upeimmat pilvenpiirtäjät niin Hongkongin saaren Centralista kuin Kowloonistakin näkyvät täältä samalla kertaa.